AINA JONKUN TYTÄR TEKIJÄT PRESS KASSANDRA

Tukijat

IN ENGLISH
SUOMEKSI



 

Kuva: Johnny Korkman
Kassandra ry tuotti yhteistyössä Aleksanterin Teatterin kanssa monikulttuurisen teatteriesityksen Aina jonkun tytär, jonka ensi-ilta oli 5.11.2004.

Esitys herätti ihastusta ja kohua. Sen tapahtumapaikka oli Itä-Helsinki ja kulttuurikolarien koko kirjo käynnistyi siinä, kun somalialaistaustaisen Fatumon 16-vuotias tytär Sadia tuli raskaaksi ja lapsen isäksi osoittautui karjalaistaustaisen Ellin 18-vuotias poika Jukka.

Näytelmän teksti syntyi pitkän ajan kuluessa Kassandran ja kulttuurikeskus Caisan yhteisten teatterityöpajojen yhteydessä, kuten ohjaaja Ritva Siikala käsiohjelmatekstissään kertoo. Esiintyjät olivat sekä kantasuomalaisia ammattinäyttelijöitä että muualta Suomeen tulleita lahjakkuuksia. Muu tekijäryhmä oli kantasuomalaisia ammattilaisia. Lehtiarvostelut olivat ristiriitaisia, mutta yleisöpalautteet toinen toistaan kiittävämpiä.

Esityksestä syntyi kohua erityisesti sen jälkeen, kun radio Warsanissa Lähiradion taajuuksilla esityksen väitettiin halventavan somalialaista kulttuuria ja islamin uskontoa. Varsinkin keskusroolin esittäjän Maryan Guuledin kimppuun hyökättiin.

Kassandra ry järjesti kulttuurikeskus Caisassa näytelmää ja sen saamaa vastaanottoa käsittelevän keskustelutilaisuuden 13.12.2004.