JULKAISUT
NÄYTTELY
• Naisia maailmalta - sisua Suomeen
Banderolleille toteutettu valokuvanäyttely 11 naisesta, jotka ovat muuttaneet Suomeen kymmenestä eri maasta. Naiset on kuvannut valokuvaaja Sanna Peurakoski ja tekstit on haastattelujen pohjalta kirjoittanut kulttuuriantropologi Sanni Sivonen. Näyttely valmistui osana Ulkoasianministeriön hanketta ”Naisia maailmalta - sisua Suomeen”, jonka Kassandra toteutti yhteistyössä Helinä Rautavaara museon ja Suomen Unifemin kanssa Ulkoasiainministeriön avustuksen turvin. Näyttely on ollut esillä 20 paikassa ja se on tilattavissa pirta.laaksonen@kassandra.fi
PAINETTU MATERIAALI
• Taide polkuna kulttuuriseen ymmärrykseen (pdf)
Kirja sisältää kokemuksia, ehdotuksia ja käytännön neuvoja monikulttuurisista taidetyöpajoista koululaisille ja nuorille. Materiaali on kerätty ESR:n Equal –hankkeen MONITA – monikulttuuriset taiteentoimijat puitteissa vuosina 2005-2007. Materiaalin on koonnut ja kirjan kirjoittanut FM Outi Kääriä. Taiteen riemua ei ole oppikirja, vaan se on ajateltu opettajille, nuoriso-ohjaajille ja muille kouluttajille sekä opettajakoulutukseen innostukseksi ja inspiraatioksi. Se muuttaa moninaisuuden iloksi. Se tuo koulujen elämään Taiteen riemua.
• Samassa pöydässä (pdf, 800K)
Yhteistyössä Marttaliiton kanssa laadittu kirjanen ”Samassa pöydässä - opas monikulttuuriseen kohtaamiseen” on hyödyllinen jokaiselle, joka haluaa tehdä yhteistyötä yli kulttuurirajojen.
• Why Not?
Monita -hankkeen kansainvälisen osion ”Why not?” kokemukset ja suositukset syrjäytymisuhan alaisten naisten voimaannuttamiseksi yhdessä katalogissa. Sekä suomen- että englanninkielisenä.
• Monitan taiteilijakatalogi (pdf, 2,8M)
Yli 60 Monitan toimintaan osallistuneen eri alojen taiteilijan esittely sanoin ja kuvin.
WWW
• Runogalleria
• Kuvataidegalleria
Galleriat esittelevät ESR-hankkeeseen ”Monitan - monikulttuuriset taiteentekijät” osallistuneiden naistaiteilijoiden töitä. Mukana myös taiteilijoiden esittelyt..
DVD
• Monitan kolmiosainen dvd-sarja
Monitan koulutukset (1/3), Taidelauantai-tapahtumat (2/3) sekä Monitan yleisöesitykset (3/3) kertovat mukaansa tempaavalla tavalla taidetyöstä yli kulttuurirajojen. Vauhdikkaat dokumentit hehkuvat yhteistyön riemua ja taiteen voimaa. Ohjaus: Katja Gauriloff. Valmistumisvuosi: 2007.
• Naisen rajat
Yhteistyössä TV-1:n kanssa Monita -hankkeessa tuotettu kolmiosainen dokumentti- ja keskusteluohjelmasarja dvd-muodossa.. Tunnin mittaiset ”Aina jonkun tytär”, ”Somalisisua” ja ”Ei pelkkää Pushkinia!” on tehty ammattimaisesti ja ne kertovat monipuolisesti uussuomalaisten naisten todellisuudesta Suomessa. Keskustelut vetää Ritva Siikala. Dokumentit ovat ohjanneet Ghadi Boustani, Shukri Omar Ahmed ja Maria Lappalainen. Ohjelmat keräsivät yli miljoona katsojaa vuonna 2006.
• Suomineidon monet kasvot
Dokumentti luo elävän henkilökuvan projektin kolmesta työpajaohjaajasta Hamdi Moalimista, Viola Pekkasesta ja Pilar Valdiviasta. Kesto 22min. Ohjanneet Inka-Maria Achté, Marika Väisänen. Valmistumisvuosi 2006 .
• Monta iloa
Kassandran alkuaikojen toiminnasta kertova video. Ohjannut Jean Bitar. Kesto 25min. Valmistumisvuosi 2003.
Tiedustelut: pirta.laaksonen@kassandr.fi
KIRJALLISUUS
•
Rauhoitu nyt vihdoinkin
Kassandran toiminnanjohtajan, teatteriohjaaja Ritva Siikalan esikoisteos. Hän kertoo fiktiivisessä omaelämäkerrassaan mukaansatempaavasti kehityksestään sodanjälkeisestä Suomesta monikulttuuriseen nykyisyyteensä. (Like/2004)
•
Yhdeksän syyssadetta
Suomessa asuvien somalinaisten runoa ja proosaa (Yliopistopaino, 2001)
•
Kassandra - matka yli kulttuurirajojen
Raportti Teatteri Raivoisien Ruusujen monikulttuurisesta projektista Kassandra 2000. (Yliopistopaino/2001)
•
Kassandra - kertomuksia suomalaisuudesta
Kirjoituksia taiteesta ja tieteestä, Suomeen sopeutumisesta ja kotimaan kaipauksesta, työn tekemisestä ja erilaisten temperamenttien värikkäästä yhteiselosta, kuudentoista kirjoittajan voimin. (Kääntöpiiri, 2000)