|
![]() |
|||
|
|
UUSI KOIVU JA TÄHDEN OHJAAJAT 2012 Suomenkielen opettaja Riitta Rantaniska ja kuvataiteilija Jade Tamminen ohjaavat ”Suomea omin käsin” -työpajan ohjaa MonikulttuuriyhdistysFamilia Clubin tiloissa. Riitta on ennestään tuttu Familia Clubin opiskelijoille, sillä hän on opettanut maahanmuuttajille suomenkieltä jo pitkään ja tullut mukaan Koivu ja Tähti- hankkeeseen syksyllä 2011, jolloin hän ohjasi "Liikutaan suomeksi" -työpajan. Hänen värikäs persoonansa ja iloisuutensa tarttuu helposti jokaiseen opiskelijaan. Virosta kotoisin oleva Jade on ohjannut työpajoja Kassandrassa jo vuosia. Jade on erittäin taitava käsillään tekijä. Hän uskaltaa käyttää värejä ja materiaaleja rohkeasti sekä yhdistää eri kulttuurien perinteitä työssään. Näyttelijä Viola Pekkanen ja toimittaja Anne Hyvönen vetävät ”Hauskaa suomea ja teatterin iloa” -työpajaa helmikuusta lähtien Perhetalo Sahramissa. Suomeen muuttonsa jälkeen Viola on toiminut freelancer-näyttelijänä ja hän oli mukana jo Teatteri Raivoisien Ruusujen Kassandra 2000 –projektissa. Viola on myös Kassandran hallituksen jäsen. Anne on tehnyt pitkään töitä erilaisista kulttuuritaustoista tulevien eri-ikäisten naisten kanssa ja ollut mukana Koivu ja Tähti -hankkeessa alusta lähtien. Anne harrastaa teatterileikkejä ja on taitava sanaseppo. Hauskaa on luvassa näiden naisten seurassa. Näyttelijä Inkeri Kivimäki on opettanut esiintymistaitoa, lausuntaa ja teatteri-ilmaisua niin Kassandrassa kuin muuallakin. Hän on tehnyt TV- ja elokuvarooleja, animaatioiden dubbausta ja dokumenttiohjelmien spiikkauksia, puhetehtäviä Radioateljeessa, monologi- ja lausuntaesityksiä sekä ohjaustöitä. Inkeri oli ohjaamassa Risteilevää runollisuutta -työpajaa viime keväänä Taolinin kanssa ja nyt tulee ohjaamaan Suomea omin rytmein -työpajoja Tikkurilaan Kasthury Masilanin kanssa. Kasthury on opiskellut klassista srilankalaista tanssia ja tanssinopetusta kotimaassaan Sri Lankassa sekä lisäksi julkaissut tanssia ja tanssin opetusta käsitteleviä kirjoja. Kasthury on säteilevä esiintyjä ja lempeä opettaja. "Suomea askel askeleelta" -työpajaa pitävät kulttuuripedagogi/näyttelijä Fatima Usman sekä rytmiä rakastava, flamencon harrastaja Riikka Porkola yhteisö- ja kulttuuritalo Mellarissa. Nigerialaistaustainen Fatima on ollut mukana monissa Kassandran esityksissä mm. "Aina jonkun tytär" ja "Zambezi". Lisäksi hän on ohjannut monia koululaisten kymppikursseja ja ollut mukana Koivu ja tähti- hankkeessakin vuonna 2009. Fatima on hyvin energinen, iloinen ja rytmikäs ohjaaja, joka on suosittu lasten keskuudessa todellisena Mama Africana. Riikalle Koivu ja Tähti on uusi kokemus, mutta teatterin ja tanssin maailma ei. Riikka on puolisen vuotta sitten palannut takaisin Suomeen Venäjältä ja työskentelee parhaillaan Sibelius-Akatemiassa kurssikoordinaattorina.
KOIVU JA TÄHTI-HANKKEN TAIDETYÖPAJA- JA TAPAHTUMAOHJAAJAT 2009-2010 Anne Hyvönen, toimittaja, Naisen sanat -ohjaaja
|
|||