MONIKULTTUURINEN TAIDE

Kassandra ry:n Moninaiset -hankkeeseen osallistuneiden maahanmuuttajanaisten kokemukset kulttuuritoiminnasta Itä-Helsingissä

ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ

ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ TURUN YLIOPISTO

ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ Historian laitos

ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ Kulttuurihistoria

ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ Minna Snellman

ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ Toukokuu 2006

ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ ÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝÝ

TURUN YLIOPISTO

Historian laitos

SNELLMAN, MINNA: MONIKULTTUURINEN TAIDE Kassandra ry:n Moninaiset -hankkeeseen osallistuneiden maahanmuuttajanaisten kokemukset kulttuuritoiminnasta Itä-Helsingissä

Pro gradu -tutkielma, 94s

Kulttuurihistoria

Toukokuu 2006

________________________________________________________________________________

Työssäni tutkin monikulttuurisen Kassandra Ry:n maahanmuuttajanaisille suunnattua EU:n Urban II -yleisöaloiteohjelmaa, jota Kassandra ry:ssä toteutetaan Moninaiset-hankkeen nimellä.Ý Urban II-hankeen yleisenä tavoitteena on mm. aktivoida Itä-Helsingin taantuvien asuinalueiden väestöä ja luoda alueelle uusia innovatiivisia yhteistyömuotoja.

Kassandra ry:nÝ Moninaiset-hanke on yksi osa tätä laajaa EU-projektia. Moninaiset-hanke järjestää asuinalueiden naisille, kouluille ja päiväkodeille taidetyöpajoja, joiden ohjelmassa on mm.Ý tanssia, laulua, draamaa ja erilaisia kädentaitoja. Taidetyöpajat ovat osallistujille maksuttomia ja niiden päätarkoituksena on saada harrastustoimintaan mukaan, erityisesti syrjäytymisuhanalaisia naisia sekä maahanmuuttajanaisia. Toiminnantarkoituksena on nostaa naisten osallistuvuutta ja luoda heille mahdollisuus tutustua sekä toisiinsa että muihin kulttuureihin. Moninaiset - hanke työllistää myös maahanmuuttajanaisia taidetyöpajaohjaajiksi, tällöin naisilla on mahdollisuus vaalia ja esiintuoda omaa kulttuuriperimäänsä.

Itse olen pro gradussani tutustunut viiteen Moninaiset-hankkeessa taidetyöpajaohjaajana työskentelevään maahanmuuttajanaiseen. Tutkimuksessani olen teemahaastattelua hyväksi käyttäen selvittänyt maahanmuuttajanaisten kokemuksia monikulttuurisesta taidetyöpajaohjaajantyöstä.Ý Olen halunnut tutkimuksessani selvittää mm. sitä, mitä Kassandrassa tehtävä työ antaa maahanmuuttajanaisille, ja kuinka kurssilaiset ovat suhtautuneet maahanmuuttajanaisten kulttuuriin. Mitä kulttuurin vaaliminen merkitsee naisille ja millaista monikulttuurinen työskentely on heidän kokemustensa mukaan?

Tutkimukseni johtopäätöksenä on, että Kassandran taidetyöpajaohjaajana työskentelystä saatu hyöty on hyvin laaja-alaista ja hyödyllistä monessa mielessä. Taidetyöskentelyn avulla naiset ovat konkreettisesti työllistyneet, saaneet uusia sosiaalisia suhteita, itsevarmuutta sekä uusia hyödyllisiä kontakteja. Toisin sanoen naiset ovat päässeet paremmin sisään yhteiskuntaamme. Lisäksi kurssilaiset ovat olleet aidon kiinnostuneita ohjaajien kulttuuritaustasta, mikä osaltaan saattaa kieliä ennakkoluuloja murtumisesta.

________________________________________________________________________

Asiasanat: EU, Urban II- yleisöaloiteohjelma, Kassandra Ry, monikulttuurisuus, etnisyys, taidetyöpajat, maahanmuuttajanaiset, syrjäytyminen, ennakkoluulo, rasismi, kulttuurin vaaliminen, integraatio, kotoutuminen.

SISÄLLYSLUETTELO:

1. JOHDANTO

1.1. Tutkimusongelma ja sen taustaa

1.2. Tutkimusaineisto ja metodit

1.3. Tutkimuksen käsitteet

1.4. Etnisyys- ja monikulttuurisuustutkimuksen historiaa

2. KASSANDRA RY - MONIKULTTUURISEN TAITEEN TUKIJA JA ESILLETUOJA

2.1. Kohti Kassandraa - Ritva Siikalan matkapäiväkirja

2.2. Kassandra Ry:n toimintahistoriaa

2.3. Kassandran työpajojen kehittyminen

2.4. MONINAISET - Monta kulttuuria, yksi Suomi

2.5. Mitä Moninaiset - hankkeesta on opittu tähän mennessä?

3. KASSANDRAN VAIKUTUS TAIDETYÖPAJAOHJAAJIEN ELÄMÄNLAATUUN

3.1. Maahanmuuton ongelmallisuus haastateltavien luonnehtimana - syvä epäluulo vaikeuttaa maahanmuuttajien elämää

3.2. Mitä Kassandran toimintaan mukaan tuleminen on merkinnyt taiteen ammattilaisille ja taiteen intohimoisille harrastajille

3.2.1. Työllistyminen vahvistaa itsetuntoa

3.2.2. Kassandra mahdollistaa tutun harrastuksen, elämäntavan jatkumisen Suomessa sekä yhdistää ihmisiä

3.2.3. Kassandrassa työskentely lisää itseluottamusta ja naisten halua kehittää itseään

4. MONINAISET -HANKKEESEEN OSALLISTUNEIDEN MAAHANMUUTTAJANAISTEN KOKEMUKSET TAIDETYÖPAJATOIMINNASTA ITÄ-HELSINGISSÄ

4.1. Moninaiset -hankkeen taidetyöpajaohjaajien kokemuksia lasten, nuorten ja naisten taidetyöpajatyöskentelystä

4.2. Mitä naisille merkitsee oman taiteenlajin ja oman kulttuurin vaaliminen ja esiintuominen?

4.2.1. Mitä asioita naiset tuovat kulttuuristaan esiin omassa työssään?

4.2.2. Mitä oman kulttuurin vaaliminen merkitsee naisille?

4.3. Voivatko taidetyöpajat estää osaltaan rasismia tai syrjäytymistä?

4.4.Ý Naisten tulevaisuuden suunnitelmat ja toiminnan kehittämisehdotukset

5. LOPPUSANAT

1. JOHDANTO

1.1.Tutkimusongelma ja sen taustaa

Suomeen saapuneista maahanmuuttajista on saatavissa hyvin monenlaista tietoa. Tiedämme melko tarkasti mm. erilaisista tilastoista, keitä tänne Suomeen on muuttanut ja mitkä ovat olleet maahanmuuton syyt. Tiedämme myös maahanmuuttajien työllistymisestä, elinolosuhteista, koulutuksesta ja kielitaidosta erilaisia faktoja. Valtaosa maahanmuuttoa käsittelevistä tutkimuksista on keskittynyt tarkastelemaan nimenomaan tätä paljon puhuttua "maahanmuuttajien sopeutumista" osaksi suomalaista yhteiskuntaamme. Vaikka sopeutuminen uuteen kotimaahan ja sen tapoihin on elintärkeätä, on mielestäni tärkeää myös vaalia omaa kulttuuriperinnettä vieraassa maassa ja pyrkiä siirtämään sitä mahdollisimman paljon tuleville sukupolville, ja myös valtaväestön tietoisuuteen. Uskon, että vieraista kulttuureista tiedottaminen ja kulttuurivähemmistöjen jonkinasteinen järjestäytyminen saattaisi auttaa valtaväestöä sekä ymmärtämään maahanmuuttajia että edesauttaa vähemmistöjen selviytymistä - ajoittain ankaraksikin luonnehditussa maassamme.

Itse olen ollut jonkin verran tekemisissä maahanmuuttajien kanssa. Osa "tuttavistani" asuu maassamme pysyvästi ja osa on oleskellut Suomessa vain tilapäisesti: lähinnä töiden, ihmissuhteiden tai opiskelun takia. Olen usein miettinyt syödessäni heidän tarjoamaansa ruokaa sitä, mitkä mahdollisuudet ulkomaalaisilla on vaalia omaa kulttuuriperinnettään täällä Suomessa. Toki jokainen maahanmuuttaja voi omassa kodissaan ylläpitää mm. ruokakulttuuriaan ja tapaperinnettään mutta, millaisia maahanmuuttajien kulttuuria ylläpitäviä ja esiintuovia tahoja Suomessa on, on ollut minulle tähän asti epäselvää. Olen usein myös pohtinut sitä, kuinka varsinkin maahanmuuttajanuorisolla on valtava paine muistuttaa valtaväestöämme ja näin ollen he kadottavat osittain tietoisesti omaa ja vanhempiensa rikasta kieli- ja kulttuuriperinnettä. Sanonta: "Jokaisen vanhan afrikkalaisen miehen kuollessa katoaa kokonainen kirjasto ikuisuuden liekkeihin", pitänee paikkansa Suomessakin jokaisen maahanmuuttajan kohdalla.

Koska Suomessa asuu jo yli 100 000 maahanmuuttajaa, joiden kulttuurien kirjo on laaja, rajaan tutkimuksessani käsittelemään vain yhtä Helsingissä toimivaa monikulttuurista yhdistystä, Kassandra ry:tä. Kassandra ry tukee erityisesti maahanmuuttajanaisten taidetoimintaa sekä taiteen esilletuomista. Yhtenä toiminnan pääideana on se, että kukin maahanmuuttaja rikastuttaa suomalaista kulttuuria omalla etniskulttuurisella työskentelyllään. Erilaiset yhdistykset ja järjestöt ovat maahanmuuttajille tärkeitä kulttuuria ylläpitäviä tahoja. Miika Pyykösen mukaan, Suomessa toimi vuonna 2002 noin 600 - 700 maahanmuuttajien omaa yhdistystä. Maahanmuuttajayhdistysten lukumäärä on kasvanut käsi kädessä maahanmuuttajamäärien lisääntymisen kanssa. 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa perustetut harvalukuiset maahanmuuttajayhdistykset, olivat pääsääntöisesti yhdistyksiä, joiden päätarkoitus oli edistää etnisten ja uskonnollisten ryhmien sisäistä integraatiota ja tarjota tila uskonnon ja kulttuurin jatkuvuudelle.[1] Pyykösen mukaan yhdistystyyppien eriytyminen alkoi varsinaisesti vasta 1990-luvun puolivälin jälkeen ja tuolloin perustettiin myös ensimmäiset ns. monikulttuuriset yhdistykset. Vuosituhannenvaihteessa syntyi Suomeen paljon uusia monikulttuurisia yhdistyksiä, uskonnollisia yhdistyksiä, naistenyhdistyksiä, kotouttamisyhdistyksiä ja uusien maahanmuuttajaryhmien kulttuuriyhdistyksiä.[2]

Teatteriohjaaja Ritva Siikala on perustanut monikulttuurisen Kassandra yhdistyksen vuonna 2000. Yhdistyksen aktiivinen toiminta käynnistyi parivuotta myöhemmin, vuonna 2002. Nykyisin tämä maahanmuuttajanaisten monikulttuurinen yhdistys tarjoaa maahanmuuttajanaisille (ts. "uussuomalaisille naisille" - Ritva Siikalan käyttämä termi) mahdollisuuden oman kulttuurin vaalimiseen ja esiintuomiseen, sekä mahdollisuuden tutustua muiden maahanmuuttajien kulttuuriin mm. erilaisten taidetyöpajojen ja ohjelmanvälityksen kautta[3]. Koska yhdistys on monikulttuurinen, on sen yhtenä tavoitteena saattaa eri kulttuuritaustoista olevia ihmisiä yhteen, ja rakentaa näin uutta monikulttuurista suomalaista identiteettiä, erityisesti "taidetyötä" tekemällä. Taiteeksi Kassandran toiminnassa luetaan kaikki muista kulttuureista tuleva harrastustoiminta.[4]Ý Taide on Kassandran perusajatuksen mukaan kenttä, jolla erilaisuus muuttuu voimavaraksi. Taidetoiminnan uskotaan myös lähentävän eri maista kotoisin olevia naisia, sillä taide terapeuttisuudessaan ja solidaarisuudessaan luo positiivisen tutustumispohjan maahanmuuttajien ja valtaväestön kanssakäymiselle.Ý

Itse tutustun pro gradussani Kassandra ry:n taidetyöpajoilla työpajaohjaajina työskenteleviin naisiin ja heille suunnattuun ns. MONINAISET -hankkeeseen. Moninaiset -hanke kuuluu EU:n URBAN II - yleisöaloiteohjelmaan ja Kassandra ry toteuttaa sitä Helsingin Myllypurossa, Kontulassa, Kurkimäessä, Vesalassa ja Kivikossa, tehden yhteistyötä alueen muiden toimijoiden kanssa.[5] Moninaiset -hanke järjestää mm. asuinalueiden naisille taidetyöpajoja, joiden ohjelmassa on tanssia, laulua, draamaa ja erilaisia kädentaitoja. Taidetyöpajat ovat osallistujille maksuttomia ja niiden päätarkoituksena on saada mukaan erityisesti syrjäytymisuhan alla olevia naisia sekä maahanmuuttajanaisia. Moninaiset -hankkeen tavoitteena on mm. nostaa asuinalueiden osallistuvuutta ja luoda asukkaille mahdollisuus tutustua sekä toisiinsa että muihin kulttuureihin. Moninaiset -hanke työllistää myös maahanmuuttajanaisia taidetyöpajaohjaajiksi, mikä osaltaan estää taidetaustaisten maahanmuuttajanaisten syrjäytymistä. Osa taidetyöpajaohjaajista on suorittanut taidetutkinnon ja osa on hankkinut ammattitaidon pitkän harrastustoiminnan kautta.Ý Lisäksi Moninaiset järjestää luentoja ja keskustelutilaisuuksia naisten elämän eri osa-alueilta.[6]

Tutkimukseni päätarkoituksena on saada selville, millaisia kokemuksia taidetyöpajoilla työpajaohjaajina työskentelevillä maahanmuuttajanaisilla on monikulttuurisesta taiteen tekemisestä Kassandra Ry:ssä.Ý Toisin sanoen, millaisia ongelmia tai vastakkainasetteluja monikulttuurinen taiteen tekeminen on heidän mielestään aiheuttanut, vai onko kaikki sujunut kitkattomasti.Ý Tarkoituksenani onkin selvittää mm. sitä, mitä taiteen tekeminen merkitsee taidepajoilla työskenteleville naisille. Auttaako se heitä sopeutumaan paremmin Suomeen? Toisaalta haluan myös saada selville sen, millaisen vastaanoton eri kulttuuritaustoista olevat naistaiteilijat ovat kokeneet saaneensa kursseille osallistuneilta henkilöiltä. Eli herättääkö erilaisuus ihastusta vai vihastusta? Toisaalta pyrin kartoittamaan mm. sitä, vahvistaako oman kulttuurin vaaliminen naisten kulttuuri-identiteettiä Suomessa, vai onko kulttuurin vaalimisella mitään merkitystä naisille.

1.2.Tutkimusaineisto ja metodit

Tutkimukseni primääriaineisto koostuu luonnollisesti Kassandra yhdistyksen työpajoilla työskentelevien naisten haastatteluista, sillä tarkoitukseni on saada selville nimenomaan heidän kokemuksiaan monikulttuurisesta taiteen tekemisestä. Heidän haastatteluissa esiin nostamiinsa ongelmiin ja seikkoihin hyödynnän alan tutkimuskirjallisuutta. Toisin sanoen tutkimukseni sisällöllinen osuus muodostuu teemahaastattelujen kautta esiinnousseista aihealueista. Teemahaastattelun käyttöön tutkimuksessani päädyin siitä syystä, että kaikki Urban II -yhteisöaloitteeseen osallistuneet maahanmuuttajanaiset toimivat ns. saman aihepiirin parissa, ja hankkeen teema-alueet ovat sekä minulle että heille tuttuja.

Teemahaastattelulle ominaisia piirteitä ovat Hirsjärven ja Hurmeen mukaan mm. laajuus, jolla he tarkoittavat sitä, että haastateltavien tulisi saada tuoda haastattelussa esille kaikki haluamansa näkökohdat.[7] Toisaalta haastateltavien reaktioiden tulisi myös olla mahdollisimman spesifisiä. Kolmas ominainen piirre teemahaastattelulle on syvyys, jolla viitataan siihen, että haastattelun tulisi auttaa haastateltavia kuvaamaan tutkittavan ilmiön affektiivisia, kognitiivisia ja evaluatiivisia merkityksiä. Samalla tulisi selvittää, missä määrin haastateltava on paneutunut ilmiöön. Neljänneksi tulisi ottaa huomioon haastateltavan henkilökohtainen konteksti. Haastateltavien ominaisuudet ja aikaisemmat kokemukset olisi selvitettävä haastattelussa, sillä ne määräävät niitä merkityksiä, joita he ilmiöille antavat.

Teemahaastatteluun onnistuin saamaan 5 taidetyöpajaohjaajaa Moninaiset -hankkeen tuottajan, Kaisa Hirnin kautta. Kaisa oli saanut naisilta suostumukset haastatteluille, joten tehtäväkseni jäi sopia haastateltavien kanssa haastatteluajankohdasta ja haastattelupaikasta. Haastattelut suoritin neljässä eri paikassa Helsingissä. Ensimmäisen haastatteluista suoritin Kulttuurikeskus Caisan kokoushuoneessa, jonka sain ystävällisesti käyttööni haastattelun ajaksi. Toisen haastattelun tein haastateltavani työpaikalla Helsingin yliopistolla. Kolme muuta haastattelua suoritin Itä-Helsingissä Kontulassa.Ý Kaksi Kontulassa suorittamaani haastattelua tein ns. Vesalan taidekulmassa, jossa tutustui samalla Moninaiset -hankkeeseen kuuluvaan ikonimaalauskurssiin ja viiteentoista ikonimaalauksenharrastajaan. Viimeisen haastatteluista suoritin Kontulan kirjastossa, jossa haastateltavallani oli tuolloin oma taidenäyttely.

Haastattelemani naiset olivat kotoisin: Kolumbiasta, Turkista, Serbiasta, Inkeristä ja Suomesta. Suomessa syntynyt taidetyöpajaohjaaja on kuitenkin viettänyt elämästään 30 vuotta Yhdysvalloissa ja suorittanut taidetutkinnon siellä, joten hän kuulunee myös maahanmuuttajiin tai pikemminkin paluumuuttajiin. Haastattelemani naiset ovat asuneet Suomessa 2-15 vuotta, ja he kaikki puhuivat mielestäni selkeää suomen kieltä. Maahanmuuton syinä haastattelemani naiset mainitsivat mm. miehen työpaikan perässä muuttamisen, avioliiton suomalaisen miehen kanssa, paluumuuton ja jatko-opiskelupaikan saamisen Suomesta. Näin ollen he kaikki olivat muuttaneet Suomeen ns. vapaaehtoisesti, eli kukaan haastattelemistani naisista ei ollut pakolainen.

Haastattelemiani naisia yhdisti erityisesti se, että heillä kaikilla on hyvä pohjakoulutus, sillä he kaikki ovat suorittaneet korkeakoulututkinnon. Yksi haastattelemistani naisista oli ammatiltaan espanjan- ja saksankielenopettaja, toinen ammattinäyttelijä, kolmas lavastaja - taidemaalari, neljäs turkin- ja englanninkielenkääntäjä ja viides taiteenlisensiaatti. Naiset voi siis jakaa heidän pohjakoulutuksensa mukaan karkeasti kahtia siten, että osalla haastatelluista naisista on taidetutkinto suoritettu omassa synnyinmaassaan ja muun korkeakoulututkinnon suorittaneet ovat olleet taiteen intohimoisia harrastajia lapsuudestaan lähtien. Tässä yhteydessä onkin syytä mainita, että eräs haastattelemani tanssintaitaja on hankkinut Kassandran työpajojen innoittamana tanssiohjaajan (tai opettaja) tutkinnon Kolumbiasta, joten vain yksi ikänsä tanssia harrastanut nainen oli vailla virallista "taiteilijan tutkintoa". Äskettäin kouluttautunut tanssijatar ei ole toivomallaan tavalla työllistynyt ammattiaan vastaavaan työhön täällä Suomessa ja on näin ollen pätevöittänyt itsensä "tanssinohjaajaksi", sillä sitä kautta hän on saanut lisää työtunteja, vähäisen espanjankielenopetuksen lisäksi.

Haastattelemistani naisista kolme sai haastatteluhetkellä ainoat tulonsa Suomessa Kassandran kautta ja yksi sai siis lisätuloja espanjankurssien opetuksesta. Vain yksi haastattelemistani naisista oli täysipäiväisessä, mutta määräaikaisessa, työsuhteessa Helsingin yliopistolla. Eli kärjistäen ilmaistuna kaikilla naisilla on epävarma työtilanne maassamme hyvästä kielitaidosta ja koulutuksesta huolimatta. (Yhdellä haastateltavistani on kyllä muutamia opetuskursseja Yhdysvalloissa, joita hän ei uskalla omien sanojensa mukaan irtisanoa, sillä vastaavaa opetustyötä ei ole löytynyt Suomesta.) Huomion arvoista on mielestäni myös se, että kolme naisista on täydentänyt opintojaan Suomessa. Yksi on ollut jatko-opiskelijana Helsingin yliopistossa. Toinen on suorittanut filosofianmaisterin tutkintonsa loppuun Helsingin yliopistossa ja kolmas täydentänyt näyttelijäntutkintoaan, Teatterikorkeakoulun täydennyskoulutuskeskuksessa draamaa opiskelemalla.

Tekemäni teemahaastattelut olivat kestoltaan noin tunnin mittaisia.Ý Haastatteluissa esitin naisille useita eri kysymyksiä valitsemistani teema-alueista. Haastattelun aluksi kartoitin naisten taustatietoja sekä kokemuksia maahanmuutosta. Halusin nimenomaan saada selville sen, millaista naisten elämä on ollut Suomessa. Lisäksi halusin tietää, mitä naiset olivat tehneet ennen Kassandran toimintaan mukaantuloa. Ts. merkitsikö työpajaohjaajantyö heille vain työmahdollisuutta vai jotakin muuta. Tämän jälkeen keskustelimme naisten kanssa mm. siitä, mitä Kassandrassa tehtävä työ antaa ja merkitsee taidetyöpajaohjaajille. ÝTämän teeman jälkeen siirryin itse haastattelun pääaiheeseen eli kartoittamaan naisten tuntemuksia Kassandran taidetyöpajoilla tehtävästä monikulttuurisesta työstä. Selvitin mm. sitä, millaista naisten mielestä on lasten, nuorten tai aikuisten ohjaaminen. Minua kiinnosti myös se, kuinka naiset kokevat monikulttuurisuuden, onko monikulttuurisuus ongelma, rikkaus vai molempia? Lisäksi halusin selvittää, mitä naiset tuovat kursseilla esiin omasta kulttuuristaan.Ý

Erityisesti itseäni kiinnosti haastattelujen avulla saada selville, millaisia tuntemuksia naisissa herättää oman kulttuurin vaaliminen ja esiintuominen Suomessa. Mitä se maahanmuuttajanaisille merkitsee tai antaa ja kuinka naiset tuntevat oman kulttuuri-identiteettinsä, ovatko he suomalaisia, synnyinmaansa kansalaisia vai kokevatko he etteivät ole kumpaakaan? Haastattelun lopuksi halusin tietää, mitä naiset aikovat tulevaisuudessa tehdä, mikäli työpajat loppuvat tai merkittävästi vähenevät Moninaiset -projektin loputtua. Eli ovatko he kykeneviä lähtemään normaaleille työmarkkinoille? Toki haastatteluissa kyselin naisilta paljon muitakin kysymyksiä ja keskustelimme Moninaiset -hankkeen keskeisistä tavoitteista mm. siitä, voivatko taidepajat ehkäistä syrjäytymistä tai rasismia jne.

Kassandra yhdistyksen historiaan sekä Moninaiset -hankkeeseen tutustun Kassandra ry:n toimintakertomusten että Moninaiset -hankkeesta kirjoitettujen raporttien ym. Kassandra ry:n tekemien omien selvitysten avulla. Kyseiset asiakirjat ovat Kassandran toimistolla Helsingissä ja itse olen saanut ne käyttööni sähköpostitse. Kassandran historiikkiosuuden on tarkoitus selventää Kassandran toimintaa ja toiminnassa tapahtuneita muutoksia sekä yhdistyksen toimintatavoitteita. Mahdollisia avoimeksi jääneitä asioita täydennän Kassandran henkilökuntaa haastattelemalla, sillä se on ainoa tapa saada näinkin spesifiä tietoa. Lisäksi käytän tutkimusaineistonani mm. Kassandra ry:n omia verkkosivuja (www.kassandra.fi) ja URBAN - II - ohjelman verkkosivuja (www.kassandra.fi/urban).

Haastatteluissa esiinnousseisiin seikkoihin hyödynnän yleistä maahanmuuttoa käsittelevää tutkimuskirjallisuutta. Käyttämäni tutkimuskirjallisuus koostuu mm. kulttuurien kohtaamista ja monikulttuurisuutta käsittelevästä lähdekirjallisuudesta. Yksi keskeisin maahanmuuttajia sekä kulttuurien kohtaamista tutkiva henkilö Suomessa on sosiaalipsykologianprofessori Karmela Liebkindin. Hänen tuotantonsa on melko keskeisessä osassa tutkimustani. Muutamana keskeisenä lähdeteoksena voisin mainita mm. Liebkindin teoksen Maahanmuuttajat, kulttuurien kohtaaminen Suomessa sekä Raisa Simolan ja Kaija Heikkisen toimittaman teoksen Monenkirjava rasismi. Kyseiset teokset käsittelevät laajasti maahanmuuttajien kokemuksia Suomesta. Lisäksi hyödynnän tutkimuksessani mm. maahanmuuttajien työllistymistä käsittelevään tutkimuskirjallisuutta, kuten Timo Jaakkolan tekemää tutkimusta Maahanmuuttajat ja etniset vähemmistöt työhönotossa ja työelämässä, sekä Annika Forsanderin teosta Luottamuksen ehdot - maahanmuuttajat 1990-luvun suomalaisilla työmarkkinoilla. Näiden lisäksi olen tutkimuksessani hyödyntänyt taidekasvatusta, kaupunkitutkimusta ja sosiaalipolitiikkaa käsittelevää tutkimuskirjallisuutta. Tutkimukseni on ns. monitieteinen, joten käyttämäni lähdekirjallisuus on kirjaimellisesti monenkirjavaa.

1.3.Tutkimuksen käsitteet

Suomesta on tullut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana yhä monikulttuurisempi. Käänne muuttosuunnan vaihtumiselle tapahtui 1980-luvulla, jolloin Suomesta lähti 87 000 henkeä ja maahan muutti 120 000 ihmistä.[8] Vaikka maamme on vastaanottanut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana maahanmuuttajia yhä enenevässä määrin, faktaa kuitenkin on se, että vasta viime vuosikymmenien aikana suomalaiseen yhteiskuntamme on muuttanut satoja eri kansalaisuuksia. Edellä mainitsemaani 1980-luvun maahanmuuttoa leimasi pitkälti Ruotsista takaisin Suomeen muuttaneet henkilöt, ja vasta 1990-luvulla Suomi on muuttunut yhä enenevässä määrin monikulttuuriseksi. Suomeen muuttaneiden henkilöiden määrä on 1990-luvulla kolminkertaistunut ja syyt muuttoaaltoon johtuvat sekä kansainvälisyyspolitiikasta että kotimaisista syistä. Suomessa asui vuoden 2003 lopussa 107 003 ulkomaalaista ja EU-maiden tilastoja vertailtaessa, Suomessa asuu EU-maista vähiten ulkomaalaisia.[9] Maahanmuuton yhteydessä ihmiset joutuvat joko pakosta (pakolaiset) tai vapaaehtoisesti (siirtolaiset) uuteen ympäristöön, jonka olot saattavat poiketa monessa suhteessa lähtömaan elinoloista.Ý Seuraavaksi selvitän lyhyesti tutkimuksen keskeisiä käsitteitä.

Assimiloituminen eli akkulturaatio

Maahanmuuttajien etninen identiteetti joutuu koville uuteen maahan muutettaessa varsinkin, jos maahanmuuttomaan olot poikkeavat rajusti kotimaan elinoloista. Vähemmistöryhmillä kuuluisi olla joka maassa yhtä suotuisat elinolot kuin valtaväestöllä ja heille tulisi suoda tietynlainen kulttuurinen autonomia. Valitettavasti kaikilla maahanmuuttajilla ei syystä tai toisesta ole halua tai mahdollisuutta vaalia omaa kulttuuriaan ja tällöin maahanmuuttajien sanotaan assimiloituneen. Termi assimilaatio tarkoittaa sitä, että maahanmuuttajat ovat lakanneet käyttämästä mm. omaa kieltään ja he ovat omaksuneet uuden maan kielen, sen tapoja, arvoja ja käyttäytymiskaavoja luopuen entisistä. Lisäksi käsitteeseen sisältyy ajatus siitä, ettei maahanmuuttaja tunne erottuvansa valtaväestöstä. [10] Vastaava käsite kuin assimiloituminen (yhteiskuntatieteet) on antropologian käyttämä termi akkulturaatio, mikä tarkoittaa uuteen kulttuurimuotoon sulautumista. Nykyisessä vähemmistöpolitiikassa (UNESCON julkilausuma) vastustetaan assimilaatiota ja pyritään asettamaan vähemmistöpolitiikan tavoitteeksi pikemminkin integraatio.[11]

Etninen ryhmä ja etninen identiteetti

Tutkijat tuntuvat olevan sitä mieltä, että termi etnisyys ts. etninen alkuperä on vaikeasti määriteltävissä, sillä yksilöt luokittelevat muita erilaisten kriteerien pohjalta tai samaistuvat itse erilaisten tapojen yms. pohjalta tietyn ryhmän jäseneksi. Kriteerinvalinta riippuu sekä luokittelijan motiiveista että kontekstista, jossa luokittelu tapahtuu. Etnisyystutkimuksen keskeisimpiä kiistanaiheita on ollut se, tulisiko etnisen ryhmän kriteerit määritellä objektiivisesti vai subjektiivisesti.[12] Subjektiivisessa näkökulmassa yksilö saa itse valita kriteerit, joiden kautta hän identifioituu ryhmää ja objektiivisessa näkökulmassa etnisyys määritellään ulkopuolisen ts. yhteiskunnallisen luokitusjärjestelmän mukaan.[13] Tavallisesti kuitenkin etninen ryhmä määritellään: biologisten, kielellisten, kulttuuristen tai uskonnollisten kriteerien pohjalta. Rotuun ja biologiaan perustuvat erot muuttuvat etnisiksi eroiksi vain historiallisen erottumisen tuloksena, kun sosiaaliset tekijät tulevat mukaan kuvaan ja luovat etnisille ryhmille ominaiset kielelliset ja kulttuuriset erot.[14] Etninen identiteetti puolestaan määritellään etnisen ryhmän jäsenten tunteiksi ja oletuksiksi niistä arvoista, symboleista ja yhteisestä historiasta, joiden kautta tämä joukko ihmisiä identifioituu erilliseksi ryhmäksi ja samaistuu tiettyyn etniseen ryhmään.[15] Ihmisillä on luonnollisesti monia muitakin identiteettejä ja etninen identiteetti on vain yksi monista.

Integraatio

Sanan integraatio latinankielinen kanta "intergo" tarkoittaa yhdistämistä kokonaisuudeksi niin, että osat jäävät ehjiksi.[16] Integraatio on sanana kotiutunut siirtolaisuustutkimukseen suhteellisen myöhään ja 1980-luvulta lähtien käsitettä on alettu pohtia syvällisemmin. Vieläkään käsite ei ole yksiselitteinen. Yhteistä lähdekirjoille on se, että integraatio käsitetään prosessiksi, joka on pitkäkestoinen tapahtuma. Integraatiotutkimus on pitkälti keskittynyt tutkimaan maahanmuuttajien integraatiota, eikä valtaväestössä tapahtuvia muutoksia, mikä olisi myös erittäin mielenkiintoista. Integraatioprosessia voidaan tutkia huikan eri näkökannoilta esim. integroitumista oman etnisen ryhmän sisällä, tai integraatioon, joka tapahtuu etnisten ryhmien välillä.

ÝIntegraatio etnisen yhteisön sisällä kuvastaa ryhmänyhtenäisyyttä, keskinäistä solidaarisuutta sekä kulttuurin ylläpitämistä.[17] Integraatio etnisten ryhmien välillä viittaa ryhmien keskinäiseen kanssakäymiseen, jonka tavoitteena on vähemmistötietoisuuden herättäminen ja esim. yhteisten intressien löytäminen suhteessa valtaväestöön.[18] Lisäksi sanalla integraatio tarkoitetaan eri etnisten ym. ryhmien vuorovaikutusta siten, että kunkin ryhmän identiteetti ja eritysluonne säilyvät.[19] Eri kansalaisuutta edustavat ryhmät elävät näin ollen rinnakkain ja hyväksyvät toistensa tavat. Lisäksi integraatio käsite sisältää myös sen ajatuksen, että maahanmuuttajilla on oikeus säilyttää oma kielensä, kulttuurinsa ja opettaa sitä lapsilleen.[20] Integraatiossa on näin ollen siis kyse maahanmuuttajien ehdoilla tapahtuvasta sopeutumisesta uuteen kotimaahan.

Kotouttaminen

Heti aluksi täytyy todeta, että käsite maahanmuuttajien kotouttaminen on erittäin laaja. Sanat kotoutuminen ja kotouttaminen otettiin käyttöön maahanmuuttopolitiikassa integraatio-sanan korvaavina käsitteinä 1990-luvun loppupuolella.[21] Vuonna 1997 annetun hallituksen maahanmuutto- ja pakolaispoliittisen ohjelman mukaan kotoutumisella tarkoitetaan seuraavaa: "Maahanmuuttajat osallistuvat yhteiskunnan taloudelliseen, poliittiseen ja sosiaaliseen elämään yhteiskunnan tasavertaisina jäseninä, joita koskevat yhteiskunnanjäsenen velvollisuudet että oikeudet. Samalla heillä on mahdollisuus ylläpitää ja kehittää omaa kulttuuriaan ja uskontoaan sopusoinnussa Suomen lainsäädännön kanssa".[22] Maahanmuuttajien kotouttamista tapahtuu mm. päiväkodeissa, kouluissa, nuorisotoimessa, työvoimatoimistoissa, sosiaalitoimessa ja erilaisissa järjestöissä. Kaikkia tahoja yhdistävänä tekijänä on kuitenkin se, että maahanmuuttajat saisivat tietoa uudesta kotimaastaan, oppisivat kieltä ja pystyisivät asioimaan, kouluttautumaan ja työllistymään maassamme. Toisin sanoen hankkisivat itselleen ja perheilleen mahdollisimman "hyvän ja normaalin" elämän. Kotouttamishankkeiden tavoitteena on myös yhdenvertaisuuden edistäminen ja rasismin vähentäminen. Jotta maahanmuuttajien vuorovaikutussuhteen rakentaminen suomalaisenyhteiskunnan ja oman edustamansa yhteisön välillä olisi tuloksellista, maahanmuuttajien ja etnisten vähemmistöjen järjestöjen toimintaedellytyksistä tulee huolehtia[23]. Hallitus suosittaakin mm. kuntia vahvistamaan kriteerit, joiden pohjalta se avustaa ja tukee kunnassa monikulttuurisuustyötä tekeviä kansalaisjärjestöjä sekä maahanmuuttajien omia järjestöjä.

Maahanmuuttaja

Siirtolainen on maahanmuuttaja, joka muuttaa omasta maastaan pois vapaaehtoisesti. Maahanmuuton syitä ovat useimmiten esimerkiksi avioliitto suomalaisen kanssa tai opiskelu- ja työpaikan saaminen maastamme.Ý Vapaan työvoiman liikkuminen Euroopan sisällä johtaa varmasti siirtolaisuuden lisääntymiseen maassamme tulevaisuudessa.

Pakolaiset puolestaan joutuvat lähtemään kotimaastaan vainon vuoksi. Kaikkiaan 113 maata ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jossa luvataan tarjota kansainvälistä suojelua henkilöille, jotka pelkäävät tulevansa vainotuksi: rotunsa, uskontonsa, kansalaisuutensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi.[24] Pakolaismääritelmän ulkopuolelle jäävät näin ollen ne ihmiset, jotka ovat "vapaaehtoisesti" paenneet sotaa, ruoan puutetta tai vaikkapa luonnonkatastrofia. Tästä pakolaisuuden määritelmästä ja sen riittämättömyydestä kiistellään toistuvasti. Pakolaisilla on todettu myös olevan enemmän vaikeuksia sopeutua uuden kotimaan kulttuuriin, sillä heidän maahanmuuttonsa ei perustu vapaaehtoisuutteen, kuten siirtolaisten.[25]

Monikulttuurinen yhteiskunta

Monikulttuurinen tai "monietninen" yhteiskunta pyrkii ainakin ideaalisella tasolla vastaamaan etnisen monimuotoisuuden haasteeseen. Monikulttuurisen yhteiskunnan näkökulmasta kulttuuri ja etnisyys eivät koskaan ole vain filosofista pohdintaa ihmisen identiteetistä ja hänen yhteenkuuluvuuden tunteestaan, vaan poliittisesti monikulttuurisuus koskettaa myös käsitystämme kansalaisuudesta, kansalaisoikeuksista ja demokratiasta.[26]Ý Monikulttuurinen keskustelu sijoittuu aina kansallisen yleispätevyyden ja kulttuurisen erityiskohtelun välimaastoon. Keskeinen kysymys on, miten valtio yhdenmukaistaa pyrkimyksensä, yhtäältä valtion sisäisen samankaltaisuuden ja toisaalta eri kansalaisryhmien sisäisen samankaltaisuuden rakentumisessa.[27]

1.4.Etnisyys- ja monikulttuurisuustutkimuksen historiaa

Etnisyyden- ja siirtolaisuudentutkimuksella on olemassa pitkät perinteet. Varsinkin Yhdysvallat ja Kanada ovat ottaneet vastaan 1900-luvulla runsaasti maahanmuuttajia ja, ensimmäiset siirtolaisuuden tutkimisen mallit kehitettiin näin ollen Pohjois-Amerikassa.Ý Ns. Chicagon koulukunta alkoi tutkia jo 1900-luvun alkupuolella monikulttuurista yhteiskuntaa, ja Robert Park loi 1920-luvulla kuuluisan assimilaation kehäteorian.[28] Varsinkin 1950-luvun teollisen ja kaupunkimaisen yleiskulttuurin leviämisen myötä, akkulturaatiosta tuli puolestaan keskeinen tutkimussuunta ja vähemmistöjen ts. etnisten ryhmien otaksuttiin muuttuvan tai sulautuvan osaksi valtaväestön kulttuuria[29]. Kuitenkin 1960-luvulle tultaessa tutkijat havahtuivat siihen, etteivät esimerkiksi Amerikkaan muuttaneet etniset ryhmät olleetkaan "täysin amerikkalaistuneita", vaan maahanmuuttajat olivat mm. ryhmittyneet asumaan omille asuinalueilleen (esim. kiinalaiskorttelit, italialaiskorttelit) ja mielsivät itsensä esimerkiksi yhä italialaisiksi tai kiinalaisiksi.Ý Etenkin 1970-luku oli tutkimuksen saralla alkuperäiskansojen etnisen heräämisen aikaa.[30] Seuraavalla vuosikymmenellä puolestaan yleistyi kulttuuri-identiteetin tutkimus, joka näyttäisi jatkuvan edelleen. Etnisyystutkimuksia on alan tutkijoiden mukaan hyvin vaikeata verrata keskenään, sillä etnisten ryhmien sosiaaliset kontekstit ja historialliset kehitykset voivat poiketa merkittävästi toisistaan.

Itse kartoitin myös karkeasti Suomessa tehtyä monikulttuurisuutta, maahanmuuttoa, etnisyyttä tms. käsitteleviä tutkimuksia Jyväskylän yliopiston ns. monikulttuurisen ohjausklinikan verkkosivuilta tulostettavan monikulttuurisuusbibliografian avulla, joka siis sisältää tutkimuksia vuosilta 1980 - 2000. Tutkimuksessa käytetty hakusanasto on hyvin laaja, mikä käy alla olevasta lainauksesta ilmi.

Monikulttuurisuusbibliografia koostuu yliopistokirjastojen yhteisluettelosta (LINDA) kerätystä monikulttuurisuuteen liittyvästä, Suomessa julkaistuista tutkimusraporteista, selvityksistä, opinnäytetöistä (julkaistut, julkaisemattomat), monografioista ja kokoomateoksista. Tiedonhaun hakusanoina olivat: monikulttuurisuus, kulttuurienvälisyys, kulttuurierot ja -kosketukset, monikulttuurinen koulutus, syrjintä, tasa-arvo, etniset suhteet, syrjäytyminen, kotoutuminen, kotouttaminen, akkulturaatio, rasismi, suvaitsemattomuus, suvaitsevuus, etniset vähemmistöt, -ryhmät, etninen identiteetti, maahanmuuttajat, pakolaiset, siirtolaiset ja siirtolaispolitiikka. Tiedonhakua on täydennetty joulukuussa 2001, jolloin Linda ja Fennica tietokannat yhdistettiin[31].

ÝKaija Matinheikki - Kokko on julkaissut myös samasta bibliografiasta kirjoituksen Monitori-lehdessä 1/2002. Matinheikki - Kokko työskentelee itse tutkijana Jyväskylän yliopiston monikulttuurisella ohjausklinikalla. Monikulttuurisuustutkimus on Matinheikki - Kokon mielestä vahvassa nousussa. Hänen mukaan yliopistoissa toteutettavien monikulttuurisuustutkimusten julkaisujen määrä on lähes kuusinkertaistunut 90-luvulla edelliseen vuosikymmeneen verrattuna. Vastaavasti myös monikulttuurisuuteen liittyvien hallintojulkaisujen määrä on seitsenkertaistunut vastaavana ajanjaksona".[32]

ÝTutkimustuloksia tarkastellessa on kuntien ja valtionhallinnon saralla tutkimuksia tehty mielestäni melko paljon, kuten myös koulutukseen liittyvää tutkimusta. Hallintosektorien välillä on eroja julkaisuaktiivisuudessa sen mukaan, mikä hallinnonala on kulloinkin kantanut päävastuun pakolaisten ja muiden maahanmuuttajien vastaanoton koordinoinnista.[33] Matinheikki - Kokon mukaan: "Sosiaalihallinto on ollut aktiivinen monikulttuurisuusjulkaisujen tuottaja 1980-luvulla ja opetushallinto on sen sijaan noussut 1990-luvulla aktiivisimmaksi julkaisujen tuottajaksi sektorihallinnossa, työ- ja sosiaalihallinnon ohella." Myös läänien, kaupunkien sekä julkisten järjestöjen ja yhteisöjen monikulttuurisuusjulkaisujen määrä on lisääntynyt merkittävästi. Tähän varmasti vaikuttaa myös se, että ministeriöiden ym. vastaavat tai rahoittavat tahot vaativat raportteja projekteista ja toiminnasta yleensä.

Korkeakoululaitoksessa kiinnostuksen laajeneminen monikulttuurisuuteen on ilmennyt paitsi julkaisumäärien kasvuna, myös julkaisevien tiedealojen monipuolistumisena.Ý Matinheikki - Kokon tekstistä käy hyvin ilmi monikulttuurisuustutkimukseen kohdistuva kiinnostus sekä tarve kartoittaa monikulttuurisuutta. Kuvaavaa kehityksen nopeudelle onkin se fakta, että 1980-luvulla monikulttuurisuuteen liittyvää tutkimusta tehtiin pääasiassa kulttuuri-, kieli-, historia-, oikeus-, kasvatus- ja sosiaalitieteissä sekä yhteiskuntatieteissä, kun 2000 vuoden lopussa monikulttuurisuustutkimukseen osallistui jo 16 eri tieteenalaa.[34] Julkaisumuotoja koskevassa erittelyssä ilmeni, että lähes kaikilla tiedealoilla monikulttuurisuus on kiinnostanut erityisesti pro gradu -tutkielman tekijöitä, vaikka Matinheikki - Kokon mukaan ongelmana yliopistossa ja korkeakouluissa on juuri aiheen opetuksen vähäisyys. Monikulttuurisuutta tutkivien tieteenalojen lisääntyminen näkyy sekä monipuolistuneissa aiheissa että suurentuneena määränä opinnäytteitä: väitöskirjat, lisensiaattityöt ja pro gradu -tutkielmat.Ý Kun 1980-luvulla monikulttuurisuutta käsitteleviä opinnäytteitä julkaistiin noin 20, tuotettiin seuraavan vuosikymmenen aikana jo lähes 200 opinnäytettä.[35]

ÝNäin lyhyesti voisin bibliografiasta itse todeta, että historian laitoksilla tehdyt tutkimukset (kaikkiaan 32 tuotosta, kahdenkymmenen vuoden aikana) käsittelivät mm. saamelaisuutta (12 tuotosta) ja venäläisten maahanmuuttoa (4 tuotosta) eri näkökulmista. Muut aiheet liittyivät mm. rasismiin ja kulttuuri-identiteettiin.Ý Taiteen alaotsikon alta löytyi vain musiikin saralta tehtyjä tutkimuksia, kuten puolalaisia soitonopettajia käsittelevä tutkimus. Kaikkiaan tutkimuksia oli tehty taiteen ja musiikin alueelta vain 6 kappaletta, vuosien 1980- 2000 välillä. Toki viimeisen viiden vuoden aikana on ilmestynyt useita maahanmuuttajia käsitteleviä teoksia, mutta itse en ole löytänyt ainoatakaan maahanmuuttajien oman kulttuurin vaalimiseen tai taiteen tekemiseen liittyvää tutkimusta, joten tällä osa-alueella tuntuisi olevan laajasti kartoittamatonta maaperää. Maahanmuuttajien kokoontuminen, taiteen tekeminen, radiolähetykset tai vaikkapa heidän toimittamiensa lehtien kartoittaminen tapahtunee tulevaisuudessa.

Näin johdannon lopuksi voisin tuoda esiin mm. Matiheikki - Kokon yleisluontoisen huolen monikulttuurisen tutkimuksen tilasta Suomessa, sillä monikulttuurisuuden opetus on hänen mukaansa hyvin vaatimatonta maassamme.

Vaikka Suomen Akatemian tutkimusohjelmat ovat tarjonneet alan jatko-opintoja suorittaville tutkijoille mahdollisuuden työskennellä alan tutkimusryhmissä ja työyhteisöissä, monikulttuurisen perusopetuksen ja ohjauksen tarvetta ohjelmat eivät tavoita. Jo yksinomaan alan akateemisten opinnäytetöiden voimakas kasvu herättää kysymään tutkimuksen ohjauskäytäntöjä. Nykyisin monikulttuurisuustutkimus on projektitutkimusta ilman opetusta, sillä esimerkiksi monikulttuurisuuteen painottuvat alakohtaiset lehtoraatit puuttuvat tyystin.[36]

Toivoa sopii, että Suomi seuraa tässäkin suhteessa muita ns. edellä kävijä maita, jotta monikulttuurinen tutkimussuunta ja opetus saadaan asiantuntevalle pohjalle.Ý Kiinnostus maahanmuuttajia ja monikulttuurisuutta kohtaan on tutkimusten mukaan lisääntynyt rajusti, ja uuteen haasteeseen olisi hyvä vastata ripeästi, ennen kuin maahanmuuttajien mahdolliset ongelmat kasvavat liian suuriksi. Maahanmuuttajille suunnatut toimet ja erityisesti hyvien käytäntöjen levittäminen olisi ensiarvoisen tärkeää, sillä syrjäytyneiden maahanmuuttajien jaloilleen nostaminen maksaa yhteiskunnalle hyvin paljon enemmän kuin ongelmien ennalta ehkäisy.

2. ÝKASSANDRAÝ RY- MONIKULTTUURISEN TAITEEN TUKIJA JA ESILLE TUOJA

2.1.Kohti Kassandraa-Ý Ritva Siikalan matkapäiväkirja

Kassandran perustaja Ritva Siikala on saanut perheensä kautta tuntea nahoissaan suomalaista rasismia, sillä hän on miehensä kanssa adoptoinut 1970-luvulla lapsen Etiopiasta.[37] Parikymmentä vuotta myöhemmin Suomeen saapunut gambialaissyntyinen vävy joutui uhkausten ja jopa fyysisten väkivallantekojen kohteeksi maassamme. Rasististen tekojen kohteeksi joutuneella uhrilla tai hänen läheisillään ei koskaan ole helppoa, mutta teatteriohjaajana Siikala on ollut mielestäni eräällä tapaa etuoikeutetussa asemassa, sillä hän on voinut työstää tunteitaan työnsä kautta.Ý Lisäksi teatteriohjaajantyö on mahdollistanut mm. ennakkoluulojen murtamista näytelmissä, niin naiseudesta kuin monikulttuurisuudestakin - ja sitähän Siikala on nimenomaan työssään tehnyt.

Taiteen ja teatterin tekemisen painottuminen naiseuteen ja monikulttuurisuuteen alkoi Siikalan elämässä keväällä 1988, jolloin hän ohjasi esityksen Raivoisat Ruusut - kronikka vallasta, jossa 36 naisnäyttelijää esittivät kaikki näytelmän roolit.[38] Raivoisien Ruusujen organisoima monikulttuurinen teatterifestivaali Raamattu 1994, yhdisti suomalaiset, norjalaiset, ruotsalaiset, virolaiset ja latvialaiset naisohjaajat näyttelijöineen esittämään näkemyksensä Raamatun naiskuvista.[39] Tällainen monikulttuurinen yhteistyö oli uutta ja ennenkuulumatonta Suomessa, ja tapahtuma avasi silmät monikulttuuriselle taiteen tekemiselle. Ritva Siikala kuvaa tuntemuksiaan Raamattu projektista seuraavasti:

Festivaalin alkajaiseksi monikansallinen kulkue eteni Aleksanterinkaua kohti Senaatintoria, jossa avajaistapahtuma Paratiisin päivä levittäytyi Tuomiokirkon portaille. Päättäjäiset Baabelin yö järjestettiin VR:n makasiineilla. Esiintyjiä oli kutsuttu niin monesta etnisestä ryhmästä kuin löydettiin. Matka kohti Kassandraa kiihtyi. Kolmivuotisen Raamattu - projektin kuluessa kulttuurierot Pohjoismaiden ja entisen Neuvostoliiton maiden välillä näkyivät kirkkaasti. Joskus ne uhkasivat tuhota koko yhteistyön, mutta festivaali koettiin silti yhteiseksi onnistumiseksi. Vain minä olin synkkä.[40]

Vaikka yhteistyö varsinkin uusien itänaapurimaiden kanssa oli uutta, kuten myös monikulttuurisen suuren produktion järjestäminenkin, media suhtautui hankkeeseen väheksyen. Masentuneena saamastaan epäoikeudenmukaisesta kohtelusta mediassa Siikala vaipui tilapaiseen synkkyyteen kunnes päätti näyttää suomalaisille Helsingin kulttuurikaupunki vuotena sen väestön monikulttuurisuuden. Heti idean saatuaan Siikala halusi projektiin mukaan tieteentekijöitä yliopistomaailmasta, sillä tieteen ja taiteen oli kohdattava tällä uudella areenalla.

Jo varhain vuonna 1997 idea monikulttuurisesta suuren luokan produktiosta oli Siikalalle itselleen selvä, ja hän aloitti toimet produktion toteuttamiseksi. Tiedotteita tulevasta kulttuurivuoden kavalkadista jaettiin laajalle mm. taidejärjestöihin, maahanmuuttajajärjestöihin ja monikulttuurisuuskeskuksiin, mutta palopuheista huolimatta paikalle saapui vain kuusi maahanmuuttajaa ja heistä kaksi oli naisia.[41] Ongelmana oli näin ollen konkreettisesti löytää maahanmuuttajia, jotka uskaltautuvat astumaan esiin ja vieläpä ns. parrasvaloihin.Ý Tehtävä oli kunnianhimoinen ja ehdottomasti suuruudenhullukin - mutta se onnistui.

Vuonna 1998 Teatteri Raivoisat Ruusut käynnistikin taiteen ja tieteen monikulttuurisen tutkimushankkeen, jonka nimeksi tuli KASSANDRA 2000.[42] Käynnistysvaiheessa yhteistyökumppanina oli Teatterikorkeakoulun täydennyskoulutuskeskus, ja projektin keskeisenä ajatuksena oli luoda kontakteja Suomeen muuttaneiden taiteilijoiden ja heidän suomalaisten kollegoiden ja tutkijoiden välille. Työskentelyn tarkoituksena oli edesauttaa maahanmuuttajataiteilijoita saamaan sekä työskentelymahdollisuuksia että näkyvyyttä itselleen.Ý Lisäksi tavoitteena oli välittää saatuja kokemuksia eteenpäin. Projektin tarkoituksena oli tutkia taiteen ja tieteen keinoin monikulttuurista Suomea ja erityisesti tuottaa kulttuurikaupunkivuodeksi 2000 kavalkadi, sarja yleisötapahtumia ja julkaisuja kertyneestä aineistosta.[43]

Työskentely monikulttuurisessa tieteeseen ja taiteeseen keskittyvässä projektissa oli hankala. Itsekeskeisyys, erilaisuus ja päämäärien moninaisuus loivat ongelmia projektille. Ritva Siikala kuvaa työtään osuvasti Nooan arkin navigoinniksi, sillä erilaiset ihmiset olivat kuin laaja eläinlajistomme - kullakin oli omat ominaispiirteensä. Kun Helsingin kulttuurikaupungin juhlavuosi 2000 käynnistyi Kassandra juhlii- teemalla, omisti MTV koko aamulähetyksensä monikulttuurisuudelle ja Kassandralle, samoin lehdet ja radio vilisi haastatteluja ja reportaaseja.[44] Näin Ritva Siikalan yksi unelma oli toteutunut ja Raamattu -produktion pettymys sai hunajaa arpeutuviin haavoihinsa ainakin hetkellisesti, sillä Siikala sai osakseen myös uhkauskirjeitä. Monikulttuurisuus herätti voimakkaita reaktioita sekä puolesta että vastaan. Joka tapauksessa Kassandra 2000 oli yksi Helsingin kulttuurikaupunkivuoden profiiliprojekteista ja suurin monikulttuurisuuteen keskittyvä projekti.[45] Aktiivisimmillaan toiminta oli vuonna 2000 jolloin toimintaa osallistui yli 300 henkilöä noin 30 eri kulttuuritaustasta.[46] .Ý Kassandra 2000 projektia tukivat Helsingin kulttuurikaupunkisäätiö, Suomen kulttuurirahasto ja Euroopan sosiaalirahasto.[47]

2.2. Kassandra Ry:n toimintahistoriaa

Kassandra- yhdistyksen nimi pohjautuu kreikkalaiseen Kassandra myyttiin. Tämä myytti ja usko siihen, ettei historia toistaisi itseään, ilmenee hyvin Kassandran julkaisemasta esitteestä, siinä sanotaan seuraavasti:

Kreikkalainen sotapäällikkö Agamemnon toi mukanaan Troijan sodasta jalkavaimonaan vierasmaalaisen Kassandran, näkijän. Kassandra oli ennustanut Troijan tuhon, mutta kukaan ei uskonut häntä, koska jumala Apollon, loukkaantuneena saamistaan rukkasista oli hänet kironnut. Kassandra kuoli Agamemnonin vaimon Klytaimestran tappaessa hänet.Ý Projektin Kassandra 2000 myötä Kassandra syntyi uudelleen. Hänkin on näkijä. Mutta nyt häneen uskotaan. Ja hän jää eloon.

Suomessa "uudestisyntyneen" Kassandran ry:n taustalta löytyy siis Teatteri Raivoisat Ruusut.Ý Kassandra 2000 projektin innoittamana Ritva Siikala päätti perustaa Kassandra ry:n vuonna 2000, omien sanojensa mukaan "varmuuden vuoksi", ja vasta vuonna 2002 Kassandra ry käynnisti aktiivisen toimintansa, joka paljolti on jatkanut Raivoisien Ruusujen jättämää perintöä.[48] Kassandra ry:n toiminta-ajatuksena on mm. luoda maahanmuuttajataiteilijoille työmahdollisuuksia, tuoda heille näkyvyyttä, madaltaa ennakkoluuloja, torjua rasismia ja tukea maahanmuuttajanaisten elämää mm. harrastustoiminnan avulla.

Kassandra ry:n alkutaival oli hankala. Kulttuurikaupunkivuoden mukanaan tuomasta laajasta innostuksesta, Kassandra 2000 projektissa, ei vuonna 2002 tuntunut olevan kuin varjon häivähdys jäljellä. Vuoden 2002 toimintakertomuksessa käy ilmi mm. uuden yhdistyksen taloudellinen ahdinko. Kassandra ry päättikin avustusten vähyyden vuoksi keskittää aktiviteettinsä vain syyskauteen, sillä saadut avustukset eivät yksinkertaisesti riittäneet ympärivuotiseen toimintaan. Kevätkausi hyödynnettiin perussuunnitelman laadintaan ja lisäksi kevätkaudella pidettiin esitelmiä monikulttuurisuudesta mm. Educa-messuilla ja Kemin työväenopistolla.[49]Ý Vuoden alusta 2002 vuokrattiin yhdistyksen käyttöön myös pieni toimistotila Helsingistä.[50] Näin Kassandra ry:n toiminta lähti pikkuhiljaa käyntiin.

Kassandra ry:n ensimmäinen toiminnallinen syyskausi alkoi 4.9.2002, tuolloin järjestetyssä lehdistötilaisuudessa esiteltiin Kassandra 2000 - projektin myötä syntynyt teos, Kassandra - matka yli kulttuurirajojen.[51] Kyseisessä teoksessa Antti Karisto, Timo Carell, Mianna Meskus, Elina Paju, Timo Valjakka, Ritva Siikala ja Harry Schulman kuvaavat Kassandra 2000-projektia omista näkökulmistaan. Vuoden 2002 toimintakertomus Kassandra ry:stä valottaa parhaiten yhdistyksen aktiivista syyskautta, sillä Kassandra oli onnistunut heikosta taloudellisesta tilanteestaan huolimatta luomaan näyttävän monikulttuurisen tapahtuman luentoineen.Ý Tapahtumasta saatu palautekin muodostui positiiviseksi.

Yhteistyössä Stoan ja Caisan kanssa Kassandra ry järjesti yleisötapahtuman Kassandra juhlii Stoan tiloissa Itä-Helsingissä 16. - 19.10. Tapahtuma käynnistyi professori Matti Klingen luennolla Venäläisyys Suomessa 16.10. ja jatkui 17.-19.10. juhlailtoina. Iltojen teemat olivat Srilankalais-intialainen ilta, Venäläisyys Suomessa ja Afrikka Suomessa. Srilankalais-intialaisen illan ohjelmana nähtiin Arulmoli Sivapalanin esittämät Baratha natyam -tanssit. Hänen säestäjikseen saatiin neljä soittajaa Sri Lankasta ja Intiasta Ulkoministeriön tarkoitukseen myöntämän erityisavustuksen ansiosta. Kahden muun illan ohjelma koottiin kymmenien uussuomalaisten ja kantasuomalaisten taiteilijoiden omista ja yhteisistä ohjelmanumeroista, tanssista, lauluista, runoista, kertomuksista ja musiikista. Kaikkiin iltoihin liittyi teemakulttuurin edustajien valmistama illallinen. Tapahtuma onnistui erinomaisesti. Siitä tiedotettiin laajasti kesästä lähtien ja illoissa oli yleisöä 90 + 90 + 90 + 210 eli yhteensä 480. Tunnelma oli positiivinen, kuten myös sanallinen palaute. Esiintyjiä tapahtumissa oli yhteensä satakunta[52].

Näyttävistä toimista ja positiivisesta palautteesta huolimatta Kassandra yhdistyksen taloudellinen tilanne sekä tulevaisuus olivat epävarmoja. Tämä ei kuitenkaan estänyt yhdistysväkeä suunnittelemasta tulevaisuuttaan ja neuvottelemasta mahdollisesta tulevaisuuden rahoituksesta eri tahojen kanssa. Yhdistysväellä oli nimittäin vahva usko siihen, että heidän tekemälleen työlle oli olemassa tilaus Suomessa. Lisäksi he uskoivat, että monikulttuurista taidetyötä tekemällä voidaan mm. vahvistaa maahanmuuttajien itsetuntoa ja estää ehkäpä rasismiakin, mikä on ensiarvoisen tärkeää työtä maahanmuuttajien lisääntyvää määrää silmällä pitäen. Lisäksi heitä ajoi eteenpäin usko siihen, että taiteen kentällä maahanmuuttajat ovat ns. kulttuuria rikastuttava osa.

Yhdistysväen vahva usko työhönsä vakuutti myös rahoittavia tahoja, mikä mahdollisti Kassandran tärkeän työn jatkumisen maahanmuuttajanaisten parissa myös vuonna 2003. Toiminnan tavoitteeksi toimintakertomuksessa mainitaan mm. naisten kotouttamisen edistäminen, kontaktien lisääminen ja maahanmuuttajanaisten lahjakkuuksien kehittäminen. Tavoitteiden toteutumista tukemaan perustettiin ns. Maahanmuuttajanaisten kulttuuriprojekti, joka käynnisti mielenkiintoisia ja monipuolisia tapahtumia, kuten kulttuurijuhlan 2003, videohankkeen, monikulttuurista taidetyöpajatoimintaa naisille sekä ohjelmatoimiston.[53] Tämä edellä mainitsemani Maahanmuuttajanaisten kulttuurityöprojekti käynnisti myös Lapset yli rajojen - taidekasvatus projektin.[54]

Kassandran ry:n toimintavuotta 2003 kuvaavat mielestäni sanat, laajentuminen ja ennakkoluulottomuus. Edellisvuonna järjestetty tapahtuma, Kassandra juhlii, toteutettiin myös vuonna 2003 yhdessä Stoan kanssa. Tapahtuma oli edellisvuoden kaltainen ja teemana oli Maailma ympäri kolmessa illassa.[55] Juhlien tarjontapohja oli laaja. Juhlassa nähtiin monipuolista ja monikulttuurista ohjelmaa mm. eri maiden herkullisia ruokia ja erilaisia luentoja. Läsnäolijoita tapahtuma keräsi yli 500 henkilöä neljässä illassa, mutta tähän lukuun ei Kassandrassa oltu tyytyväisiä.[56]

Tapahtumasta tiedotettiin laajasti. Koska jokaisen illan ohjelmassa oli taiteilijoita monesta kulttuurisesta taustaryhmästä, ei mikään ryhmä ilmeisesti tuntenut iltoja omikseen eikä niihin tullut uussuomalaisia katsojia entiseen tapaan. Tunnelma oli kuitenkin positiivinen, kuten myös sanallinen palaute. Tapahtumia uutisoi nelosen uutiset. Esiintyjiä tapahtumassa oli yhteensä yli sata.[57]

Tämä yllä mainitsemani Ritva Siikalan kommentti kuvastaa hyvin monikulttuurisuuden ongelmaa. Mikäli illan ohjelma tarjolla olevine ruokineen poikkeaa totutusta, nostaa se varmasti osallistumiskynnystä ja kenties ennakkoluuloja. Monikulttuurisuus onkin mielestäni kaksiteräinen miekka, joka kiehtoo erilaisuudellaan tai sitten se torjutaan itselle vieraana ja outona. Kuten edellä mainitsin, vuoden 2003 alussa käynnistettiin naistaiteilijoiden esityksiä välittävä ohjelmatoimisto. Naistaiteilijoiden ohjelmia välitettiin vuoden aikana 30:een eri tilaisuuteen, ja lisäksi naisia koulutettiin taidetyöpajojen ohjaajiksi.[58]

Lastentaidekasvatusprojektit olivat myös uusi ja hieno idea vuoden 2003 toiminnassa. Lapsille suunnatun suvaitsevaisuutta edistävän työn uskon myös kantavan tulevaisuudessa hedelmää. Tällainen monikulttuurinen työskentely lasten ja nuorten keskuudessa saattaa ennaltaehkäistä muukalaisvihaa, rasismia ja etnosentrismiä, sillä nuorten suhtautuminen maahanmuuttajiin on juuri ilmestyneen nuorisobarometrin mukaan ristiriitaista. Nuoret kokevat suvaitsevaisuuden kasvaneen maahanmuuttajia kohtaan, mutta samalla yli puolet kyselyyn vastanneista nuorista halveksi maahanmuuttajanuoria.[59] Samaisen nuorisobarometrin tutkimustuloksista käy hyvin ilmi mm. se, että kolmasosa nuorista pitäisi maahanmuuttajien lukumäärän kasvua negatiivisena asiana, ja peräti viidennes vastaajista pitää maahanmuuttajia verovarojemme hyväksikäyttäjinä.[60] Lastentaidekasvatusprojektin taidetyöpajat toteutettiin yhdessä Itä-Helsingin päivähoitoalueen päällikön kanssa ja Helsingin kaupunki myönsi avustuksen projektille Lapset yli rajojen.[61] Päiväkotien lapset pääsivät tutustumaan työpajoilla mm. tanssin ja laulun kansainvälisiin tuuliin sekä muiden maiden kansansatuihin. Projektissa mukana olleiden päiväkotien henkilökunnalta kerättiin tehdystä yhteistyöstä palaute, mikä on ensiarvoisen tärkeätä mm. työtapoja kehitettäessä. Tehtyyn yhteistyöhön oltiin päiväkotien henkilökunnan keskuudessa erityisen tyytyväisiä ja muihin kulttuureihin tutustumista pidettiin myös tärkeänä.

Henkilökunnasta erityisen hyvää oli projektin monikulttuurisuuskasvatus, heistä oli hienoa, että lapset näkivät erilaisten ihmisten tulevan toimeen toistensa kanssa. Negatiivista projektissa oli vain se, etteivät kaikki halukkaat mahtuneet mukaan. Päivähoitoalueella toivotaankin lisää vastaavanlaisia tunteja, myös päiväkotien henkilökunnalle.[62]

Kerätystä palautteesta ilmenee hyvin se, että päiväkotien henkilökunta kaipaa monikulttuurista yhteistyötä ja suvaitsevaisuuskasvatusta työnsä tueksi, joten Kassandran tarjoamille palveluille on olemassa selkeä yhteiskunnallinen tilaus. Opetushenkilöstön on todettu aiemmissa kasvatustieteellisissä tutkimuksissa kaipaavan yhä enemmän tietoa oppilaidensa kulttuuritaustoista ja monikulttuurisen opetuksen toteuttamisesta.

Kokonaisuudessaan vuosi 2003 oli Kassandra ry toiminnan vakiintumisen ja kasvun aikaa. Yhteensä palkkoja maksettiin toimintakaudella 2003 peräti 91 henkilölle, joista "uussuomalaisia" oli yli puolet.[63] Mielestäni tämä maahanmuuttajien työllistyminen taideprojekteihin sekä opetustyöhön ei voi olla kantamatta tulevaisuudessa hedelmää. Toimintakaudella 2003 Kassandra ry hakeutui Itä-Helsingissä käynnissä olevaan EU:n Urban II-projektiin. Kassandra ry:n Moninaiset -hanke on yksi Urban II yhteisöaloiteohjelmaan sisältyvistä hankkeista, jota Kassandrassa toteutetaan vuosina 2004 - 2007. Moninaiset -hankkeen tarkoituksena on mm. aktivoida alueen syrjäytymisuhanalaisia maahanmuuttajanaisia innostamalla heitä mukaan taidetyöpajoihin.[64] EU:n Urban II -yhteisöaloiteohjelman mukanaan tuomaan Moninaiset -hanke on pro graduni päätutkimuskohde.

Vuosi 2004 jatkoi jo edellisvuonna tutuksi tullutta kehitystään yhdessä toiminnan laajenemisen kanssa.Ý Uutta pontta Kassandran arkeen toivat mm. projektit: Nuoret yli rajojen, Moninaiset - monta kulttuuria, yksi Suomi sekä Monita - monikulttuuriset taiteentekijät.[65] Monita -hanke on ERS:n tukema ns. Equal -hanke. Monita -hankkeessa Kassandran yhteistyökumppaneina ovat Stoa, Itä-Helsingin kulttuurikeskus, Marttaliitto ry, Teatterikorkeakoulun Tanssi - ja teatteripedagogiikan laitos sekä Tuotantoyhtiö Silva Mysterium.[66] Monita -hankkeen tarkoituksena on edesauttaa maahanmuuttajataiteilijoitaÝ ja suomalaisia taiteilijoita kohtaamaan, sekä löytää maahanmuuttajataiteilijoilleÝ konkreettisia paikkoja taiteen tekemiselle.

Kassandra järjesti toimintavuoden 2004 aikana muutamia tapahtumia eri yhteistyötahojen kanssa. Näitä tapahtumia olivat mm. Kansainvälinen naistenpäivä, jota vietettiin yhdessä maahanmuuttajajärjestöjen ja Caisan kanssa sekä seminaari kansainvälisyyskasvatuksen menetelmistä (yhdessä Caisan ja Taksvärkki ry:n kanssa).[67] Kassandra toimintaa tukivat samat tahot kuin edellisinä vuosinakin, mutta uusien projektien myötä rahoitus oli aiempaa mittavampaa. Lisäksi Siikala työryhmineen sai apurahaa Aina Jonkun tytär näytelmään Taiteen keskustoimikunnalta ja Valtion näyttämötoimikunnalta.[68] Kassandra ry:n toimitilat muutettiin vuonna 2004 nykyisiin tiloihinsa Museokadulle ja muu toiminta, kuten taidetyöpajojen toteuttaminen, on tapahtunut yhteistyökumppaneilta saaduissa tai vuokratuissa tiloissa.[69] Koska vuosi 2004 toi tullessaan Kassandralle paljon uusia ja pitkäkestoisia projekteja voisi todeta, että Kassandra on todellakin elinvoimainen ja kehittyvä yhdistys. Se on onnistunut tavoittamaan toiminnallaan laajasti lapsia, nuoria ja maahanmuuttajia sekä saanut myös osakseen näkyvyyttä medioissa. Kassandra tulevaisuutta Ritva Siikala kuvailee vuoden 2004 toimintakertomuksessa seuraavalla tavalla.

Kassandran toiminnan piirissä on eri tavoin ollut lähes 10 000 henkilöä ja sen lisäksi toiminta on ollut medioissa näyttävästi esillä.Ý Kaikki vuoden aikana toteutetut toiminnot palvelivat tarkoitustaan ja osoittautuivat tärkeiksi. Toiminta tulee seuraavina vuosina kasvamaan ennen kaikkea Monita - ja Moninaiset -hankkeiden ansiosta. Hyvin käynnistyneille Lapset yli rajojen - ja Nuoret yli rajojen -projekteille haetaan avustuksia Helsingin kaupungilta, Raha-automaattiyhdistykseltä ja Opetusministeriöltä, jotta niitä voidaan jatkaa ja kehittää. Tulokselliseksi todettu Moninaiset -hankkeen puitteissa käynnistetty taideharrastustoiminta pyritään juurruttamaan Itä-Helsingin alueelle ja varmistamaan sen jatkuminen hankkeen loputtua.

Uusi toimintavuosi 2005 alkoi näin ollen erittäin vahvassa myötätuulessa, jolle ei toivottavasti näy loppua.

2.3 Kassandran taidetyöpajojen kehittyminen

Kassandra ry:n taidetyöpajojen kehittyminen kulkee samaa uudistusten ja kehityksen tietä kuten yhdistys itsekin. Vuonna 2002, jolloin Kassandra ry:n aktiivinen toiminta alkoi, käynnistyi myös naisten taidetyöpajojen nimellä kulkeva toiminta. Syyskuussa 2002 musisoinnin aloitti monikulttuurinen Sateenkaarikuoro. Sateenkaarikuoro kokoontui kerran viikossa Kulttuurikeskus Caisan tiloissa muusikko Sanna Kurki-Suonion johdolla.[70] Kuorossa sekä suomalaiset että maahanmuuttajanaiset lauloivat sekä kotimaisia että muualta tänne tulleita lauluja.[71] Yhteistyössä Kulttuurikeskus Caisan kanssa järjestettiin myös teatterityöpajoja, joiden ohjaajana toimi Ritva Siikala.[72]

Taidetyöpajatoiminta jatkui vuonna 2003 ja Sateenkaarikuoron harjoituksia pidettiin edellisvuoden tapaan kerran viikossa. Kuoron toimintaan osallistui aktiivisesti noin 20 henkilöä. Lisäksi kuoro esiintyi viidesti vuoden aikana.[73] Myös teatterityöpajat jatkuivat edellisvuoden tapaan, ja teatterin keinoin tutustuttiin mm. naisidentiteetteihin eri kulttuureissa. Uutuutena vuosi 2003 toi mukanaan tanssityöpajan, jonka ohjaajana ja koordinoijana toimi Aki Suzuki. Tanssityöpajassa tutustuttiin 25 innokkaan naisen voimin mm. japanilaiseen butotanssiin, salsaan, intialaiseen ja afrikkalaiseen tanssiin sekä turkkilaisiin kansantansseihin.[74]

Lapset yli rajojen -projekti, jonka tavoitteena on eri-ikäisten ja eri kulttuuritaustoista kotoisin olevien lasten suvaitsevaisuuskasvatus sekä identiteetin vahvistaminen, toi Kassandran naistaitajille mielenkiintoisia työtehtäviä. Projekti työllisti peräti 24 henkilöä lyhytaikaisesti erilaisiin lapsille suunnattuihin taidetyöpajoihin.[75] Lapset pääsivät työpajoilla tutustumaan maahanmuuttajataiteilijoihin sekä erilaisiin materiaaleihin ja työskentelytapoihin. Tämä taidetyöpajojen runsas kasvu on mielestäni erityisen huomionarvoista edellisvuoteen verrattuna. Taidetyöpajojen lisääntymisen myötä yhä suurempi joukko maahanmuuttajanaisia on saanut konkreettisen työtilaisuuden. Kyseisten työpajojen vetäjät ovat syntyisin Nigeristä, Inkeristä, Gambiasta, Sambiasta, Kolumbiasta, Romaniasta, Tansaniasta, Japanista, Turkista, Sri Lankasta, Ugandasta, Virosta, Töetöeniasta, Senegalista, Venezuelasta, Intiasta, Somaliasta, Yhdysvalloista, Ghanasta ja Suomesta.

Lapset yli rajojen -projektin aikana järjestettiin eritaustaisille eri-ikäisille lapsille sekä heidän äideilleen taidetyöpajoja. Taidetyöpajoissa tanssittiin mm. turkkilaisia-, intialaisia-, japanilaisia-, juutalaisia- ja afrotansseja, tehtiin teatteria, lasikoruja, savitöitä sekä leluja romuista, rakennettiin nukketeatterinukkeja, laulettiin eri maiden lauluja ja leikittiin eri kulttuureiden leikkejä. Projekti tuotti 33 keskipitkää (alle 35 t vähintään 8 t/oppilas/vuosi) tai pitkää (yli 35 t/oppilas/vuosi) sekä 28 lyhytkestoista (alle 8 h/oppilas/vuosi) työpajaa. Työpajoihin osallistui 1425 henkilöä eli keskimäärin jokaisessa työpajassa osallistujia oli 23. Projektin tuottaja suunnitteli työpajat yhteistyössä uussuomalaisten taiteilijoiden ja taitajien sekä asiantuntijoiden ja koulujen kanssa. Taideopetuksen yhteinen tekeminen kehitti lasten itsetuntoa ja vahvisti heidän sosiaalista käyttäytymistään. Positiivisen kanssakäymisen lisäksi tärkeää oli, että vetäjät olivat maahanmuuttajataustaisia taiteilijoita, jotka saivat työpajojen kautta työtä.[76]

Taidetyöpajojen kautta saatu työkokemus ryhmien ohjaamisesta on erittäin tärkeätä maahanmuuttajanaisille. Toivottavaa tulevaisuudessa olisi se, jos esimerkiksi kansalaisopistot haluaisivat laajentaa toimintaansa yhä monikulttuurisemmaksi, jolloin myös valtaväestö pääsisi nauttimaan monikulttuurisesta taiteen tekemisestä ja Kassandran naistaiteilijat saisivat lisää opetustunteja. Varsinkin ne maahanmuuttajanaiset, jotka ovat vielä vailla vakinaista työpaikkaa, saavat Kassandran toiminnasta hyvän ponnahduslaudan työmaailmaan.

Vuonna 2004 Sateenkaarikuoro ja teatterityöpajat jatkoivat tutuksi tullutta toimintaansa.Ý Uutta vuoden 2004 toiminnassa oli maahanmuuttajatytöille suunnattu toiminta. Kassandra sai huhtikuussa 2004 opetusministeriöltä erityisapurahan maahanmuuttajatytöille suunnattujen taidetyöpajojen järjestämiseksi. Hankkeeseen osallistui 98 tyttöä ja hanke tuotti 10 keskipitkää taidetyöpajaa. Ritva Siikalan mukaan tyttöjen työpajat toteutettiin yhteistyössä maahanmuuttajataiteilijoiden, asiantuntijoiden, Vantaan kulttuuripalveluiden, Espoon kulttuuritoimen, maahanmuuttajajärjestöjen ja koulujen kanssa.[77] Syyskaudella 2004 toteutettiin 11 naisten taidetyöpajaa, neljä yleisöluentoa, 15 päiväkotipajaa sekä yksi kulttuurityöpajakokeilu (somalinaisten juhlat). Moninaisten tuottamiin ohjelmiin osallistui syksyllä yhteensä noin 1290 henkilöä, joista 252 oli uussuomalaisia (n. 20%).[78] Varsinaisiin työpajoihin osallistui 269 naista; uussuomalaisten osuus oli 29% (77)[79].

Työpajojentoimintaa seurattiin vuonna 2004 kokoamalla kursseista arviointeja osallistujilta, opettajilta, lasten vanhemmilta ja ohjaajilta. Palautteen kerääminen on ensiarvoisen tärkeätä, jotta tiedetään mm. se, vastaavatko kurssit osallistujien odotuksia.Ý Kerätyistä palautteista käy hyvin ilmi se, kuinka vaikeata maahanmuuttajanaisille on ollut osallistua entuudestaan oudoille kursseille ja kuinka tärkeäksi he kuitenkin kokevat kursseilta saamansa vertaistuen. Ohjaajat puolestaan päivittelevät palautteissa sitä, miten erilaisia ulkomaalaissyntyiset ihmiset ovat ryhminä.

1.Kurssi: Afrotanssia äideille ja alle 7-vuotiaille lapsille.

Ryhmässä on uussuomalaisia, kantasuomalaisia ja kahden kulttuurin lapsia. Toiseen ryhmään on koottu alueella asuvia yksinhuoltajia ja kotona olevia äitejä. Arvio:

Työpaja on käynnistynyt hyvin. Äidit ovat kokeneet saavansa vertaistukea ja apua vetäjiltä lapsilleen, joilla on afrikkalaissyntyinen isä.[80]

2.Luovaa liikuntaa somalialaisille naisille.

Osan naisista projektisihteeri haki "kädestä pitäen" Myllypuron asukastuvasta. Heidän suomenkielen taitonsa on puutteellinen, kuten myös uskallus lähteä paikkoihin, joissa eivät ole ennen käyneet.

ÝArvio: Naiset ovat kokeneet työpajan tärkeäksi, koska heillä on mahdollisuus kokoontua naisten kesken. Liikunnan saanti, tanssin harrastaminen ei ole heille muslimeina mahdollista paikoissa, joissa on toisen sukupuolen edustajia näkemässä. Kaikenlainen liikunta on kuitenkin tervetullutta ja tarpeellista, koska he muutoin liikkuvat vähän.[81]

3. Koruja helmistä I ja II.

Ohjaajien kommentit: Valtava määrä ihmisiä (n. 50) Hallittu kaaos. Miten erilaisia ulkomaalaiset ovat isoina ryhminä.

Palaute: Välillä hälinä oli kova ja lapset hyörivät ympärillä./ Työpaja oli tosi hyvä ja hauska.[82]

4. Tansseja Etelä-Amerikasta

Ohjaajan palaute: Monet naiset ovat osallistuneet jo ennen minun vettämiä kursseja, synergia toimii oiken hyvin.

Palaute: Joskus vähän pitkät puheet tanssien välillä, liian vähän tanssiaikaa. / Työpaja oli tosi hyvä ja hauska./ Hyvä ohjaus - energisuus, aurinkoisuus, hyväksivyys, ihana, mukaansatempaavaÖ[83]

Saadut palautteet vaihtelivat siis kaaoksesta ihanuuteen. Ainoa usein toistuva ongelma lukemissani palautteissa tuntui olevan kurssipaikkojen syrjäinen sijainti sekä kurssien lyhytkestoisuus. Varsinkin syrjäytymisuhan alla oleville maahanmuuttajanaisille suunnatun toiminnan toivoisi tulevaisuudessa olevan entistä pitkäkestoisempaa, jotta integroituminen yhteiskuntaan saisi entistä paremman ja kestävämmän alun. Toiminta on kuitenkin kokonaisuudessaan koettu hyödylliseksi ja tarpeelliseksi, mikä innostanee jatkosuunnitelmien laadintaa.

Moni voisi varmastiÝ kysyä, mitä hyötyä laulamisesta, maalaamisesta tai näyttelemisestä on maahanmuuttajanaisille? Toisin sanoen, onko taidetyöllä minkäänlaista yhteiskunnallista merkitystä? Vastaukseni on: taidetyöllä ja taideharrastuksella on merkitystä. Taiteeseen ja sen terapeuttisuuteen kiinnitetään omasta mielestäni vain turhan harvoin huomiota. Taidekasvatuksessa ja taiteenharrastamisessa on kuitenkin monia hyviä ja mainitsemisen arvoisia puolia. Taidekasvatuksessa tuleekin korostaa taiteelle ominaista kokeilevuutta, heittäytymistä ja leikinomaisuutta, jotka erityisesti maahanmuuttajille ovat hyviä keinoja uutta identiteettiä rakennettaessa. Taiteellinen työskentely voi parhaimmillaan nostaa esiin painuneita muistoja ja haaveita mutta erityisesti teatterin tekeminen aktivoi ihmisten toimintaa ja sosiaalisuutta.[84]

Taidekasvatuksen tulisi elää ja muuttua suhteessa ympäröivän yhteiskunnan muutoksiin ei ainoastaan muutoksia seuraten, vaan myös kriittisesti muutosten suuntaan vaikuttaen.[85] Nykyisin taidekasvatuksessa puhutaan tarinoidusta itseydestä, tarinoidusta identiteetistä, jonka olemus teatterityössä eroaa aiemmin vallalla olleesta itseilmaisusta melko tavalla. Tarinoidussa identiteetissä, jota myös Kassandran teatterityö osaltaan on, omaa identiteettiä tutkitaan näytelmissä muuttuvien tarinoiden kautta.Ý Tutkijoiden Inkeri Savan ja Arja Kataisen mukaan: "Tarinat toimivat parhaimmillaan eettisinä laboratorioina, joissa abstraktit arvot saavat lihaa luiden ympärille kuvallisissa, kirjallisissa ja draamallisissa harjoituksissa". Työstämällä taiteen keinoin arvoja ja rooleja joihin samaistumme, voimme tutkia myös sitä, haluammeko todella meidän olevan sitä, mitä olemme. [86] Vertaamalla omia arvoja ja normeja muiden arvoihin tai näkemyksiin, meidän on mahdollista myös muokata omia näkemyksiämme tai peräti oppia ymmärtämään muiden tapaa suhtautua elämään. Tutkijoiden mukaan oman arvomaailman selkiytyminen mahdollisesti myös edesauttaa suvaitsevaisuutta. Kun tietää, mitä itse on, on helpompi myös kunnioittaa toisen erilaisuutta.[87] Varsinkin monikulttuurisessa taiteen tekemisessä tämä suvaitsevaisuuden kasvu on ensiarvoisen tärkeätä, mutta varmasti aikaa vievä prosessi.

2.4. MONINAISET - Monta kulttuuria, yksi Suomi

Kassandra yhdistys osallistui vuoden alusta 2004 EU:n URBAN II -yhteisöaloiteohjelmaan omalla projektillaan, jonka nimenä on Moninaiset - monta kulttuuria, yksi Suomi. Urban II-yleisöaloiteohjelma sijoittuu taantuvalle Itä-Helsingin alueelle, jota hankkeella pyritään kehittämään yhä paremmaksi. Euroopan unionin perustamissopimukseen sisältyy mm. taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden periaate. Sen mukaan alueiden välisiä kehityseroja pyritään vähentämään, ja heikoimmin kehittyneitä ja taantuvia alueita tuetaan alue- ja rakennepoliittisin toimin.[88] Näitä toimenpiteitä rahoitetaan EU:n rakennerahastojen kautta. Tuen saamiseksi on hyväksytty kolme yhteistä tavoitetta: 1) Tuetaan kehityksessä jälkeenjääneitä alueita ja edistetään niiden rakenteellista uudistumista. 2) Tuetaan rakenteellisista ongelmista kärsivien alueiden taloudellista ja sosiaalista uudistumista. 3) Torjutaan työttömyyttä, lisätään työllistyvyyttä sekä kehitetään osaamista. Tukitavoitteiden toteuttamiseen pyritään jäsenvaltioissa valmisteltujen tavoiteohjelmien avulla. Tavoiteohjelmia täydentävät EU:n yhteisöaloitteet. EU:n yhteisöaloitteiden avulla pyritään nimenomaan edistämään valtioiden ja alueiden välistä yhteistyötä, innovatiivista toimintaa sekä hyvien käytäntöjen levittämistä myös yli valtion rajojen.[89] Moninaiset - projektin tarkoituksena on pyrkiä estämään mm. alueen maahanmuuttajanaisten syrjäytymistä taidetyön avulla. Tällaista toimintaa Kassandrassa on aiemmin harjoitettukin.

Projektin esivaihe oli projekti Moninaiset I, joka ajoittui aikavälille 1.1. - 30.6.2004.[90] Moninaiset-projekti käynnistyi kartoituksella, jossa selvitettiin alueella toimivien nais- ja nais-lapsiryhmien sekä mahdollisuuksien mukaan yksittäisten naisten tilanteet, toiveet ja odotukset sekä osallistumismahdollisuudet tulevan hankkeen tapahtumiin.[91] Hanke otettiin innostuneesti vastaan, sillä maahanmuuttajanaisille ja valtaväestön naisille ja lapsille suunnattua taidetoimintaa ei juuri Itä-Helsingin asuinalueilla ollut tarjolla. Kenttätyön ansiosta saatiin arvokasta palautetta, kuten mm. sosiaaliviraston tukemien ryhmien esittämä toivomus, että Moninaiset -hanke järjestäisi myös heille ilta- ja viikonlopputoimintaa.[92] Yhteistyö sosiaalitoimen kanssa oli erityisen tärkeätä, jotta hanke saatiin kohdennettua syrjäytymisuhan alaisille ihmisille. Lisäksi alueen päiväkodit esittivät toiveensa: päiväkoti-ikäisten lasten sisällyttämisestä hankkeeseen. Nämä toiveet otettiin huomioon työpajojen jatkosuunnitelmissa. Moninaiset I -hankkeen keskeiset tapahtumat olivat Afrotanssia äideille ja alle 7 -vuotiaille lapsille, Luovaa liikuntaa somalialaisille naisille ja Eteläamerikkalaisia (salsa, merengue ja cumbia) tansseja naisille. Edellä esittelinkin lyhyesti palautetta kahdesta ensimmäisestä työpajasta. Yhteensä työpajoihin osallistui noin 120 naista ja lasta.[93]

Moninaiset -hankkeen pitkäntähtäimen tavoitteena on toimintakertomuksen 2004 mukaan: "Torjua uussuomalaisten naisten syrjäytymistä aktivoimalla heitä oma-aloitteisuuteen ja omatoimisuuteen niin, että he pystyvät osallistumaan yhteiskunnan toimintaan sen täysivaltaisina jäseninä".[94] Konkreettisena tavoitteena on siis synnyttää uusia alueelta puuttuvia yhteistyö- ja harrastusmuotoja sekä nostaa alueen asukkaiden osaamistasoa mm. kouluttamalla heitä työpajaohjaajiksi, lisäksi heitä kannustetaan mukaan vapaa-ajanharrastustoimintaan[95]. Taideopetuksen hyvinä puolina syrjäytymisen ehkäisyssä ovat mm. vuorovaikutuksellisuus ja taiteen solidaarisuus. Taideteoksesta, tuotoksesta kukin osallistuja voi tehdä omanlaisensa, joko humoristisen, aggressiivisen tai hillityn ja näin tekijä voi tutkia mm. omaa minuuttaan ja omaa elämäänsä taiteen avulla. Varsinkin kuvataiteelliseen materiaaliin uppoutuminen voi olla tekijälle jopa meditatiivinen kokemus.[96] Lisäksi taide monimuotoisuudessaan on omiaan murtamaan ennakkoluuloja, joskin se saattaa herättää myös epäluuloa.

Varsinaisen projektin (Moninaiset II) toiminta-aika on 1.7.2004 - 31.12.2006 ja hanketta rahoittavat EU, Helsingin kaupunki ja Uudenmaan liitto. Moninaiset -hanke kuuluu EU:n Urban II-yhteisöaloiteohjelmaan ja Kassandra ry toteuttaa sen Myllypurossa, Kontulassa, Kurkimäessä, Vesalassa ja Kivikossa yhteistyössä alueiden muiden toimijoiden kanssa. Asuinalueita yhdistää asuntomarkkinoilla niiden etäinen sijainti merenrannasta, kaupunkien keskustojen palveluista sekä alueiden kerrostalovaltaisuus ja alhainen status.[97] Mm. Mari Vaattovaara on tutkinut väitöskirjassaan Itä-Helsingin tilannetta, ja hänen mukaansa vuonna 1999 Itä-Helsingissä työttömyysprosentti oli 57,9% korkeampi kuin muualla Helsingissä. Vaikka Suomessa harjoitetaan ns. sekoittavaa asuntopolitiikkaa, on tutkijoiden mukaan myös Helsingissä tapahtunut tietynlaista asuinalueiden eriytymistä. Vaattovaaran ja Kortteisen mukaan, Länsi-Helsinki on aikaisemman tutkimuksen mukaan vaurastunut ja Itä-Helsinki on jäänyt kehityksessä jälkeen.[98] Itä-Helsingin negatiivinen kehitys on lähtenyt käyntiin jo 1990-luvun alusta, ja alueen lamasta toipuminen on myös ollut tahdiltaan hidasta. Aluemaantieteellinen analyysi on lisäksi osoittanut, että EU:n ulkopuolelta kotoisin olevan väestönosuus on kasvanut voimakkaimmin samoilla itäisillä alueilla, joilla taloudellinen ja sosioekonominen nousu on ollut keskimääräistä hitaampaa.[99] Näille "negatiivisen kehityksen alueille" Kassandran Moninaiset -projekti siis kohdentuu.

ÝEU:n Urban II -yhteisöaloiteohjelman tavoitteena on taantuvien kaupunkialueiden taloudellinen ja sosiaalinen elvyttäminen sekä kestävän kehityksen edistäminen.[100] Hallituksen kestävän kehityksen ohjelman mukaan, maamme tämän hetkisistä sosiaalisista haasteista suurimpia ovat työttömyys ja pääosin tästä johtuvan syrjäytymisen estäminen sekä sosiaalisten erojen kasvun ehkäisy.[101] Näihin edellä mainitsemiini tavoitteisiin pyritään Urban II-yhteisöaloiteohjelmassa mm. alueiden yritystoiminnan ja työllisyyden kehittämisellä ja asukkaiden omatoimisuuden tukemisella, joista kahteen viimeksi mainittuun Kassandran toiminta keskittyy.

Sosiaalisen kestävyyden ohella on alettu kiinnittämään huomiota yhä enenevässä määrin myös kestävän kehityksen kulttuuriseen ulottuvuuteen. Kulttuurien kestävässä kehityksessä ajatuksen keskiöön nousee mm. vähemmistökulttuurien asema. Heidän oikeuksiensa suojeleminen on kansainvälisesti ihmisarvojen edistämisen tärkein tehtävä.[102] Erityisen tärkeä osuus kestävän kehityksen luomisessa ja sen toteutumisessa kulttuurin saralla on yhdistyksillä ym. kolmannen sektorin[103] toimijoilla. Koulutuksen ja osallistumismahdollisuuksien luominen ovat tärkeitä osa-alueita tässä prosessia.

Kassandran toiminta perustuukin lyhykäisyydessään alueiden maahanmuuttajanaisten ja -lasten sekä valtaväestön naisten vapaa-ajan aktivoimiseen, monikulttuurisuuden esiintuomiseen sekä työllistymiseen. Varsinkin maahanmuuttajien kohtaamispaikat ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä, sillä tutkimukset osoittavat, että maahanmuuttajien keskuudessa ilmenee sitä vähemmän mielenterveysongelmia mitä enemmän saman ryhmän jäseniä on samalla paikkakunnalla. Myös monikulttuurisuuspolitiikkaa harjoittavissa maissa maahanmuuttajien henkinen hyvinvointi on parempaa kuin sulauttamispolitiikkaa harjoittavissa maissa.[104] Karmela Liebkindin mukaan erityisesti iäkkäämmät maahanmuuttajat ja naiset kokevat maahanmuutossa enemmän stressiä kuin esimerkiksi nuoremmat henkilöt.[105] Tähän tutkimustulokseen vedoten Kassandran toiminta on erityisen tärkeätä, sillä naisten ongelmat heijastuvat väistämättä perheisiin ja sitä kautta koko yhteiskuntaan. Onkin kaikkien edun mukaista, että monikulttuurinen yhteiskunta syntyy yhteistyössä sekä päättäjien että tutkijoiden kanssa, ja uudet yhteiskunnanjäsenet saavat yhtä hyvät mahdollisuudet unelmiensa toteuttamiselle kuin valtaväestön edustajat. Ennaltaehkäisyyn käytetyt kustannukset ovat kuitenkin huomattavasti pienemmät kuin syrjäytyneen kansalaisen aiheuttamat kustannukset yhteiskunnalle.

2.5. Mitä Moninaiset -hankkeesta on opittu tähän mennessä?

Kassandra kerää aktiivisesti toiminnastaan palautetta kursseille osallistuneilta tahoilta, kuten edellä kirjoitinkin. Moninaiset -hankkeen konkreettisina tuloksina näkyvät alueelle luodut uudet taidetyöpajat sekä naisille että alueen päiväkodeille. Ritva Siikalan mukaan, monien ihmisten elämisen taso on tämän taidetoiminnan kautta kohonnut entistä paremmalle tasolle. Lisäksi Moninaiset -hankkeen avulla on saatu alueiden asukkaiden osallistuminen, omatoimisuuden lisääntyminen ja verkostoituminen hyvään alkuun.[106] Hankkeen vaikuttavuus tulee tulevaisuudessa lisääntymään luotujen yhteistyöverkostojen kautta.

Moninaiset -raportista käy hyvin ilmi se, että syrjäytymisuhan alla olevia naisia on onnistuttu aktivoimaan mukaan monikulttuuriseen taidetoimintaan. Erittäin tärkeänä pidän sitä, että maahanmuuttajien toiveet on pyritty huomioimaan suunnitteluvaiheessa, sillä itselle mielekkääseen toimintaan on luonnollisesti mukavampi osallistua, ja mistä valtaväestö voi toisaalta tietää, mitä maahanmuuttajat haluaisivat tehdä.

ÝKäytännön esimerkkeinä hankkeen vaikutuksista Moninaiset -raportissa mainitaan mm. seuraavia seikkoja:

- kysyntä paikalliselle taideharrastustoiminnalle on alueella herännyt (osallistujamäärät kasvussa)

- käsitys kulttuuri- ja taidetoiminnasta monipuolistunut ja osallistumisarkuus vähentynyt

- uussuomalaisten kynnys osallistua on madaltunut, kun ryhmät on otettu mukaan suunnitteluun ja toteutukseen (ei pelkkää ylhäältäpäin suunniteltua työpajatoimintaa)

- uussuomalaisten omatoimisuus on lisääntynyt (pyydetään esimerkiksi tiettyä kurssia ja osallistutaan aktiivisesti sen järjestämiseen)

- ohjaamisesta kiinnostuneita paikallisia tullut mukaan toimintaan[107]

Luotujen siteiden ja suhteiden kautta maahanmuuttajien on helpompi hakeutua jatkossa mukaan toimintaan sekä saada itselle näkyvyyttä ja työtilaisuuksia, mikä on ensiarvoisen tärkeätä varsinkin syrjäytymisen ehkäisyssä. Hankkeen myötä on myös opittu jotakin kulttuurieroista, sillä osalla maahanmuuttajista on hyvin erikäsitys ajasta ja täsmällisyydestä kuin valtaväestöllä. Tämän lisäksi ennakkoon kursseille ilmoittautuminen on osoittautunut hankalaksi.[108] Maahanmuuttajat vain "ilmestyvät paikalle" ja kulttuurierot tulevat välillä esiin törmäysten muodossa. Moninaiset -raportissa sanotaankin, että joustava suhtautuminen ja ohjaajien varautuminen suunnitelmiin A ja B on suositeltavaa.

Koska hankkeen avulla on onnistuttu houkuttelemaan syrjäytymisuhan alla olevia naisia sekä kursseille että taidepajojen ohjaajiksi, aion seuraavaksi saada selville, millaisia kokemuksia taidetyöpajojen ohjaajilla on monikulttuurisesta taiteen tekemisestä Kassandra ry:n taidetyöpajoilla. Mitä naisille merkitsee oman kulttuurinsa esiintuominen tai taiteen tekeminen yleensä? Entäpä, miksi työelämässä tiiviisti mukana oleva maahanmuuttaja haluaa opettaa taidetyöpajoilla?

3. KASSANDRAN VAIKUTUS TAIDETYÖPAJAOHJAAJIEN ELÄMÄNLAATUUN

3.1. Maahanmuuton ongelmallisuus haastateltavien luonnehtimana - syvä epäluulo vaikeuttaa maahanmuuttajien elämää

Vaikka haastattelemani naiset ovat tulleet Suomeen vapaaehtoisesti, on heidän maahanmuuttoonsa silti liittynyt runsaasti ongelmia ja stressiä. Kielitaidottomuus, ihmissuhteiden puuttuminen sekä suomalainen kulttuuri, tapoineen ja käytäntöineen tuntuu naisista vuosien oleskelun jälkeenkin oudolle. Monen naisen elämä on maahanmuuton vuoksi ollut ns. tyhjän päällä, kielitaidottomuuden ja sosiaalisen syrjäytymisen takia. Omassa kotimaassaan osaava ja taitava ihminen muuttuu helposti maahanmuutossa yhteiskunnan ulkopuoliseksi jäseneksi, jolla ei ole uudessa kotimaassa mitään arvoa.Ý Turkissa ja Englannissa opiskellut ja asunut nainen kuvaa sosiaalisen- ja yhteiskunnallisen elämänsä romahtamista Suomessa seuraavalla tavalla.

On tietysti, kun ei osaa suomea on koko yhteiskunnan ulkopuolella. Olen opiskellut Turkissa englantia ja turkkia ja täällä oli ihan taidoton, avuton - sanoisinko rotta, josta ei ole hyötyä kenellekään! Ja tunsin sillä tavalla ja menin todella suureen masennukseen ja opiskelukin jäi.[109]

Maahanmuutto aiheutti haastattelemalleni naiselle siis konkreettisesti masennusta, turhautumista ja avuttomuutta. Sosiaalinen ja yhteiskunnallinen syrjäytyminen on todennäköisintä maahanmuuton alkuvaiheessa, jolloin sosiaalinen turvaverkosto usein puuttuu kokonaan tai on vajavainen. Tutkimusten mukaan stressiä ja mielenterveysongelmia maahanmuuttajille aiheuttavat mm. sosiaalisen ja taloudellisen aseman jyrkkä lasku, ero perheenjäsenistä, eristyneisyys muista saman kulttuurin jäsenistä, maahanmuuttoon liittyvien kokemusten traumaattisuus, 11 - 22 vuoden ikä tai vanhuus uuteen kotimaahan saavuttaessa.[110] Maahanmuuttajiin kohdistuvien syrjäytymisriskien kasautumista on tutkittu maassamme melko vähän, vaikka maahanmuuttajien elinolojen ongelmista olemme melko laajasti tietoisia. Yleisesti on kuitenkin runsaasti näyttöä siitä, että: sukupuoli, ikä, asuinalue, siviilisääty, koulutustaso, terveydentila, sosioekonominen asema ja maassaoloaika mm. vaikuttavat sekä syrjäytymisriskeihin että akkulturaatioonkin.[111]

ÝItse pohdin haastatteluja purkaessani mm. sitä, muodostuuko maahanmuutossa avioliitto ns. stressiä helpottavaksi tekijäksi, vai voiko avioliitto myös lisätä stressiä ja syrjäytymistä. Pohdintani tueksi en tutkimuskirjallisuudesta löytänyt yksiselitteistä vastausta, pikemminkin näkemykset avioliitosta ja perheestä jakautuivat karkeasti kahtia. Toisaalta lähdekirjallisuus korosti perhesuhteiden erityistä voimaa ja merkitystä, sillä perhesuhteet ovat pääsääntöisesti muita suhteita tärkeämpiä. Erityisesti perhesuhteista puhuttaessa korostuu perheen antama suoja ja tuki, sillä perheen kyky vastustaa siihen kohdistuvia paineita on merkittävä.[112]Ý Toisaalta esimerkiksi suomalaisten kanssa avioituneista puolalaisista tehty tutkimus puolestaan osoittaa, että työn puute ja kielitaidottomuus ajaa maahanmuuttajat usein riippuvaisiksi puolisoista.[113] On nimittäin hyvin tavallista, että esimerkiksi ns. seka-avioliitoissa parit puhuvat keskenään kummallekin vierasta kieltä, kuten englantia. Maahanmuuttajaperheissä, joissa kummallakin puolisolla on yhteinen äidinkieli, kotikielenä on luonnollisesti heidän oma äidinkielensä. Kummassakin edellä mainitussa esimerkissä uuden ja vieraan kielitaidon hankkiminen saattaa hankaloitua. Toki elämänpiirin kaventuminen on luonnollista myös valtaväestön jäsenille avioitumisen ja lasten hankkimisen myötä. Tässä yhteydessä on syytä mainita, että tutkimusten mukaan erityisesti pienten lasten äidit ovat syrjäytymisuhan alaisia, sillä heillä ei käytännössä ole mahdollisuutta edes selvittää, mitä koulutusta tai työtä heille mahdollisesti olisi tarjolla.[114] Kassandran järjestämillä taidetyöpajoilla tämä maahanmuuttajaäitien tukala tilanne on huomioitu, sillä mm. taidetyöpajojen ajaksi on järjestetty lastenhoitoa. Muutoin monen naisen olisikin mahdotonta osallistua harrastustoimintaan tai taidetyöpajojen vetämiseen ja syrjäytyminen syvenisi helposti ennestään. Joka tapauksessa vieraassa maassa parisuhde luo nimenomaan turvallisuudentunnetta ja tästä on sekä hyötyä että haittaa.

Erityiseksi ongelmaksi maahanmuutossa haastattelemani naiset kokivat nimenomaan sen, etteivät he olleet pakolaisia, joita yhteiskunta auttaa ja tukee, vaan vapaaehtoisesti maahan muuttaneita. Näin ollen he eivät ole kokeneet saaneensa suomalaiselta yhteiskunnalta mitään tukea tai apua elämänhallintaansa, mikä itsestäni tuntui hyvin oudolle. Tätä naisten väitettä kylläkin tukee mm. Timo Jaakkolan työpoliittinen tutkimus, joka myöntää avoimesti sen, että Suomen monikulttuurisuutta korostava vastaanottojärjestelmä on vielä monessa mielessä keskeneräinen.[115] Tässä yhteydessä on toki syytä todeta, että mikäli järjestelmämme on ollut vuonna 2000 Jaakkolan mukaan keskeneräinen, on se ollut mitä todennäköisimmin hyvin puutteellinen 14 vuotta sitten, jolloin osa naisista saapui Suomeen.Ý Lisäksi maahanmuutto on meille suomalaisille uusi ja outo asia, joten meidänÝ on hyvin vaikea edistää meille tuttujen maahanmuuttajien kotoutumispyrkimyksiä, sillä emme tiedä, minne ohjaisimme apua tarvitsevia maahanmuuttajia. Eräs haastattelemani nainen kertoi mm. siitä, kuinka hänen suomalainen aviomiehensä oli täysin tietämätön maahanmuuttajia auttavista tahoista, vaikka anopin antama henkinen tuki korostuikin hänen puheessaan. Lisäksi valtaväestön edustajien lyhyet vastaukset naisen kysymyksiin, eivät olleet naisen mielestä missään mielessä riittäviä tai kattavia.

No se varmasti, etta minulla ei ollu yhtaan mitaan ideaa siita mita taalla tapahtuu? Koska mina en ole pakolainen, se on se ongelma. Pakolaiset saavat informaatiota, mutta mina en saanu mitaan ja mieheni, vaikka mies on suomalainen, hänkaan ei tienny mitä Suomessa toimii. Ja minusta tuntui, etta se oli mielenkiintoinen tama kommunikaatiotapa suomalaisilla. Tama kommunikaatio oli minulle hirmuinen kysymysmerkki. Kun mina kysyn yksi sana, vastaus oli yksi sana ja ei mitaan muuta. Se oli minulle sellainen kulttuuritörmaisuus.[116]

Vapaaehtoisesti maahan muuttaneiden naisten uskottiin ja uskotaan yhä selviytyvän ilman yhteiskunnan apua, vaikka moni perusasia tuntui yhä kymmenien vuosien oleskelun jälkeen olevan heille käsittämättömän epäselvä. Kukaan ei yksinkertaisesti ollut selittänyt heille maamme asioita ja käytäntöjä. Haastattelemieni naisten mielestä heidän kysymyksiin kyllä vastataan virastoissa asiallisesti, mutta empaattisuuden ja tilanteenluvun suhteen virastoissamme tuntuisi olevan runsaasti toivomisen varaa. Moni haastattelemani nainen on kokenut masentavaksi juuri kommunikointitapamme, sillä vastaamme vain meiltä kysyttyyn kysymykseen ja vain siihen. Kysymysten taustalla tuntui olevan pikemminkin hätähuuto tai halu saada laajemmin apua maahanmuuttoon liittyviin ongelmiin ja tietämättömyyteen. Kirsi Pohjanpään tekemän tutkimuksen mukaan selvä enemmistö (74-87 %) maahanmuuttajista oli kuitenkin tyytyväisiä viranomaisilta saamiinsa palveluihin.[117]Ý Saman tutkimuksen mukaan, maahanmuuttajien kielteisimmät kokemukset liittyvät ulkomaalaisvirastossa ja sosiaalitoimessa saatuihin palveluihin.[118] Toisaalta naisten puheissa ilmeni myös kritiikkiä työelämän kykyyn integroida maahanmuuttajia maamme täysivaltaisiksi kansalaisiksi, sillä työyhteisöihin perehdyttäminen saattaa olla vajavaista, kuten seuraavassa haastattelussa käy ilmi.

Mutta tämä empaattisuus on huono ongelma juuri virastoissa, kelassa, poliisissa, yliopistossa, kun menet kysymään jotakin, ihmiset vastaavat pelkästään siihen, mitä olet kysynyt ja eivät voi olettaa, että sen takana on suurempi! Esimerkiksi tähän kulttuuriin liittyy niin moni asia joita me ei tiedetä. Esim. kun aloitin työt yliopistossa, en tiennyt, mitä ikälisä on? Ei kukaan kerro tai sitä, että mun pitää liittyä johonkin liittoon.Ý Kaikki vaan olettaa, että tiedän. Tänäkään päivänä en tiedä miten pitäisi tehdä veroilmoitus. Onneksi oltiin alusta lähtien "automaattisessa", ettei mun tarvinnu tehdä. Kukaan ei anna sellaista tietoa... Kun emme osaa kieltä, symboleja tai kulttuuritaustaa hyvin, koen itseni yhteiskunnallisesti vammaiseksi. Mä en osaa olla täällä, se elämän hallitseminen menee todella huonosti. Kun lapsi sairastuu, en tiedä, pitääkö mun milloin mennä töihin,

mistä saisin apua, mihin pitää soittaaÖ.elämän perusasiat mennee huonosti.[119]

Tätä työelämään perehdyttämistä ja suomalaisten työtapojen esittelyä toivottiin myös Kassandran toimintaan lisää. Eräs nainen toivoi jämäkämpää informaatiota siitä, kuinka työtä täällä Suomessa tehdään, ja mitä heiltä ikään kuin työntekijöinä odotetaan. Toisin sanoen he haluaisivat tietää, millaisilla ominaisuuksilla varustettua työntekijää arvostetaan Suomessa.

Työelämämme arvomaailman hankaluuksien lisäksi myös itse työllistyminen on ollut kaikille naisille hankalaa. Kielitaito on varmasti ollut etenkin maahanmuuton alussa suurin este työpaikan saamiseksi, mutta taustalla on myös suomalaisten suoranainen epäluulo muiden maiden koulutusta ja osaamista kohtaan.Ý Työtä hakiessa monet maahanmuuttajat kokevat ns. epäsuoraa syrjintää, jolla tarkoitetaan pätevyysvaatimuksissa tai rekrytointikäytännöissä esiintyvää syrjintää.[120] Erityisesti Jaakkolan mukaan Isossa - Britanniassa on esimerkkejä siitä, että työnantajat ovat laajemmin ryhtyneet noudattamaan ns. antirasistista rekrytointimallia.[121] Kyseistä mallia ei ole käytössä Suomessa, sillä suomalaiset ammattiyhdistysliikkeet ovat pitäneet ulkomaisia työntekijöitä uhkana työntekijöillemme. Suomessa on kuitenkin sitouduttu rotusyrjinnän ehkäisemiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun työhönotossa ja työelämässä. Uudessa maassa työllistyminen on monessa mielessä hyvin tärkeätä, sen ymmärtää jokainen. Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa, että työ on yhteiskunnassa sosiaalisesti tärkeä yhteiskunnallisten toimijoiden identiteetin määrittelijä eikä se ole ainoastaan instrumentaalinen tulonlähde.[122] Tutkimukset työttömyydestä näet paljastavat sen, mitä ihminen oikeastaan menettää palkkatyönsä menettäessään. Menetyksiin kuuluu palkkatulon lisäksi myös yksilön ammatillinen identiteetti ja työn kautta syntyneet yhteisölliset suhteet.[123] Työllä on näin ollen valtavasti vaikutusta mm. identiteettiin, sosiaalisiin suhteisiin ja itsetuntoon.

Vaikka teoriassa kaikkien pitäisi olla samanarvoisia työnhaussa, Jaakkolan tutkimuksen mukaan suomalaiset työnantajat arvostavat nimenomaan suomalaista koulutusta.[124] Useat Jaakkolan tutkimuksen aikana työsuhteessa olleet henkilöt pitivätkin työnsaantiinsa vahvasti vaikuttaneena tekijänä Suomessa suoritettua koulutusta tai kurssia. Ulkomailta hankittu inhimillinen pääoma ei tunnu kiinnostavan suomalaisia työnantajia.[125] Tätä samaa asiaa pohti myös vastikään Amerikasta Suomeen muuttanut, Suomessa syntynyt taiteenlisensiaatti, joka ei ole onnistunut saamaan alan opettajanpaikkaa mistään hakemastaan koulusta (peruskoulut mukaan lukien), vaan hänen ainoa Suomesta löytämänsä työ on muutaman maalaustyöpajan ohjaaminen Moninaiset- hankkeen mahdollistamana. Vaikka taide moninaisuudessaan luulisi kaipaavan erilaisia osaajia, näyttäisi työpaikan löytymisen olevan ainakin haastattelemieni naisten mukaan hankalaa. Onko esimerkiksi kuvataiteen opettajia Suomessa sitten liikaa, vai eroavatko opetuksessa käytettävät pedagogiikat eri maissa toisistaan, olisi mielenkiintoista tietää.

ÝTutkija Forsanderin mukaan inhimillisenpääoman siirtokelpoisuuteen eli aiemmin hankitun osaamisen vaihtoarvoon uuden maan työmarkkinoilla vaikuttavat rakenteellisten tekijöiden lisäksi myös muut tekijät. Ammattitaidon laatu, lähettävän ja vastaanottavan maan kulttuurinen, kielellinen, taloudellinen ja sosiaalinen etäisyys vaikuttavat omalta osaltaan hankitunkoulutuksen vaihtoarvoon työmarkkinoilla.[126] Toisaalta taiteenkenttä Suomessa on mielestäni melko kapea ja alaa leimaa muutoinkin projektinomaisuus, joten myös suomalaisella taidekoulutuksella työllistyminen on epävarmaa. Forsanderin mukaan työmarkkinoilla vaikuttaa myös ns. kulttuurinen pääoma, joka tarkoittaa mm. oikeanlaista pukeutumista ja käyttäytymistä rekrytointitilanteissa. Työpaikan saaminen ja työssä eteneminen vaatii yhteisön sosiaalisenkoodin eli kulttuurin hallitsemista.[127] Eli työyhteisössä kuuluu näyttää ja kuulostaa siltä, että kuuluu joukkoon.

Nämä suoranaiset epäilyt sekä suoritettua koulutusta että ammatillista osaamista kohtaan, ovat aiheuttaneet melkoisia epätoivon ja surun hetkiä haastateltavilleni sekä synnyttäneet suoranaisia kulttuurishokkeja. Suomalaisten arvostama suoruuspuheessa, sotii lisäksi joidenkin maahanmuuttajien kulttuuria vastaan hyvinkin jyrkästi. Seuraavassa pätevän saksan- ja espanjankielenopettajan kokemuksia työnhausta:

Minusta pitaisi sanoa, että tulepas ja naytapas,Ý miten te muuten voitte tietaa, minkälainen taso minulla on. Koulussa tarvittiin kanssa kerran saksan opettajaa ja rehtori kysyi minulta - Mista mina tietan puhutko sinä saksaa? Se oli minulle niin ikavaa, etta sanoin kiitos paljon ja nakemiin! Vaikka minun saksankielentaito on tosi hyvin! Etta sita mina osaan. Ja mies sanoi EI! Hän olisi voinut sanoa, ettei minulla ole "tarvittavia papereita" silloin, mutta se kommentti " Mista mina tiedan puhutko sina saksaa" Se oli minulle shokki, koska kasvojen menetys ei kuulu meidän kulttuuriin! Kolumbiassa ei sanota silla tavalla. Sanotaan " katsotaan, kiitos paljon jaÝ palataan" vaikka kukaan ei soittaisi. Mutta ei ikina sanota kasvoille, se on kulttuurishokki![128]

Toisaalta ymmärrän itse hyvin myös sen, että varsinkin kieltenopettajilta vaaditaan erinomaista suomenkielentaitoa. Samainen nainen kertoi haastattelun myöhemmässä vaiheessa siitä, että ikänsä salsaa tanssineena eräs suomalainen naisopettaja kehtasi kyseenalaistaa hänen tanssijantaitonsa vain sillä perusteella, ettei hän ole käynyt Suomessa tiettyä tanssikoulua! Ammatillisenpätevyyden epäilyn lisäksi me suomalaiset tunnumme joskus epäilevän maahanmuuttajien omaa äidinkielentaito ja koko heidän kulttuuriperimänsä aitoutta.

Kulla minulla on ollu, mutta se ei rasismia ollu vaan päinvastoin (KATEUTTA - kirjoittajan arvaus) suomalainen nuori nainen opettaja sanoi, miksi mina sanon että osaan tanssia kun mina en ole kaynyt siellä tanssikoulussa, missä hän kävi. Se usein tulee, me ulkomaalaiset koemme. Joku suomalainen luulee tietavansa, mita me osaamme. He ovat parempia koska opiskelivat taalla. He puhuvat parempaa espanjaa koska kavivat espanjassa ja mina olen vain kolumbiasta kotoisin. Se kulla tulee usein esille.[129]

Omaehtoinen työllistyminen voi Suomessa joutua myös epäluulon tai lievän rasismin kohteeksi, tästä kertovat mm. etnisiä ravintoloita kohtaan tehdyt iskuja eripuolilla Suomea. Omien taideteostenkaan myyminen ei aina ole helppoa. Lievän epäluulon, rasismin kohteeksi on joutunut myös oman taidenäyttelyn Suomessa pitänyt taidemaalari, jolla oli konkreettisia vaikeuksia saada ensinnäkin taidegalleria käyttöönsä. Lisäksi eräs nainen kieltäytyi alustavasta taidekaupasta kuultuaan ettei maalaus ollut suomalaisen tekemä.Ý

Kerran on käynyt niin, että näyttelyssäni Helsingissä, yksi nainen tuli ostamaan työtäni ja kun hän kuuli, että se ei ole suomalaisen tekemä teos, hän ei halunnut ostaa eikä maksaa työtä. Hän ei varmaan tiennyt serbialaisuudestani vaan siitä, että olen ulkomaalainen. Tämä kävi vain kerran, mitään pahempaa en ole koskaan kuullut.[130]

Edellisestä haastattelusta käy hyvin ilmi se, että rasismi ja syrjintä ovat arkipäivää kaikkialla maailmassa ja myös Suomessa. Kuinka sitten syrjintään tulisi reagoida? Syrjinnän uhriksi joutuvan ihmisen on päätettävä, kuinka hän reagoi syrjintään, rasismiin - vai tarvitseeko siihen reagoida lainkaan. Tutkimuksissa on noussut esille useita eri reagoimistapoja ja ne voidaan jakaa usealla eri tavalla. Erään jaon mukaan reagoimistavat voivat olla hyökkääviä, ei-hyökkääviä tai psyykkisiä.[131] Hyökkäävässä käyttäytymisessä asianomainen henkilö kieltäytyy ikään kuin "alistumasta" uhriksi ja ilmoittaa sanoin ja teoin epämiellyttävän olotilansa syrjintää harjoittavalle henkilölle. Hyökkäävään käytökseen luetaan myös viranomaisille tehtävät syrjintäilmoitukset.[132] Tällaisen hyökkäävän käyttäytymismallin on todettu myös vähentävän syrjintäkokemusten kielteistä vaikutusta uhrin hyvinvointiin. Sen sijaan ei-hyökkäävät ja psyykkiset reaktiot eivät aina suoranaisesti näy ulospäin. Uhrin epäsuoravihamielisyys tai "huumorilla" asiaan suhtautuminen voivat kuitenkin lisätä stressiä ja avuttomuutta.[133] Maahanmuuttajien psyykkisiä tuntemuksia on pyritty tutkimaan yhä enenevässä määrin. Inga Jasinskaja-Lahden ja Karmela Liebkindin tekemässä tutkimuksessa selvisi, että kaikenlainen syrjintä lisää stressiä ja naiset kärsivät syrjinnän aiheuttamasta stressistä miehiä enemmän, vaikka miehet kohtasivat syrjintää useammin! Samainen tutkimus osoitti kiistatta että harva maahanmuuttaja uskalsi tehdä ilmoituksen syrjinnästä viranomaisille ja syynä tähän oli mm. pelko oleskeluluvan peruuntumisesta.

Konkreettisen epäluulon ja vähättelyn lisäksi, sosiaalistensuhteiden luominen uudessa maassa on ollut naisille hyvin vaikeata. Ihmissuhteissa naiset kokivat kirjaimellisesti olevansa suurennuslasin alla. He kokivat joutuvansa todistamaan osaamistaan ja luotettavuuttaan yhä vain uudelleen ja uudelleen. Itse asiassa maahanmuuttajien sosiaalisen elämän ongelmat tuntuvat tekemieni haastattelujen mukaan olevan, hyvin laajoja ja monitahoisia.

Mutta epäluulo on täällä Suomessa paljon.Ý Todella pitkään kesti ehkä 10 vuotta niiden ystävien kanssa että minuun luotettiin. Että se, että ihmisetÝ piti epäluotettavana ja se on todella suuri este työelämässäÖEli saan todistaa varsin kolmin kertaisesti luotettavuuteni. Ja kaikkea sanomista ja liikettä tarkkaillaan.[134]

Luotettavuusepäilyjen lisäksi naiset kokivat, että he joutuvat Suomessa useasti varsinkin negatiivisten stigmojen uhreiksi. Meillä suomalaisilla tuntuu olevan vahva käsitys siitä, että kolumbialaiset ovat huumekauppiaita, serbit raakalaismaisia tappajia jne. Eräs nainen kertoi avoimesti haastattelussa, kuinka hänestä on Suomessa tullut todellinen maansa asiantuntija, sillä me suomalaiset pommitamme häntä negatiivisilla kysymyksillämme. Me emme tunnut tietävän esimerkiksi Turkin upeasta kulttuurista mitään vaan lähinnä vain ikävistä asioista joita varsinkin uutiset tuovat toistuvasti esiin ja me puolestamme tuomme ne esiin keskustellessamme ulkomaalaisten kanssa.

En ja siinä on se yksi erityinen piirre, nimittäin turkkilaisia kohdellaan todella huonosti kaikkialla ja tämä sama on Suomessa. Kun ihmiset tutustuvat meihin, he eivät tiedä mitään Turkista ja sanovat " te tapatte kurdeja ja armenialaisia ja olette niin hirveitä ihmisiä, että on niin paljon ihmisoikeusongelmia ja naisten ja katulasten ongelmia". Ja kaikki nämä negatiiviset asiat tulee ja mä ymmärrän että jotkut turkkilaiset eivät hyväksy näitä ja haluavat puolustautua, että Turkki on näinÝ ja näin hyväÖ[135]

ÖTietysti näistä poliittisista asioista ei minullakaan ollut tietoa, mun on pitäny vähän lukea ja kysellä, että osaan vastata kun joku kysyy vaikka Kyproksen asiaa. Näin pikkuhiljaa minusta on tehty Turkin asiantuntija, että tietäisin kaiken ja saisin vastataÖ[136]

Näin luvun lopulla voisin todeta, että haastattelemani naiset kokivat maahanmuutossa stressiä mm. heihin kohdistuvan epäluulon ja kulttuurien erilaisuuden johdosta. Haastattelemilleni naisille mm. puhetapamme suoruus ja vastausten lyhyys ovat tuottaneet surua ja kummastusta.Ý Erilaisten kulttuurien ja ihmisten kohtaaminen ei koskaan ole helppoa, mutta kulttuurien kohtaamista voidaan tutkimusten mukaan kuitenkin helpottaa vastaanottavien maiden harjoittaman monikulttuurisuuspolitiikan ja integraatiopolitiikan avulla, jota Suomessa harjoitetaankin.Ý Integraatiopolitiikan on todettu mm. helpottavan maahanmuuttajien sopeutumista ja estävän syrjäytymistä.[137] Maahanmuuttajat kuuluvat EU:n sosiaalisensyrjäytymisen vastaisten toimintaohjelmien ja sosiaaliseen inkluusioon pyrkivän politiikan kohderyhmiin, eli heitä tulisi laajassa mittakaavassa pyrkiä aktivoimaan osaksi yhteiskuntaa.[138] Yhteiskuntaan liittyminen voi kuitenkin olla hankalaa, sillä työttömyys, rasismi ja epäluulo vaikeuttavat luonnollisesti sopeutumista. Tavoitteet ja käytäntö maahanmuuttoasioissa voivat olla hyvin erilaisia.

Näin lopuksi kärjistäen voisikin todeta, että maahanmuuttajien työllistyminen on maassamme haastattelemieni naisten sekä mm. Jaakkolan ja Forsanderin tekemien tutkimusten mukaan hankalaa, jos suomenkielentaito on heikko tai maahanmuuttajalla on ulkomainen tutkinto suoritettuna. Forsanderin mukaan jokaisen maan koulutusjärjestelmä on muokattu vastaamaan kyseisen maan tai alueen työmarkkinoiden kvalifikaatiotarpeita. Koulutuksen sisältö, opetusmetodit ja koko koulutuskulttuuri heijastelevat niitä käsityksiä ja arvostuksia, joita koulutukseen ja formaaliin oppimiseen kussakin yhteiskunnassa liitetään.[139]Ý Lisäksi maahanmuuttajiin kohdistuu luotettavuusepäilyjä, niin työnantajien kuin suomalaisten "ystävienkin" taholta - ainakin aluksi. Lisäksi meillä tuntuu haastateltavieni mielestä olevan varsin negatiivisia käsityksiä vieraista kulttuureista ja tuomme niitä keskusteluissa myös esiin. Haastattelemistani naisista vain inkeriläinen paluumuuttaja ei ollut kokenut itseensä kohdistuvaa epäluuloa, sillä kulttuurimme lienevät niin lähellä toisiaan.

3.2. Mitä Kassandran toimintaan mukaan tuleminen on merkinnyt taiteen ammattilaisille ja taiteen intohimoisille harrastajille?

3.2.1. Työllistyminen vahvistaa itsetuntoa

Itse asiassa haastattelemani naiset sanoivat suoraan, että Kassandrasta kuuleminen oli heille todellinen onnenpotku ja taidetyöpajaohjaajantyö on ollut kahdelle haastattelemalleni naiselle ainoa työsuhde koko Suomessa olon aikana. Kahdelle muulle naiselle Kassandran tarjoama työ näytteli merkittävää roolia, ja vain yhdelle haastattelemalleni naiselle taidetyöpajaohjaajantyö merkitsi mahdollisuutta jatkaa rakastamaansa tanssinharrastusta Suomessa. Neljä haastattelemistani naista oli kuullut Kassandran toiminnasta ystäviltään tai tuttaviltaan, ja vain yksi oli hakeutunut lehti-ilmoituksen perusteella vuoden 2000 kulttuurikaupunki produktioon. Tutkimusten mukaan maahanmuuttajien työllistymiselle on ominaista juuri tällainen "tuttavilta" asiasta kuuleminen ja ns. spontaanit yhteydenotot.[140]

Just tama kun minulla on hyva ystäva Ogi, joka on Caisassa tai hän järjestaa, on kulttuuri-ihminen. Ja olin puhunu paljon Ogen kanssa, että minusta tuntuu etten saisi tyopaikkaa Suomesta, vaikka minulla olisi paljon annettavaksi. Ja kerran hän soitti minulle ja sanoi että Kassandrassa tarvitaan joku ihminen kuin sinä. Ja mina menen sinne. Eli kiitos Ogelle.[141]

Kuten edellä kirjoitin, on maahanmuutto ollut monessa mielessä hankalaa haastattelemilleni naisille sekä työllistymisen että ihmissuhteiden luomisen kannalta. Erityisesti naiset korostivat haastatteluissa sitä, että Kassandra antoi heille mahdollisuuden näyttää taitonsa, mitä yhteiskunta ei ollut heille kaikille pystynyt tarjoamaan. Koska Kassandra on monikulttuurinen yhdistys siellä ei luonnollisesti kyseenalaistettu naisten kulttuuritaustaa eikä koulutusta, vaan he saivat mahdollisuuden näyttää taitonsa. Tämä on ollut omiaan vahvistamaan naisten itsetuntoa, vaikka kyseessä ei sitten olisikaan omaa koulutusta vastaava työ. Mahdollisuus tehdä jotakin yhteiskunnallisesti merkittävää ja itseä kiinnostavaa on naisille ensisijaisen tärkeätä. Lisäksi heille on tärkeätä näyttää, että hekin ovat osaavia ja taitavia, kunhan vain saavat tilaisuuden näyttää taitojaan.

Se on varmasti juuri sitä, että jos ollaan esimerkiksi Suomessa usein me puhumme huonosti Suomea, me emme osaa kaikkkea sitä, mitä taalla tapahtuu. Voi tuoda esiin sitä, KUKA MINÄ OLEN ja KATSOPAS MINÄ OSAAN! Ja tämä mita mina osaan, osaan tehda sen oikein hyvin. Se on minusta hirveän tarkeaa, että kylla minakin osaan!!![142]

Osa haastattelemistani naisista, on saanut Kassandrassa myös mahdollisuuden työskennellä omaa koulutustaan vastaavassa työssä, mikä on mielestäni ensiarvoisen hienoa. Usean vuoden työttömyysjakso vaikeuttaa varmasti minkä tahansa ammatin harjoittamista, ja työelämään kiinnipääseminen on tärkeätä, sen ymmärtää jokainen. Oman ammattitaidon näyttäminen ja työllistyminen ovat olleet omiaan vahvistamaan Kassandran naisten identiteettiä. Ammattilavastajan pääseminen lavastajan assistentiksi, yhteen Kassandran produktioon, oli naiselle hänen sanojensa mukaan - todellinen onni.

Se oli onni 2 vuotta sitten, kun minun kuorojohtaja oli tehnyt töitä Kassandrassa, Aina Jonkun tytär projektissa ja he tarvitsivat lavastajaa ja hän mainosti minua Kassandralle ja sitten menin Kassandralle Ritva Siikalan puheille, mutta sain ensin lastentyöpajanohjaajantyön, koska olin tehnyt sellaista myös Serbiassa. Sitten olin lavastajan assistentti Aina jonkun tytär produktiossa. Se oli minulle todellinen onni, koska sitä ennen olin tehnyt vain itse työtä.[143]

Edellä haastattelemani nainen on koulutukseltaan lavastaja- taidemaalari, joka työskenteli ennen Kassandraa kotonaan maalauksia tehden. Toisin sanoen kyseinen nainen ei ole onnistunut työllistymään kotinsa ulkopuolelle ennen Kassandraa, eikä hänellä ole vieläkään ollut muita työsuhteita Suomessa kuin Kassandran mahdollistama lavastusproduktio ja taidetyöpajaohjaajan työ. Serbiassa hän työskenteli lavastussuunnittelijana televisiossa. Tosin tässä yhteydessä on syytä muistuttaa ettei Kassandrankaan taidetyöpajaohjaajaksi pääse ellei osaa suomenkieltä, sillä ohjaaminen työpajoilla tapahtuu suomen kielellä. Naisten tulee olla "jollakin tapaa" integroituneita yhteiskuntaamme ennen kuin edes Kassandrasta löytyy työtä.

Ikävien ja epäluuloisten kokemusten jälkeen moni haastateltava sanoi, että monikulttuuriseen yhdistykseen tai harrastustoimintaan yleensä on ollut huomattavasti helpompi mennä mukaan, kuin löytää työtä virallisilta työmarkkinoilta. Ennakkoluulo, ihmissuhteiden- ja kontaktienpuuttuminen luovat maahanmuuttajille ajoittain ylitsepääsemättömiä ongelmia. Tutkimusten mukaan sosiaalisilla suhteilla on laajasti merkitystä, sillä työvoimatoimiston tai suomalaisten ystävien kautta maahanmuuttajat työllistyvät parhaiten.[144] Spontaanit yhteydenotot toivat puolestaan parhaimmat tulokset korkeakoulututkinnon suorittaneille maahanmuuttajille.[145] Toisaalta passiivisuudesta en ainakaan voi haastattelemiani naisia syyttää, sillä osa heistä on lähettänyt sanojensa mukaan "satoja" työhakemuksia ja yksi tarjonnut mm. osaamistaan kansalaisopistoille. Mutta työllistyminen tuntuu olevan hankalaa epäluulon vuoksi, ja naiset kaipasivat eräänlaista "suosittelijaa" tai esipuhujaa työnhakunsa tueksi.

Kylla on helpompi mennä Kassandralle. Mina olen yrittanut esimerkiksi Espoon työvaenopistolle myyda niita kursseja, mita mina teen..ja ei ketään kiinnosta tama. Ei, jos mina teen toita vaan suomalaisten kanssa, jonkun pitaisi soittaa ja sanoa, etta mina olen hyvä. Ennakkoluulo on siellä. Suomessa tarvitaan tama sosiaalinen verkostoituminen. Ei kukaan tule ja sano, tulepas ja näyta mita sina osaat 2kk ja jos et osaa, lähde pois. Mina en ole saanut Espoosta mitaan toita![146]

Taidetyöpajaohjaajaksi työllistymisen lisäksi naisille tuottaa suunnatonta iloa se, että heidän mielipiteitään kuunnellaan ja heitä kohdellaan Kassandrassa tasavertaisina kansalaisina. Tämä olisi suotavaa luonnollisesti kaikissa työyhteisöissä.

Eli Kassandrassa olen ehkä enemmän sellainen hiljainen tausta tekijä. Mutta minua todella tyydyttää se, että kun minulla on joku idea ja kerron siitä, minua kuunnellaan ja sitä toteutetaan.[147]

Kaiken kaikkiaan Kassandra on mahdollistanut naisille työelämään mukaan pääsyn, mikä on erityisen hienoa. Työllistymisen kautta maahanmuuttajanaiset kokevat olevansa mm. tiukemmin yhteiskuntamme jäseniä. Lisäksi Kassandra on antanut naisille tilaisuuden näyttää osaamistaan sekä ammattitaitoaan ja tämä on selkeästi vahvistanut naisten itsetuntoa.

3.2.2. Kassandra mahdollistaa tutun harrastuksen, elämäntavan jatkumisen Suomessa sekä yhdistää ihmisiä

Kaikki naiset eivät suinkaan ole koulutustaan vastaavassa työssä Kassandrassa, vaan osalle naisista taiteen tekeminen on ollut intohimoinen harrastus tai pikemminkin elämäntapa lapsuudesta saakka. Haastattelemani turkkilainen sekä kolumbialainen nainen ovat tanssineet käytännöllisesti katsoen koko ikänsä, sillä molempiin kulttuureihin kuuluu olennaisena osana tanssi.Ý Ilman tätä rakasta elämäntapaa ei yksinkertaisesti voi elää, niin vahvassa osassa se on naisten elämissä. Tanssiminen antaa ennen kaikkea iloa, elämänsisältöä ja tuttuudentunnetta vieraassa maassa.

Tanssiminen kuului minulle, mista mina olen kotoisin sanotaan Kolumbian salsa-pääkaupunki. Meilla on aina kerran vuodessa, monta kertaaÝ sellainen salsa tapahtuma. Etta minulle oli niikun selva asia että ihmiset niiku tanssisivat salsaa. Mutta kun tulin eurooppaan sanotaan 20 sitten silloin ei kukaan, tienny, mita salsa on? Ja minulle on niin vaikea elää ilman salsaa! Minä voin elaa ilman hienoa hedelmia, en tarvitse syödä mangoa -eikö niin? Mutta ilman salsaa en voi elää. Ja se oli minulle se tarve tehä sitä mitä olen aina tehny! [148]

Se on elämäntapa Turkissa, kaikki ihmiset osaa jonkin verran. Mä olen aloittanu ihan koulussa, ala-asteella, sitten kun oli 11-vuotias liityin yhteen tanssiseuraan. Olen tanssinut koko yläasteen ja lukion ja olen ollut koulun kilpailuryhmässä, jossa osallistuttiin monessa eri kilpailussa. Sitten pääsin yliopistoon toiseen kaupunkiin Ankaraan ja yliopistossa jatkoin samaa harrastusta. Ja liityin Ankarassa yhteen tanssiseuraan ja koulu oli yksi Turkin parhaimmista tanssiseuroista. Sitä kautta olen myös kiertänyt Eurooppaa eri kansantanssi festifaaleillaÖ[149]

ÖTanssi on minulle intohimo, jos en tanssisi elämä vaan loppuisi siihen.[150]

Vaikka tanssiminen on elämäntapa naisille, merkitsee tanssi heille myös vanhemmilta perittyä kulttuuria, jonka ylläpitäminen on tärkeätä. Kulttuuri ja identiteetti ovat kiinteässä yhteydessä toisiinsa ja kulttuuri on se osa ihmisen maailmankuvaa, joka periytyy menneisyydestä.[151] Vaikka maahanmuuttajienkulttuuri muotoutuu kulttuurien kohdatessa, on opitun elämäntavan tietynasteinen säilyttäminen kuitenkin haastattelemilleni naisille tärkeätä. Eräs haastattelemani nainen sanoi, ettei hän halua koskaan unohtaa äidinkieltään tai perinnetanssejaan, sillä se merkitsisi hänelle oman äidin, isän ja isovanhempien unohtamista.[152]

Tanssi on taidemuoto, joka paikantuu kulttuurisiin ja historiallisiin konteksteihin.[153]Ý Tanssia voi myös hyvällä syyllä sanoa ihmisen ikäiseksi, kokoiseksi ja muotoiseksi, sillä liikkeinä tanssi ulottuu aina primitiivisistä rituaaleista moderniin performanssiin.[154] Haastattelemilleni naisille on ollut luontevaa jatkaa tuttua elämäntapaa, tanssia Suomessa. Tässä yhteydessä on syytä todeta että harrastustoimintaan mukaan liityttäessä on huomattavasti matalampikynnys ylitettävänä kuin esimerkiksi työhaastattelun läpäiseminen Suomessa. Kielitaidottomuus ei esimerkiksi tanssissa todellakaan ole ongelma, vaan osallistuminen harrastustoimintaan on lähinnä osallistujan omasta aktiivisuudesta kiinni. Taide, kun ei välttämättä tarvitse sanoja.

Vaikka naiset pääsääntöisesti haastatteluissa puhuivat Kassandrasta heidän työllistäjänään, korostui heidän puheissa vahvasti myös toiminnan sosiaalinen puoli.Ý Yhä edelleenkin naisille tanssiminen, maalaaminen ja työpajojenohjaaminen merkitsee myösÝ sosiaalisia suhteita, sillä ystävystyminen on ollut osalle naisista tähän asti hankalaa. Useat maahanmuuttajista tehdyt tutkimukset osoittavat, että maahanmuuttajat pitävät pääsääntöisesti yhteyttä joko muihin maahanmuuttajiin tai omaan etniseen ryhmäänsä, sillä suomalaisten kanssa ystävystyminen on hankalaa.[155] Hyviä ystävystymis- ja kohtaamispaikkoja maahanmuuttajille ovat nimenomaan erilaiset järjestöt, harrastuspaikat ja maahanmuuttajien kohtaamispaikat.

Haastattelemieni naisten mukaan, saman harrastuksen parissa toimivia ihmisiä on helppo lähestyä kansalaisuudesta riippumatta. Harrastus yhdistää samasta asiasta kiinnostuneita ihmisiä, ja harrastavien ihmisten ei uskota täysin syrjäytyvän, sillä heillä on ainakin jonkinmoinen side yhteiskuntaan. Taiteen tekeminen tai harrastaminen yleensä on hyvä ja positiivinen tapa tutustua sekä poistaa ennakkoluuloja.

Eli taide antaa sen positiivisen pohjan ja yhdessä tekemisen pohjan. Ja työkalun ja sen jälkeen se riippuu ihmisestä. Miten he käyttävät sen ja tulevat yksilöllisestä avoimemmaksi. Mutta positiivinen pohja madaltaa epäluuloa ja madaltaa sitä lähestymisen vaikeutta eli kun olet tanssinut jonkun kanssa pitkään, tunnet sen kasvot ja jos näet sen muualla, heti syntyy pientä keskustelua. Sama se on kaikissa harrastuksissa, urheilussakin.

Sama mielenkiinnon kohde?

Kyllä ja tuoda sitä esiin, taide on muutenkin tunne-elämän esiintuomista ja se auttaa kovin paljon.[156]

ÝMielenkiintoista haastatteluissa oli myös havaita se, että oman alansa harrastajat ja ammattilaiset ymmärtävät myös toistensa kulttuuria paremmin seuraamalla heidän maalaamistaan, tanssimistaan tai vaikkapa näyttelemistään. Eli taiteen tekeminen ja harrastaminen yleensä näyttäisi tekemieni haastattelujen mukaan auttavan maahanmuuttajia monessa mielessä sopeutumaan maahanmuuton aiheuttamaan avuttomuuteen, yksinäisyyteen ja syrjäytymiseen. Harrastustoiminta antaa ystäviä, elämänsisältöä sekä auttaa ymmärtämään muita kulttuureja.

Mä olen saanut paljon suomalaisia ystäviä tanssin kautta ja HIFK:n kautta ja aloin myös ymmärtää ihmisiä sitä kautta. Eli näkee kulttuuriset erot kansantansseissa todella hyvin. Kun katsoo suomalaisia kansantansseja miten erilaiset ne on ja miten vahva rooli naisella on. Ja ne ovat paritansseja ja yksilötansseja mutta, kun katsot balkanin alueen tansseja ne ovat erilaisia ja turkkilaiset tanssit erilaisia eri puolilla.Ý Eli kyllä tunnistat paljon ihmisiä ja esimerkiksi oli äsken matkamessuilla tanssimassa ja siellä oli bulgarian osastolla joku pari tanssimassa, kun meillä oli puvut päällä me heti tultiin ystäväksi. Heti tutustuu ja tulee heti se kontakti.Ý Eli se taide yhdistää sitä kautta.[157]

Kuinka sitten esimerkiksi tanssista voidaan tehdä kulttuurianalyysiä, ja kertooko tanssi todellakin jotakin vaikkapa naisenasemasta eri yhteiskunnissa? Välipakan mukaan tanssin kulttuurianalyysille voidaan nimittää kolme keskeistä episteemiä.[158] Ensinnäkin siinä kritiikin kohteena on formalistinen puhtaaseen esteettiseen muotoon palautuva tanssianalyysi. Toiseksi tanssiesitykset, koreografiat ja niitä tekevät subjektit ovat osa konstruoitavaa tutkimustietoa. Kolmanneksi antropologisen, sosiologisen ja filosofisen tiedon synteesillä pyritään ymmärtämään subjektiivista ja sosiaaliskulttuurista luonnetta. Toisin sanoen tanssin sisältöä ja sanomaa voidaan tutkia, mikäli tuntee kyseisen yhteiskunnan, maan historian ja tavat jne.Ý

Kappaleen lopuksi voisin todeta, että opitun elämäntavan tai harrastuksen jatkuminen uudessa kotimaassa on ollut haastattelemilleni naisille tärkeätä. Haastattelemani naiset ovat tanssineet koko ikänsä, ja tanssi kuuluu vahvasti myös heidän kulttuuriperimäänsä ja identiteettiinsä. Tanssinharrastaminen ja tanssiseuroihin liittyminen Suomessa on ollut haastattelemilleni naisille myös suhteellisen helppoa. Tanssiharrastuksen avulla he ovat ystävystyneet sekä luoneet itselleen mielekästä vapaa-aikaa. Lisäksi Kassandrassa tehty taidetyöpajaohjaajantyö on antanut konkreettisesti naisille työmahdollisuuden, ystäviä sekä lisännyt heidän kulttuurista itseymmärrystään. Itseäni kiehtoo tanssitaiteessa erityisesti se, kuinka hyvin alanharrastajat pystyvät esimerkiksi eri kansantansseja seuraamalla ymmärtämään muita kulttuureja, ja millaisia tarinoita eri kansantansseihin oikeastaan kietoutuu.

3.2.3. Kassandrassa työskentely lisää itseluottamusta ja naisten halua kehittää itseään

Työpaikan saaminen Kassandralta sekä ystävystyminen ja hyväksytyksi tuleminen on vahvistanut naisten itsetuntoa kuten edellä kirjoitin. Haastatteluissa korostui myös se, että naisten itseluottamus ja usko omiin kykyihin on kasvanut taidetyöpajaohjaajantyön kautta. Eräs haastattelemani nainen kertoi, kuinka hänen itseluottamuksensa on kohonnut kielitaidon ja Kassandralla tehdyn työnansiosta. Hän on nyttemmin hakeutunut paikallisen taideseuran jäseneksi, ja tulevaisuuteen hän katsoo myös entistä positiivisemmin. Kynnys osallistua muuhunkin taidetoimintaan on hänen kohdallaan selvästi laskenut, itseluottamuksen kasvun myötä.

Joo olen itse Nurmijärven taideyhdistyksenjäsen. Liityin siihen viime vuonna, aiemmin en ole pyrkinyt. Kassandra on oikeasti antanut minulle paljon rohkeutta! Mutta se helpotti tietysti myös, että nyt puhun suomen kieliÖJa he ottavat mukaan paljon helpompi ulkomaalaisia, ketkä puhuvat suomenkieli ainakin vähän.[159]

Vastaavaa itseluottamusta on saanut myös Kassandran työpajoilla ja hallituksessa oleva nainen jolle on syntynyt halu kehittää itseään yhä osaavammaksi. Haastatteluhetkellä kyseinen nainen kävi englannintunneilla, jotta hän pystyisi osallistumaan työhönsä yhä osaavampana. Ainoastaan aviomies ei ole innostunut vaimon kasvaneesta itsenäisyydestä ja itsevarmuudesta, tätä haastattelemani nainen kuvaili hyvin humoristisessa mielessä.

Ainakin itsevarmuutta olen saanut lisää, vielä vanhoilla päivilläni. Mun mieheni on sanonut: "ettet sinä ennen tämmöinen ole ollut, miten sä näin olet muuttunut? Sä vaadit kaikkea ja hänen pitäisi tehdä jotakin ja auttaa minua". Ei karjalaisethan, hän on karjalasta, olettaa että nainen tekee kaiken valmiiksi. Hän on kuin pappi pöydän takana. Hän sanoo, että Suomi on sinut pilannutÖ

ÖNytkin menen illalla englannin tunneille, koska Kassandrassa monissa tapahtumissa puhutaan paljon englantia. Taidan sitä jonkun verran, mutta en ihan riittävän hyvin. Haluan kehittää itseäni.[160]

Edellä oleva esimerkki naisen halusta kehittää itseään herättää minussa kuitenkin muutamia pohdintoja. Suomalainen tasa-arvo voi hyvinkin olla monelle maahanmuuttaja perheelle suuri ja radikaali kulttuurinmuutos.Ý Yllä olevassa puheenvuorossa taustalla oli huumoria, kun nainen kuvaili itsenäistymistään ja "suomalaistumistaan", mutta monen maahanmuuttajamiehen voi olla vaikeata hyväksyä vaimonsa itsenäistymispyrkimyksiä uudessa kotimaassa, mikäli se sotii heidän totuttua elämäntapaansa vastaan. Kysyä sopiikin, tulisiko täysin erilaisesta kulttuurista tulleita naisia ylipäätään aktivoida esimerkiksi tanssiharrastuksen pariin, mikäli aviomiehet eivät pidä ajatuksesta. Entäpä, luokittelemmeko me tasa-arvoiset ja aktiiviset suomalaiset maahanmuuttajia liian helposti ns. syrjäytyneiksi, vaikka kotiäitiys olisi naisille luonteva elämäntapa?Ý

Joka tapauksessa loistava esimerkki itseluottamuksesta ja halusta näyttää sekä kehittää itseään on myös seuraava puheenvuoro, jossa virallisessa keskustelussa "epäpätevä tanssiopettaja" hankki itselleen koulutuksen kotimaastaan, sillä suomalainen opettaja väheksyi häntä. Nainen päätti, että hän pätevöityy tanssijana sillä kieltenopettaminen Suomessa on ulkomaalaistaustaiselle henkilölle hankalaa. Kyseinen nainen aikoo jatkossa opiskella tanssia, sillä hän rakastaa tanssimista ja tanssiryhmien ohjaamista. Lisäksi tanssiharrastuksen kautta työllistyminen Moninaiset -projektin taidetyöpajaohjaajaksi on hänelle ja hänen itsetunnolleen hyvin tärkeätä. Kyseinen puheenvuoro on mielestäni myös oiva esimerkki edellä mainitsemastani maahanmuuttajan ns. hyökkäävästä suhtautumisesta häneen kohdistuneeseen "rasismiin". Kyseisen toimitavan on tutkimuksissa osoitettu vähentävän maahanmuuttajien stressiä ja masennusta.[161]

ÖKulla, etta mina olen parempi kuin sina, mutta se oli minulle haaste! Mina menin Kolumbiaan ja tein tama taydellinen koulutus että kulla voisin istua kotona ja itkea, mutta usein reagoin että odota, kulla mina näytan kuka mina olen! [162]

Mina olen menossa nytten USA:aan Puerto Ricoon sinne salsa yliopistoon. Siellä pitaa osata jonkin verran eli haluaisin teha enemman koulutusta ja teha naisten aikuisten naisten kanssa Suomessa toita. Kaikkien "lihavienkin", siis kaikkien kanssa toita! Koska tanssiminen antaa hyvan olon, endorfiinit nousevat, siina on kauniita liikeita, naisellisuus nousee. Se pehmeys, kauneus, miten me eteläamerikassa tanssimme ja vähän kulttuuria. Monet naiset ovat hirveän kiinnostuneita ja minulla on semmoisia naisia että vanhin tanssijatar on 70-vuotta ja nuorin 24. Ja toisella on varmaan 40 kiloa enemmän ja hän tanssii ja tanssii ja me teemme paljon toita yhdessä ja hänkin on löytänut hyvän olon. Olemme yhdessa jaÝ järjestamme hienon kurssin ja voimme oppia toisistamme, ystävyyttä.[163]

Kassandrassa kuuleminen merkitsi naisille siis työmahdollisuutta ja ennen kaikkea tilaisuutta näyttää ammatillista tai harrastustoiminnan kautta hankittua osaamistaan. Osalle se merkitsi myös rakkaan harrastuksen jatkumista Suomessa, mikä on tuonut sisältöä naisten elämään ja vapaa-aikaan. Naiset ovat myös saaneet toiminnan kautta ystäviä ja itsevarmuutta eli toiminnan merkitys yleisellä tasolla tuntuu olevan laaja. Onnistumisten joukkoon täytyy ehdottomasti lisätä myös Kassandran myötä kasvanut osallistumisaktiivisuuden nousu eli halu kouluttautua ja kehittää itseään. Toiminta estääkin selvästi syrjäytymistä ja lisää inkluusiota.

4. MONINAISET-HANKKEESEEN OSALLISTUNEIDEN MAAHANMUUTTAJA-NAISTEN KOKEMUKSET TAIDETYÖPAJATOIMINNASTA ITÄ-HELSINGISSÄ

4.1.Ý Moninaiset -hankkeen taidetyöpajaohjaajien kokemuksia lasten, nuorten ja naisten taidetyöpajatyöskentelystä

Mielestäni erittäin mielenkiintoisia olivat naisten kokemukset monikulttuurisesta työstä Kassandran taidetyöpajoilla. Näin heti aluksi täytyy todeta, että naisten vastaukset vaihtelivat heidän ohjaamansa kurssin luonteesta riippuen. Draamaa tai tanssia ohjaava henkilö tutustuu erikulttuureihin hiukan eri tavoin kuin vaikkapa ikonimaalauksen opettaja. Yksilötyöskentelyn ja ryhmätyöskentelyn erot ovat selvät, sillä yksilötyöskentelyssä sosiaalinen kanssakäyminen on luonnollisesti huomattavasti vähäisempää kuin ryhmätyöskentelyssä.

Monikulttuurinen työ on vaativaa ja aikaa vievä prosessi, jota kaikki ohjaajat ja kurssilaiset oppivat pikkuhiljaa. Muutama haastateltava kritisoi juuri kulttuurien kohtaamista käsittelevää kirjallisuutta ja opetusta yliopistoissa, sillä parhaiten monikulttuurisuutta opitaan käytännössä ja nimenomaan vuorovaikutussuhteissa muihin ihmisiin. Pääsääntöisesti naiset ovat kokeneet taidetyöpajoilla työskentelyn itselleen helpoksi, terapeuttiseksi ja hauskaksi. Naisten vastatauksissa korostui nimenomaan edellä mainitsemani työteon sosiaalinen ulottuvuus, sillä naiset olivat ystävystyneet ja saaneet vertaistukea ohjaamillaan kursseilla.

Naisten kanssa ei ole mitaan ongelmia minun mielestani. Aikuisten kanssa, ihanaa sitten me olemme kaikki kokoontuimme ja puhuimme mita taalla on ja mita taalla Suomessa on. Se on minusta hirveän hyvä![164]

Vaikka työni on opettaa, minulle on myös todella hyvää olla täällä ja tykkään olla naisten kanssa täällä.[165]

Ongelmiakin työpajaohjaajat olivat kokeneet monikulttuurisessa taidetyöpajatyössä, lievässä mittakaavassa. Erilaisten kulttuurien kohtaaminen ei koskaan ole mutkatonta tai helppoa, mutta työtä tekemällä ja kantapään kautta oppimalla työpajaohjaajat oppivat työtään, vaikka kaikki pääsääntöisesti onkin mennyt haastattelemieni naisten mukaan hyvin. Ihmisten tavat puhua liian suoraan tai kaunistellen ovat olleet omiaan aiheuttamaan kulttuurien törmäämistä, kuten edellä olen kirjoittanut. Lisäksi ihmisten kehonkieli yhdessä erilaisten arvojen kanssa aiheuttaa toisinaan päänvaivaa taidetyöpajaohjaajille sekä kurssille osallistuville. Varovaisuus työskentelytavoissa on haastattelemieni naisten mukaan hyvin tärkeää.

Siinä on se vaikeus kun ihmiset ovat eri kulttuuritaustasta tulleita ja jos heillä ei ole sitä ymmärrytä, että pitää olla varovaisia toisiansa kohtaan. Helposti syttyy riitaa. Koska koko kehonkieli on erilainen. Sanomistavat ovat erilaiset. Ihmiset loukkaantuvat helposti. He luulevat, että joku sanoo jotakin, vaikkei aikoisikaan sanoa. Ja se kunnioittaminen on siinä todella tärkeätä. Ja Ömä en tykkää sanasta suvaitsevaisuus sillä on negatiivinen sävy. Sinä suvaitset jotakin, mistä et tykkää! Ei tietenkään tarvitse pitää kaikesta, mutta pitää olla kunnioitus. Ja ihmiset varsinkin afrikkalaiset, heille on tärkeätä se ikä, kun he tekevät jonkun työn, he odottavat kunnioitusta. Ja jos huomaavat, ettei heitä kunnioiteta, he eivät tule toista kertaa. [166]

Vaikka erilaisuus aiheuttaa ongelmia monikulttuurisessa työssä, on mielestäni erittäin ihailtavaa, että taidetyöpajaohjaajilla on myös itsellään kiinnostusta muita kulttuureja kohtaan. Eri kulttuureista kotoisin olevien ihmisten kohtaaminen herättääkin parhaimmillaan kiinnostuksen muiden kulttuuria kohtaan. Tällainen mielenkiinto on selvästi herännyt myös Kassandran Moninaiset -projektin taidetyöpajaohjaajilla ja kyseinen se aktivoi myös heidän vapaa-aikaansa.

Öafrikkalaiset on kuitenkin paljon temperamenttisempia kuin me suomalaiset, erottuvat heti suomalaisista eri mentaliteetti. Ja minulla on päinvastoin kiinnostus kasvavat. Mitä enemmän tiedän, sitä enemmän haluankin tietää. Minä käyn Caisassa siellä on naisten olohuone kerran kuukaudessa ja siellä on erimaista naisia ja ruokaa tarjotaan, olen kiinnostunut ja aktiivi ja ensimmäiseltä ammatiltani olen kulttuurityöntekijä. Ja olen ollut kulttuuritalolla kulttuuritalon johtajana. Se kiinnostus on kai sitten siitäkin.[167]

Lastentaidetyöpajat

Naisten kokemukset lasten taidetyöpajojen ohjaamisesta olivat hyvin samantapaisia. Naiset korostivat erityisesti lasten ennakkoluulottomuutta ja positiivista asennetta maahanmuuttajanaisia kohtaa. Haastateltavieni mielestä lapsilla ei ole ennakkoluuloja vieraita kulttuureja kohtaan, ja lapset ovat osallistuneet myös mielellään hiukan erilaisen tarhapäivänohjelmaan. Taidetyöpajaohjaajien tekemät kielivirheet tuottivat erityistä iloa suomen kieltä myös itse opetteleville lapsille.

Mutta lapsille ei ollu vaikeaa! He kyllä ovat toleranssi, on niiku isompi lapsille kuin aikuisille. Lapset leikkivat ja lauloivat ja vaikka mina tein virheita, heidan mielestä se oli OK. Se oli hirveän mielenkiintoinen kokemus.[168]

Heille ei ole yhtään ongelma, että olen ulkomaalainen. Heille on tosi hauska, jos teen kieli virhe. Vaikka aina aluksi sanon, että olen Serbiasta ja ulkomaalainen ja jos ongelmia tule sitten te opetatte minulle suomenkieli ja minä opetan teille kuvataidetta. Se menee ihana! Lapset ei välitä mistä joku on kotoisin.[169]

Lasten suhtautuminen taidetyöpajaohjaajiin tuntui olevan hyvin luontevaa - varmasti näin onkin. Mieleeni nousi kuitenkin väistämättä se, suhtautuvatko lapset yhtä myötämielisesti myös maahanmuuttajalapsiin vai kokevatko maahanmuuttajalapset rasismia päiväkodeissa. Itse tiedän ainakin yhden tuttavamme thaimaalaissyntyisen pojan joutuneen rasismin kohteeksi päiväkodissa. Poikaa ei otettu mukaan leikkeihin ja hänen päälleen myös syljettiin. Valitettavasti en löytänyt yhtään "lapsista tehtyä asennetutkimusta", mutta suomalaisten nuorten asenteita sen sijaan on kartoitettu vastikään ilmestyneessä nuorisobarometrissa, josta edellä olen kirjoittanutkin.[170] Lasten suhtautumista maahanmuuttajalapsiin olisi erittäin mielenkiintoista ja haastavaa kartoittaa tulevaisuudessa.

Vaikka lastentyöpajat olivatkin sujuneet hyvin, oli päiväkotien henkilökuntien välillä suuria eroja osallistumisaktiivisuudessa taidetyöpajaohjaajien järjestämään ohjelmaan. Tämä samainen ongelma nousi jokaisella haastattelemallani naisella esiin, mikäli he olivat ohjanneet lastentyöpajoja. Toisin sanoen päiväkotien henkilökunnalta vaaditaan myös osallistuvuutta eikä suinkaan odoteta, että ns. "vieraileva tähti hoitaa koko homman". Ohjaajien on sekä kerrottava lapsille päiväohjelman muutoksesta että oltava esimerkkinä lapsille ennakkoluulottomasta osallistumisesta uuteen leikkiin tai askarteluun. Kaikki on haastateltavieni mukaan kiinni meistä aikuisista.

Ja viime syksylla oli semmonen lastentarhan kanssa semmone, me teimme toita lapsille 3-5 vuotta vanha. Se sitten idea oli niiku opettaa eteläamerikkalaisia lasten tansseja ja loruja. Toiset meni hirveän hyvin toiset tosi huonosti. Se riippui minusta hirveän paljon opettajasta, lastentarhanopettajasta. Jos lastentarhanopettaja oli niiku avoin, sitten hän tuli mukana hän lauloi espanijaksi ja hän ymmarsi tän etten puhu niin hyvin suomea. Ja se on ISO ongelma, monet suomalaiset, ei kaikki mutta monet on vähän, vähänÖhe eivät ole niikun tottuneita että ihmiset ei puhu niin sujuvasti suomea. Ja sitten niille on vähän niikun vaikea ymmärtaaÖ..

Ö Se on se ongelma. Ja jos lastentarhanopettaja ei niikun halua tai ole kiinnostunut siihen, miksi tama "neekeri" taalla on. Höh, mikä nainen tämä on? Miksi höpöttelet talla tavalla? Sitten se menee pieleen, mutta jos opettaja on iloinen varmasti hän osaa sen kertoa etukäteen lapsille, että nyt meillä on tämä hieno juttu! Sitten lapset ovat niin avoimia, että se riippuu usein meista aikuisista. [171]

Kassandran lapsille suunnatun monikulttuurisen valistuksen muutamat ohjaajat kokivat erityisen tärkeäksi juuri vähemmistöjen lapsille jotka helposti tuntevat itsensä taidottomiksi ja ulkopuolisiksi. Erityisen mielenkiintoista olisi myös tutkia sitä, mitä taiteellinen toiminta antaa maahanmuuttajalapsille joiden itseymmärrys ja kulttuuri-identiteetti voivat olla ajoittain kaiteissa. Oman kulttuurinedustajan ohjaama leikkituokio saattaakin hetkellisesti nostaa "ulkopuolisen" lapsen ryhmän tähdeksi, sillä kerrankin hän osaa päivän ohjelman tai lastenlaulun. Tämä on varmasti omiaan kohottamaan maahanmuuttajalasten itsetuntoa ja toisaalta muiden lasten on mahdollista tutustua muihin kulttuureihin.

Mutta osallistujien kannalta varsinkin lasten on todella tärkeätä kouluissa, jos mä opetan turkkilaisia tansseja mulle on tapahtunu montakertaa, että ryhmän lapsista joku tuntee tanssin ja alan, vaikka kurdi. Heille heti tulee semmoinen olo että mä tunnen ja tiedän ja yhtäkkiä he ovat luokan tähtiä. Vähäksi ajaksi. Eli sitä kautta auttaa myös vähän.[172]

Koululaisten työpajat

Koululaisille suunnatuissa taidetyöpajoissa korostui myös opettajien rooli, sillä kuri luokissa oli hyvin erilaista opettajasta riippuen. Nimenomaan oppilaita entuudestaan tuntemattomille taidetyöpajaohjaajille kurittomuus on ongelma, sen ymmärtänevät kaikki. Uudenlainen ja kenties outokin työskentelytapa vaatii molemminpuolista keskittymistä, muutoin työ on merkityksetöntä, ja luokille tarjottu hienoa mahdollisuus valuu hukkaan.

Kouluissa on eroja, kuten päiväkotienkin väleillä. En tiedä mistä se riippuu, opettajistako, vai mistä? Joissakin on hyvin kehittyneitä oppilaita ja toisessa ei niin. Ja jossakin on kuri vähän parempi ja osassa ei niin - tapauskohtaista. Erityisesti kouluissa se on opettajakohtaista ja luokasta riippuvaa. Jos on asetettu rajat, he kuuntelevat opettajia, silloin mennee hyvin.[173]

Kurinpuute oppilaitoksissa ja suoranainen oppilaiden kohdistama kiusaaminen opettajia kohtaan ei suinkaan ole outoa nykyisessä koulumaailmassamme, sen ovat saaneet tuntea myös taidetyöpajaohjaajat työssään. Kaikkien nuorten asiat eivät maassamme tunnu olevan raiteillaan, tätä mieltä ovat sekä yhteiskuntamme asiantuntijat että haastattelemani naiset.

Joo olin Tikkurilassa ja se oli raskas. Se oli maahanmuuttajatyttöjen kanssa ja se oli raskas. Se oli kun ne tulivat sinne puhumaan ja he kiusasivat minut ja ainakin yksi tyttö kiusasi, hän käyttäytyi huonosti. Sitten hän lopetti kun sanoin ettei hän saa puhua minulle noin.[174]

Itse asiassa monet maahanmuuttajat päivittelivät koululaistemme huonoa käytöstä, sillä muissa maissa tuntuu olevan huomattavasti tiukempi kuri kouluissa kuin meillä Suomessa. Eräskin haastattelemani nainen sanoi, että hänen kotimaassaan lähinnä äidittä kasvaneet katulapset käyttäytyvät yhtä huonosti kuin "omat kullannuppumme". Taidetyöpajaohjaajientyö on monessa mielessä erittäin mielenkiintoista ja vaihtelevaa mutta myös hyvin vaativaa. Erilaisten ja eritasoisten ryhmienvetäminen ei suinkaan ole helppoa, vaan työ vaatii venymistä, luovuutta ja lisäksi työtapoja on kehitettävä ryhmäkohtaisesti. Eri-ikäisten lasten osallistumisaktiivisuudessa on myös eroja, ja luokanopettajan antama tuki on ensiarvoisen tärkeätä, sillä hän tuntee oppilaansa parhaiten.

Mutta esim. nytten olin viimeksi viidennellä luokalla ja jotenkin mietin, että se oli sama kuin 1-3 luokka täälläÖmutta se osoittautui erilaiseksi, sillä he eivät tule yhtä helposti ottamaan kädestä kiinni ja ne on jo isoja. Siinä tehtiin paljon opettajan kanssa yhteistyötä, miten me tehdään ja miten lähestytään. Sitten me tehtiin se vähän niin kuin tarinateatterin kautta. He kirjoittivat haaveita, unelmiaÖja sitten me niistä valittiinÖ miten he viettivät kesän - niistä tehtiin sitten improvisaatiota. He kertoivat saman ja sitten se esitettiin. Että uusia työtapoja pitää hakea. Sama ei toimi todellakaan kaikille![175]

Teini-ikäisillä kynnys osallistua vaikkapa entuudestaan outoon tanssiin on jo huomattavasti suurempi kuin leikki-ikäisillä lapsilla. Nuoret kohdistavat ohjaajiin helposti välinpitämättömyyttä ja saattavat suhtautua passiivisesti uusiin asioihin. Toki suurin osa oppilaista on ollut mukana innokkaasti, mutta joukkoon mahtuu aina levottomia tai negatiivisen asenteen omaavia nuoria.

.

Koululaisten kanssa sanotaan teenagersit, heillä on tämä vähän levottomia, mutta upeita usein jos poika pitää tanssimisesta sitten he tekee mukana.[176]

Naisten taidetyöpajat

Naisten taidetyöpajat olivat kaikkien taidetyöpajaohjaajien mielestä menneet todella hyvin. Erityisesti kaikki korostivat kurssien hyvää yhteishenkeä ja solidaarisuutta sekä ohjaajien saamaa positiivista palautetta, mikä on nostanut heidän itsetuntoaan valtavasti. Kursseille osallistuneet naiset ovat pitäneet kursseista niin paljon että ovat hakeutuneet myös ohjaajan uusille kursseille - tätä naiset pitivät palkitsevana.

Tämä on kiva työ ja kun en itse ole mikään liian vakava henkilö, puhun paljon ja nyt naiset tulevat jo kolmannen kerran minun kursseille. Samat naiset, jotka olivat ensimmäisellä kurssillani, osa heistä on yhä täällä. Se on kiva minulle, he tykkäävät kursseistani ja lasten kanssa kävi ihan sama. Lapset, jotka olivat alussa, jatkavat nyt uudelleen. Se on minulle paras palkinto![177]

Ryhmätyöskentely taidetyöpajoilla on kuitenkin nostanut esiin kulttuurisia eroja maahanmuuttajien välillä. Kyseisiä eroja haluan tutkimuksessani tuoda esiin, sillä muutoin haastattelujen anti oli erittäin yhteneväistä. Erityisesti maahanmuuttajille suunnattu draama ja teatteritaide ovat nostaneet kulttuurieroja esiin, ja toisaalta maahanmuuttajien tunnereaktiot voimakkuudessaan saavat ohjaajan ajoittain pohtimaan koulutuksensa pätevyyttä, sillä maahanmuuttajilla saattaa olla taustalla hyvinkin traumaattisia elämänkokemuksia. Toisaalta erot draaman vaatimaan itseilmaisunkykyyn ovat erikulttuureissa hyvinkin poikkeavia kurssinohjaajan mukaan.Ý Moninaiset -hankkeen taidetyöpajojenkursseille osallistuvat naiset ovat luonnollisesti halukkaita oppimaan draamaa, mutta erityisesti maahanmuuttajille suunnatuilla draamakursseilla voi syntyä odottamattomia konflikteja ja tunnepurkauksia.

Mutta maahanmuuttajat nimenomaan aikavaikeasti lähtevät draamaan. Koska suomalaiset ovat tottuneet minusta kouluissa ilmaisutaitoon ja niin, mutta esim. Jugoslaviasta tai jostain albaanit tai eri maista, jossa ei tunneta tämmöistä ollenkaan. Ja kun pitäisi tuoda jotakin vähän esiin, sanoa ja tehdä, heille se on hyvin vaikeata.[178]

On tapahtunut niinkin, että kun ensin lähestytään jotakin asiaa fiktion kautta, sitten joku saattaa alkaa itkeä, kun kertoo omista kokemuksista. Siinä pitää olla hyvin tarkkana, hyvin herkkä ja ehkä pitäisi myös olla enemmän tietoa ja taitoa, tällaiseen draamaan. Kerro vaikkapa rasismista tai suvaitsemattomuudesta ja joku kertoo ja itkee ja itkee ja kertoo. Joku saattaa suuttua, mä en halua kertoa omista asioista ja tämmöistä. Ne on hyvin henkilökohtaisia ja maahanmuuttajat ei ole tottuneet tällaiseen kaikkien aikana puhumaan asioistaan.[179]

Mielenkiintoista teatteritaiteessa ja tanssitaiteessa on se, että se on luonteeltaan katoavaa. Jotakin tapahtuu tietyssä tilassa ja hetkeä myöhemmin siitä ei ole jäljellä mitään konkreettista tai käsin kosketeltavaa. Jäljelle jäävät vain yksilölliset kokemukset ja tuntemukset ja niitä kukin työstää itsenäisesti. Erilaisista kulttuureista kotoisin olevien ihmisten tavat, arvot, uskonnolliset käsitykset, käsitykset oikeasta ja väärästä ja kokonainen maailmankuva voivat olla täysin erilaisia.[180]Ý Liebkindin mukaan, tutkija Shweder, näkee psyykeen pitkälti kulttuurin tuotteena, joka heijastaa elämäntavan ihanteita, ja ihmiset vahvistavat ja uusintavat näitä ihanteita käyttämällä niitä luovasti hyväkseen muokatessaan ja kehittäessään itseään.[181] Monikulttuurista teatteria ja draamaa tekemällä naiset oppivat myös ymmärtämään toistensa arvoja ja tapoja, mikä on ensiarvoisen tärkeätä suvaitsevaisuuden lisäämisessä. Näkemällä muiden reaktioita esimerkiksi draamatyöskentelyssä, voi huomata, kuinka eritavoin ihmiset reagoivat ja suhtautuvat asioihin.

Näytteleminen on hyvin vaikeaa, kuten sanoinkin. Sitten otamme vain yksinkertaisempia asioita. Voimme piirtää, ottaa kysymyksiä ja eri tapoja. Täytyy etsiä vain yksinkertaisia työtapoja. Sitten he lähtee, siitä ei voi niiku improvisaatiosta. Ensin aina tutustutaan, mutta sittenkin se on vaikeaa, vaikka minä osaan ne työtavat ja tiedän. Mutta siinä kun pohditaan ja käsitellään, puhutaan, siinä pitää antaa kysymyksiä, mutta ei vastauksia. Nähdä eri näkemyksiä, näkökulmia ja sitten jokainen näkee, että ahaa on tällaisiakin näkökulmia tähän asiaan. Siinä eri kulttuurit tulevat esiin.[182]

Turkkilaisten kansantanssien opettaja nosti erityisesti esiin suomalaisten ja turkkilaisten välisen läheisyyden eron, sillä turkkilaisissa tansseissa ollaan esimerkiksi olkapäät kiinni viereisen tanssijan olkapäissä. Tämä meidän mittapuumme mukaan "liian lähekkäin oleminen" saattaa olla osalle suomalaisista outoa ja vierasta. Lisäksi monilla kursseille ilmoittautuneilla suomalaisilla on ollut se harhaluulo, että turkkilainen kansantanssi on napatanssia, mikä ei haastateltavani mukaan pidä lainkaan paikkaansa. "Napatanssi kursseille" ilmoittautuneet naiset lopettavat pääsääntöisesti ensimmäisen tanssikerran jälkeen ja kansantanssista aidosti kiinnostuneet jatkavat ryhmän mukana harjoittelua. Tietämättömyys ja kulttuurien erilaisuus nostavat siis ajoittain päätään Kassandran järjestämillä naistentaidetyöpajoilla.

Yritän välttää olemasta liian negatiivinen Suomea kohtaan. Vaikka olen aika kriittinen, se tulee esilleÖ.huomautan aina, että täällä on yksilöllinen kulttuuri. Siksi ihmiset eivät ole tottuneet ottamaan toisen kädestä kiinni. Kun tanssin aikana pitää olla aina olkapää olkapäässä ihan kiinni rivissä, se on uutta. Täällä on se ihmisten raja on hyvin suuri, vähän ihmisiä, paljon tilaa, kun vertaa maahan, jossa on paljon ihmisiä ja vähän tilaa, esimerkiksi englanti, jossa kadutkin ovat kapeampiaÖ[183]

Vastaavia eroja kulttuurien välillä oli huomannut myös maalauksen ja piirtämisen opettaja, joka mainitsi mm. saksalaisten piirtävän pieniä mutta tarkkoja töitä ja eteläeurooppalaisten käyttävän voimakkaita värejä maalauksissaan. Yksilöllisyyttä korostavissa taidetyöpajoissa kulttuurit eivät kuitenkaan törmää yhtä rajusti kuin ryhmätyötä tehtävillä taidetyöpajoilla. Tässä yhteydessä täytyy kuitenkin korostaa, että pääsääntöisesti naisille suunnatut kurssit ovat menneet ohjaajien mukaan erityisen hyvin.

4.2 Mitä naisille merkitsee oman taiteenlajin ja oman kulttuurin vaaliminen ja esiintuominen?

4.2.1. Mitä asioita naiset tuovat kulttuuristaan esiin omassa työssään?

Esittelen lyhyesti kappaleen aluksi, mitä ja miten naiset kertovat kulttuuristaan taidetyöpajoilla, ja millaisia taidetyöpajoja he ohjaavat.

ÝIkonitaidetyöpajalla soi aina taustalla serbialainen tai ortodoksinen musiikki. Ohjaaja tuo taidetyöpajoille etupäässä Serbialaisia pyhimysten kuvia ja kertoo hyvin usein myös tarinoita eri pyhimyksistä. Ortodoksiuskonto on osa serbialaista kulttuuria, johon olennaisena osana liittyy ikonimaalausperinne. Uskonto ja pyhimykset kuuluvat vahvasti myös ohjaajan omaan elämään.

Ikoni on todella tärkeä osa Serbian kulttuuria. Ikonit on osa ortodoksi kulttuuria, se on pitkätarina, mutta lyhyesti. Jokaisella perheellä on oma pyhimys ja sitä juhlitaan kerran vuodessa, monilla perheillä on toki samoja pyhimyksiä, mutta se juhla on tärkeämpi kun joulu. Siihen juhlaan kuuluu paljon, mutta pääasia on perheen oma ikoni ja oma pyhimys.[184]

Inkeriläinen paluumuuttaja opettaa Moninaisten taidetyöpajoilla draamaa ja tuo yllätyksekseni esiin Kassandran taidetyöpajoilla karjalaisuutta, sillä hän on asunut mm. Karjalan tasavallassa. Inkerin kulttuuri on haastateltavani mukaan hyvin samantapaista kuin Suomen kulttuuri, ja karjalan murteet hallitsevalle naiselle tämä "kulttuurinmuutos" ei ole ongelma. Itse asiassa haastattelemani nainen esittää myös Kassandran ja yhteistyötahojen järjestämissä tapaamisissa mm. runonlausuntaa karjalan kielellä ja murteilla. Karjalaiset lastenleikit sen sijaan eivät ole olleet kaikilta osilta naiselle tuttuja, joten hän on joutunut täydentämään kulttuurista osaamistaan niiden vuoksi.

Joo kyllä vaalin ja Kassandrassa mä tuon karjalaisuutta esiin, koska olen asunut siellä. Osaan ne murteet ja kielen. Karjalan tasavallassahan meillä oli karjalankulttuuria, Inkerin kulttuuri on hyvin sama kuin suomen kulttuuri. Me teemme päiväkodeissa mm. karjalaisista saduista tehdään pieni esitys, sitten teemme karjalaista laulua tai tanssia. Kyllä minä aina yritän karjalaisia leikkejä "verkot ja kalat" jne. Ei mulla niitä kaikkia ollut, mutta Kassandra niikun mainostaa sitä, niin mun piti etsiä niitä.[185]

Turkkilaista kansantanssia opettava nainen kertoo aina kurssin aluksi Turkin monikulttuurisuudesta ja erilaisista tansseista. Turkin monikulttuurisuutta nainen korosti myös haastatteluissa, sillä hän ei ollut kertomansa mukaan tuntenut itseään Turkissa asuessaan turkkilaiseksi, vaan Suomessa hänestä vasta kuin tehtiin turkkilainen.ÝÝ Tanssittaessa ei luonnollisesti paljoa puhuta, mutta ohjaaja esittelee kunkin tanssin kurssilaisille. Kassandran naiset tuntuvat olevan todellisia kulttuurinlähettiläitä laajoine tietoineen.

Ensimmäisellä kerralla mä laitan Turkin kartan ja siihen jokaiseen alueeseen liittyvän kansantanssipukujen kuvat ja Turkki on aika suurimaa ja aika monikulttuurinen. Sitten noin puolen tunnin ajan mä kerron Turkin historiaa tanssien ja laulaen. Näytän yhen tanssin ja laulun yhestä alueesta, jonka osaan. Sitten he kysyvät jos on kysymyksiä ja sitten aloitetaan tanssimaan. Tanssin aikana ei ole paljoa aikaa keskustella, mutta aina kerron tanssista, mistä alueesta ne ovat mitä se tanssi kertoo, onko sillä joku tarina.[186]

Kolumbiasta kotoisin oleva tanssiohjaaja tuo taidetyöpajoilla esiin vastaavia tietoja kuin turkkilainen kansantanssinopettaja. Hän tosin ihmettelee suomalaisen tanssikulttuurin vähyyttä, mikä itselleni on väistämättä myös noussut mieleen haastatteluja purkaessani. Mitä minä vaalisin ja toisin esiin suomalaisuudesta ulkomailla?

Varmasti se miksi me tanssimme, mista se tulee, mita on tapahtunut kolumbiassa esimerkiksi, miksi tämä tanssi on meille niin tarkea. Että me tanssimme kansantansseja vaikka kaikki huippu salsa opettajat osaavat myös kansantansseja. Suomessa ei tätä näe. Se on puute suomessa. Miksi nuoret eivät tanssi humppaa? Koska se on teidän. Mutta me tiedämme meidän kansantansseja, se on osa meistä. Me kaikki tanssime tama ja tama ja se on, mita mina opetan. Ei vain heiluta peppua, vaan mikä on se tarkoitus! Mika on takana, historia ja kaikki.[187]

Naiset korostivat myös haastattelussa sitä, että heillä on Kassandran taidetyöpajoilla oiva mahdollisuus kertoa erityisesti hyviä asioita synnyinmaastaan ja sen kulttuurista sekä mahdollisuus korjata niitä negatiivisia stigmoja, joita me suomalaiset ylläpidämme puheissamme. Toisaalta naiset kertovat synnyinmaassaan myös meistä suomalaisista hyviä asioita, joten myös suomalaisiin kohdistuneita stigmoja puretaan.

Mutta Serbiassa halusin aina kertoa, millaisia suomalaiset ovat koska heillä on myös ennakkoluuloja suomalaisista. Kaikki suomalaiset on kylmä, eivät puhu paljon, mutta juovat paljon. Sitten se oli pakkoa kertoa, ettei se ole totta. Se voi olla, mutta ei kaikki ole samanlaisia. Mutta sitten Suomessa minun tehtävä on kertoa, että serbialaiset on mukavia.[188]

Kaiken kaikkiaan kursseille osallistuvat naiset ovat ennakkoluulottomia tai peräti uteliaita ohjaajien kulttuuria kohtaan. Heitä kiinnostaa aidosti kurssien sisällöt ns. laajemmassakin mittakaavassa. He haluavatkin kuulla tarinoita esimerkiksi ikonipyhimyksistä ja muiden maiden juhlaperinteistä.

He kyselevät paljon kulttuuristani, sitten kun laitan serbialaista musiikkia, puhun ikoneista ja millä tavalla juhlimme joulua esim. Serbiassa se on 7.1. se on siellä eri traditio, me puhumme todella paljon ja he ovat kiinnostuneita. Minä aina vastaan, jos osaan vastata kysymyksiin.[189]

Kukin työpajaohjaaja tuo kursseilla esiin omaa kulttuuriaan ja kulttuuriperimäänsä liittyvää taidetta. Kurssit tuntuvat olevan todellisia informaatiopaketteja, kursseihin liittyvine tarinoineen jne. Kurssit, taidetyöpajat mahdollistavat osallistujille tutustumisen muiden maiden kulttuuri tarjontaan ja taiteen tekemiseen, niitä osaavien ammattilaisten johdolla. Kaiken kaikkiaan Kassandran kursseille osallistuvat naiset tuntuvat olevan suvaitsevaisia ja kiinnostuneita maahanmuuttajien kulttuurista, sillä he esittävät kurssin aikana ohjaajille kysymyksiä heidän kulttuuristaan.

4.2.2. Mitä oman kulttuurin vaaliminen merkitsee naisille?

Kaikkia haastattelemiani naisia yhdisti intohimoinen suhde taiteeseen joko ammattina tai harrastustoimintana. Kassandran työpajoilla korostetaan sitä, että maahanmuuttajat tuovat taidetyöpajoilla esiin omaa kulttuuriaan, joten erityisen mielenkiintoista oli selvittää, mitä kulttuurin vaaliminen ja esiintuominen merkitsee taidetyöpajojenohjaajille. Sopeutuvatko he paremmin Suomeen, kun heillä on mahdollisuus vaalia omaa kulttuuriaan? Entä vaikuttaako, kulttuurin vaaliminen taidetyöpajaohjaajien itsetuntoon tai kulttuuri-identiteettiin?Ý

Esimerkiksi tanssia harrastavien ja sitä opettavien naisten elämässä tanssilla on niin suuri rooli, että sitä on jopa vaikea ymmärtää. Tanssi kuuluu sekä Turkkilaiseen että Etelä - Amerikkalaiseen kulttuuriin hyvin voimakkaasti. Tanssi tuntuu olevan yhtä luonteva osa heidän elämäänsä kuin meille syöminen ja juominen. Vaikka tanssiharrastuksen ja tanssiopetuksen taustalla ei olekaan mitään nationalistisia tavoitteita, naisilla tuntui olevan voimakas tarve jatkaa uudessa kotimaassa sitä, mitä on aina tehnyt ja rakastanut.Ý Tanssi kuuluu heidän kulttuuriperimäänsä ja naiset saavat tanssista hyvän olon, itsevarmuutta ja osaltaan perinnetanssit vahvistavat naisten kulttuuri-identiteettiä.

Varmuus, tiedan kuka mina olen ja mista tulen ja mihin menen, se on minusta kaikista tarkeinta. Mina voin sopeutua Suomeen, mutta ei tarvitse unohtaa omaa kulttuuria. Mita monelle usein tapahtuuÖ Kulla, ei ole ollu assimilaatio tarve. Ja se kun mina näytan, mita mina osaan, tama tanssiminen ja nyt kun vihdoinkin on muotia tama mita osaan, etta se tekee minulle hirveän hyvää![190]

Itse asiassa oman kulttuurin hienouden näkee varmasti parhaiten juuri taiteissa ja oman kulttuurin arvostus saattaa myös kohota maahanmuuton yhteydessä. Suomessa epäluulojen ja stigmojen uhreiksi joutuneet henkilöt tuntevat meitä paremmin oman maansa ja kulttuurinsa hienouden, joka ilmenee esimerkiksi musiikissa, tansseissa ja runoissa. Oman kulttuurin vaaliminen, esiintuominen ja siihen tutustuminen on varmasti omiaan vahvistamaan maahanmuuttajien itsetuntoa, sillä jokaisella maalla on rikas ja omanlaisensa kulttuuri. Varsinkin stigmojen uhri tuntee helposti tyydytystä tietäessään, että esimerkiksi Turkissa osataan muutakin kuin "rikkoa ihmisoikeuksia". Taidetyöpajaohjaajat tuntevat kulttuurinsa hienouden ja synnyinmaansa historian, joita he myös pääsevät näyttämään Moninaisten taidetyöpajoilla. Lisäksi kulttuurinvaaliminen auttaa osaa naisista hahmottamaan omaa kulttuuri-identiteettiään entistä paremmin.

Ö mulla on tämä kansantanssi ja musiikki niin vahvana ja mä rakastan sitä ja tiedän miten viisas turkinkansa on ja miten taitavia ihmiset on ja miten ystävällisiä ne on ja miten humanisteja ne on. Sitä puolta näkee näissä runoissa, lauluissa, tansseissa ja on tietysti sotatanssejakin. Koko se tanssiala kertoo elämästä, se on niin rikastaÖ[191]

Vaikka oman kulttuurin hienouden arvostaminen varmasti vahvistaa maahanmuuttajien itsetuntoa, on maahanmuuttajien keskuudessa mm. Ruotsissa havaittu myös oman kulttuurin ns. yliarvostusta. Maahanmuuttajien kommentit oman kulttuurin ylivertaisuudesta Eva Olkiewicz tulkitsee pyrkimykseksi kieltää tai rationalisoida siirtolaisten sopeutumisvaikeuksia uudessa kotimaassa.[192] Vastaavasti myös Ruotsissa asuvat suomalaiset olivat Jaakkolan tekemän tutkimuksen mukaan sitä mieltä että suomen kieli on rikkaampi ja monivivahteisempi kieli kuin ruotsi.[193] Tämä väite suomen kielen paremmuudesta tuntuu hyvin huvittavalle sitä taustaa vasten, että suomenkieltä on aikoinaan pidetty nimenomaan rahvaankielenä.

Maahanmuutossa ihmisten kulttuuri-identiteetti muokkautuu kanssakäymisissä valtaväestön kanssa ja ajoittain oma kulttuuriperimä saattaa peräti kadottaa. Kun eri kulttuurit kohtaavat esimerkiksi maahanmuutossa, joutuvat vähemmistön edustajat sopeutumaan uuden kulttuurin mukanaan tuomiin muutoksiin. Pelkona monilla onkin se, että he tuntevat etteivät kuulu mihinkään kulttuuriin. Tätä seikkaa naiset toivat eri tavoin myös haastatteluissa esiin. Yksi haastattelemani nainen kertoi, että salsan tanssiminen muistuttaa häntä hänen Kolumbialaisista juuristaan, mikäli hänen kulttuuri-identiteettinsä on hetkellisesti hukassa. Tätä taustaa vasten tuntuisi oman kulttuuriperimän vaalimisesta olevan todellista hyötyä maahanmuuttajille.

Minusta tuntuu etten tieda oikeasti, mista olen kotoisin. Mina tiedan mita hyvaa on Kolumbiassa ja mita hyvaa on Suomessa ja mita hyvaa on itavaltalaisissa. Mutta kun olen vain Koulumbialaisten kanssa, he sanovat, että sinä olet niin erilainen. Kyllä olekin! Olen liian kriittinen, kun olen Kolumbiassa. En hyväksy sitä mitä siella tapahtuu. Ne huonot asiat. Minulle tama nakokulma on leveampi kuin olen asunut muualla. Joskus pelkaan etten ole mistaan kotoisin. Ahh! Mitä jos en ole mistaan kotoisin?! Ja sitten ajattelen, että minulla on tämä hieno salsa ja sen identiteetti. Se afrokolumbialaisuus mita minullakin on.[194]

Vaikka yllä olevissa puheenvuorosta kuvataan kuinka oman kulttuurin vaaliminen vahvistaa tietyssä mielessä naisten kulttuuri-identiteettiä ja itsetuntoa, ei esimerkiksi turkkilaissyntyinen taidetyöpajaohjaaja koe olevansa kulttuuri-identiteetiltään turkkilainen mikä oli itselleni yllättävää.Ý Naisesta tehtiin vasta Suomessa turkkilainen, sillä monikulttuurisessa Turkissa ihmisten "luokittelu" on haastattelemani naisen mukaan hankalaa. Toisaalta kulttuuri-identiteetin muodostumiseen vaikuttaa myös muista kulttuureista saadut vaikutteet. Tämä seikka kuvastui myös yllä olevassa puheenvuorossa. Liebkindin mukaan etninen identiteetti on jatkuvan itsemäärittelyn ja itsearviointiprosessin tulos. Kulttuurin osat, sen merkit ja symbolit, voivat muuttua tai saada uusia merkityksiä kohdatessaan muita kulttuureja ja etnisiä ryhmiä.[195] Tästä maahanmuuttajien kulttuuri-identiteetin määrittelyn vaikeudesta kertovat seuraavat kaksi haastattelua.

Ja koko tämä identiteetti kysymys, minusta tehtiin turkkilainen Suomessa. Turkissa olin, jonkun tytär jossakin kaupungissa, minulla ei ollut turkkilainen identiteetti ja minä olen myös semmoisesta kaupungista, jossa asuu paljon erilaisia ihmisiä, juutalaisia, kristittyjä. Turkki on monikulttuurinen maa. Isoäiti ja isoisä ovat albaaneja mun isä on kaukasiasta. Turkista on vaikea löytää puhtaasti Turkkilaista. Mieheni perheen juuret on Azerbaitsanissa, että tämä on turkkilaisille hassu kysymys. Olen yhtä paljon suomalainen. En tykkää kategorioinnista, se on kaiken elämän kokemuksen yhdessä olo se identiteetti.[196]

Tunnen olevani inkerinsuomalainen ja siihen on sekoittunut vähän venäläisyyttä ja sitten tavat ja temperamentti on suomalaiset.[197]

ÝAkkulturaatio on moninainen prosessi ja johon sisältyy vaihtoehtoisia tapoja suhtautua valtaväestöön. Berryn mukaan tapaa jolla etninen - tai kulttuurivähemmistö haluaa suhtautua hallitsevaan ryhmään, sanotaan akkulturaatioasenteeksi.[198] Olennaista akkulturaatioasenteessa on ottaa kantaa siihen, kuinka tärkeänä "maahanmuuttaja" pitää oman kulttuurin ja kulttuuri-identiteetin säilyttämistä ja toisaalta, miten tärkeätä on ylläpitää suhteet ja kiinteä yhteys koko yhteiskuntaan ja valtaväestöön.[199]

Haitallisiksi käyttäytymismuodoiksi on tutkimuksissa todettu marginalisoituminen eli tietynlainen vieraantuminen yhteiskunnasta. Tämä marginalisoituminen voi ilmetä esimerkiksi enemmistökulttuurin tai oman kulttuurin täydellisenä torjumisena. Toisaalta sosiaalipsykologi Karmela Liebkindin mukaan haitallista on myös ns. separaatio eli eristäytyminen vain oman vähemmistökulttuurin pariin. Tällöin hetkellinen turvallisuuden ja tuttuuden tunne voi johtaa kyvyttömyyteen osallistua yhteiskuntaan.[200] On väitetty ja osittain myös pystytty todistamaankin että ns. integraatio-asenne takaa maahanmuuttajille parhaan psykologisen lopputuloksen.[201] Integraatiossa pyritään sekä säilyttämään oma kulttuuriperinne että sopeutumaan ja pitämään yhteyksiä enemmistökulttuuriin. Tämä yhteiskuntaan integroituminen ja oman kulttuurin ylläpitäminen ilmeni useaan otteeseen haastatteluissa. Äitien puheissa korostui myös heidän lastensa kulttuuri-identiteetin ymmärryksen tärkeys.

Haluan viihtyä Suomessa mahdollisimman hyvin, mutta pitää mun kulttuuri mukana. En halua hävittää sitä, siksi me puhumme kotona vain serbiankieli. En anta lapsille lupaa puhua suomenkieli kotona. Mutta he voi puhua suomea ympäri Suomea kaikkien kanssa, mutta kotona puhumme vain serbiaa. Olen todella ylpeä kun mun iso-poika on syntynyt Serbiassa ja hän oli 2.5 vuotta kun tulimme Suomeen, mutta koulussa hän oli sanonut, että OLEN SERBIALAINEN! Ja siitä olin itse NIIN YLPEÄ! Vaikka me emme puhu kotona, että olemme serbejä, me vain puhumme serbian kieltä.[202]

Kassandra ry:n toiminta tukeutuu juuri tähän integraatio prosessiin, jossa luodaan yhteyksiä sekä valtaväestöön että ylläpidetään taidetoiminnan avulla omia kulttuurisia vahvuusalueita. Tutkimusten mukaan kyseisen toimintamuodon tulisi taata paras mahdollinen pohja integraatio prosessille.

ÝLisäksi Kassandran toimintaan kuuluu olennaisena osana maahanmuuttajien itsetunnon nostaminen sosiaalisten suhteiden avulla, jota myös Sue &Sue, (1990) peräänkuuluttaa. Sue & Sue on tutkinut tarkemmin yksilön identiteetin muutosta akkulturaatioprosessissa.[203] Olennaista edellä mainitsemassani prosessissa on suhtautuminen: itseen, toisiin saman vähemmistön jäseniin, muihin vähemmistöjen jäseniin ja enemmistöryhmän jäseniin.[204] Tällaisia itseensä ja muihin suhtautumisen työskentelymuotoja toteutetaan Kassandrassa mm. draaman ja teatterin avulla. Kyseisissä työskentely tavoissa nousevat esiin muiden arvot ja suhtautumistavat eri asioihin. Suhtautumalla käsiteltäviin asioihin positiivisesti tai negatiivisesti yksilö voi käydä läpi erilaisia vaiheita, joita Sue & Sue kutsuu konfirmisuusvaiheeksi, ristiriitavaiheeksi, "uppoutumisvaiheeksi" itsetutkiskeluvaiheeksi ja integraatio tai bikulturalismin vaiheeksi.[205] Nämä vaiheet ovat keskeisiä maahanmuuttajan sopeutumisen ja vahvan itsetunnon kannalta.

ÝKonfirmisuusvaiheessa maahanmuuttaja ikään kuin "alistuu" valtakulttuuriin valtaan ja kokee oman kulttuuriperimänsä lähinnä häpeälliseksi taakaksi. Tämän jälkeisessä ns. ristiriitavaiheessa, maahanmuuttaja puolestaan löytää sekä valtakulttuurista että omasta kulttuuriperimästään hyviä ja huonoja puolia. Kolmannessa vaiheessa eli "uppoutumisvaiheessa" maahanmuuttajan oma kulttuuriperimä nousee ohi valtakulttuurin, ja maahanmuuttajan itsetunto kohenee. Itsetutkiskeluvaiheessa maahanmuuttaja pohtii omia itsearvostuksensa perusteita ja valtakulttuurin hyvät puolet nousevat jälleen esiin. Tämä vaihe on hyvin samankaltainen kuin ristitiitavaihe. Viimeisessä vaiheessa eli bikulturalismissa, sisäinen varmuus on saavutettu ja maahanmuuttaja osaa arvostaa sekä valtakulttuuria että omaa kulttuuriaan. Toisin sanoen integroituminen yhteiskuntaan on saavutettu. Nämä edellä mainitsemani kehitysvaiheet ovat luonnollisesti hyvin monimuotoisia, ja eri vaiheiden tunnevoimakkuudet ovat hyvin erilaisia. Mainitsemisen arvoista on myös se, että eri etnisissä ryhmissä syrjäytymisen yleisyys ja maahan sopeutuminen vaihtelevat merkittävästi.

Vaikka haastatteluissa korostui se, että oman kulttuurin vaaliminen vahvisti naisten itsetuntoa ja kulttuuri-identiteettiä, eivät naiset automaattisesti suinkaan koe työssään mitään nationalistisia tuntemuksia kuten edellä olen todennutkin. Taide ja sen tekeminen eri muodoissa on tärkeämpää kuin oman kulttuuriperimän suoranainen vaaliminen tai esiintuominen. Esimerkiksi muiden maiden tanssien esittäminen, tuo yhdelle naisista samanlaista iloa, kuin oman maan kansantanssien esittäminen. Tämä seikka on myös erittäin tärkeätä tuoda esiin.

En koe sitä tällä tavalla, että voisin vahvistaa turkkilaisuutta täällä eli turkkilaiset tanssit on ollu mun elämässä. Olin 7-vuotias kun aloitin ja 23-vuotiaana muutin pois Turkista. Ne ovat ovat olleet koko mun lapsuus ja nuoruus. Eli en voi yhtäkkiä riistää sitä itsestäni pois. Mä rakastan sitä, tykkään siitä musiikista, mutta samaa mä koen kun tanssin, bulgarilaista, romanialaista, jugoslavialaistaÖeli se fyysinen tekeminen. Ja minulle on suuri kunnia tehdä soolo, esim. albanialaisten lippupäivässä. Se tuo minulle yhtä paljon kunniaa ja hyvää oloa. En tee turkkilaisia kansantansseja mistään nationalistisesta ajatuksesta, ja miksi minä opetan sitä on se, että minä saan siitä hyvää oloa.Ý Ja minä haluan jakaa sen ja jos minä laulan jonkun turkinkielisen laulun tai tanssin, se on sitä, mitä minä osaan parhaaksi. Mutta voin opettaa myös bulgarialaisia, makedonialaisia tansseja, eli se tanssi, yhtä paljon minulle tuo iloa myös tanssia salsaa tai afroa, en näe itseäni kansallismielisenä. [206]

Vastaavasti inkeriläiselle paluumuuttajalle oli tärkeätä olla mukana Inkeriläisten seuroissa ja Inkeri-keskuksen toiminnassa jossa paluumuuttajilla on mm. oma tanssi- ja lauluryhmä. Kuitenkin hänenkin vastauksessa korostui mielestäni itseilmaisun tärkeys näyttelijälle tai pikemminkin tärkeys ja halu tehdä sitä, mistä pitää ja missä on hyvä.

Inkeriläisyys on minussa ja se on minulle itselle tärkeää. Sitten tiedän, että se auttaa muita, laajentaa heidän näkemyksiään muista kulttuureista, mutta en mä kovin sitä, menen sinne itseäni ilmaisemaan ja kertomaan.[207]

Esiintuodessaan omaa kulttuurista osaamistaan, naisten itsetunto ja kulttuuri-identiteetti vahvistuivat selvästi. Naiset tuntevat vahvasti omat juurensa, ja heillä ei ole ollut tarvetta kadottaa omaa kulttuuriperimäänsä, vaan pikemminkin he kokevat oman kulttuurinsa parissa työskennellessään onnistumisen iloa ja jopa ylpeyttä. Lisäksi suomalaisten kohdistama kiinnostus naisten osaamisalueita ja kulttuuria kohtaan, tuntuu haastattelemistani naisista konkreettisesti hyvälle. Tärkeätä on myös havaita se, että itse taiteen ja työn tekeminen Kassandrassa on naisille tärkeämpää kuin oman kulttuuri-identiteetin pönkittäminen ja esiintuominen.Ý Mahdollisuus vaalia omaa kulttuuria on hieno lisämauste työskentelylle, mutta ei toiminnan itsetarkoitus.

4.3. Voivatko taidetyöpajat estää osaltaan rasismia tai syrjäytymistä?

Kassandra ry:n ja Moninaiset-hankkeen tavoitteena on estää mm. rasismia ja syrjäytymistä. Itse keskustelin näistä aiheista ja tavoitteista haastattelemieni naisten kanssa. Totta puhuakseni näistä tavoitteista keskusteleminen oli sekä minulle että naisille hankalaa. Yhtenä pääsyynä oli se, että rasismin ja syrjäytymisen ehkäiseminen ovat hyvin laajoja ja hankalia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Toisaalta naisten oli luonnollisesti helpompi vastata syrjäytymiskysymyksiin tai kokemaansa rasismiin vain omalta osaltaan, eikä kursseille osallistuvien naisten puolesta. Haastatteluissa tuli esiin kuitenkin muutamia mielenkiintoisia seikkoja, joten päätin sisällyttää kyseisen keskustelun osaksi tutkimustani.

Yleisesti ottaen Suomessa on tutkittu melko paljon rasismia. Kukaan ei kuitenkaan osaa ennustaa, väheneekö vai kasvaako rasismi maassamme tulevaisuudessa. Uudessa maassa asuttu aika ja kulttuurien kohtaamisten määrä vaikuttavat siihen, miten maahanmuuttajat ja valtaväestö suhtautuvat toisiinsa. Kontaktihypoteesin mukaan ennakkoluulot vähenevät ajan kuluessa ja kontaktien lisääntyessä, mutta konfliktiteoria puolestaan ennustaa ongelmien lisääntyvän ajan kuluessa, sillä mm. kilpailu yhteiskunnassa kiristyy.[208] Niin tai näin, rasismi on kuitenkin arkipäivää myös Suomessa, ja rasismia on pyrittävä ehkäisemään kaikin mahdollisin keinoin. Rasismia on hyvin monenlaista. "Lievimmillään" rasismi voi olla pahan puhumista tai erilaisten vitsien kertomista etnisistä ryhmistä. Rasismi ilmenee myös välttelemisenä, syrjintänä ja eristämisenä. Näkyvimpänä rasismin muotona on fyysinen väkivalta ja rasismi pahimmillaan voi johtaa kansan tai etnisen ryhmän hävittämiseen tai pakkosiirtoon.[209]

Vaikka rasismi on Suomessa arkipäiväistä, on asenteissamme kaiken kaikkiaan tapahtunut muutosta positiivisempaan suuntaan. Suomalaisten suhtautuminen kaikkiin Jaakkolan (1999) tutkimuksessa tarkasteltuihin maahanmuuttajaryhmiin (24 ryhmää) muuttui myönteisemmäksi lamavuoden 1993 jälkeen.[210] Kuitenkin suomalaiset suhtautuvat Jaakkolan tutkimuksen mukaan kaikista negatiivisimmin meistä suomalaisista eniten ulkoisesti poikkeaviin ryhmiin kuten afrikkalaisiin ja arabeihin. Lisäksi ns. historiallisen vihanpidon kohteena tuntuvat maassamme olevan venäläiset. Tätä venäläisiin kohdistuvaa vihanpitoa puoltaa myös lehdistökirjoittelu, sillä tutkimusten mukaan venäläisten tekemiä rikoksia uutisoidaan ahkerasti. Suomen suurimpaan vähemmistöryhmään kohdistuvat negatiiviset asenteet saivat huomiota myös Euroopan rasismin ja suvaitsevaisuuden vastaisessa komissiossa, sillä asenneilmapiirimme vaikeuttaa venäläisten maahanmuuttajien integroitumista yhteiskuntaamme.[211]Ý

Kuinka sitten rasismia vastaan voidaan taistella, vai voidaanko asenteisiin ylipäätään vaikuttaa mitenkään? Yhtälö on hankala - sen allekirjoittavat kaikki. Suomeen saapuneet kansainvälisesti vertailtaessa marginaaliset maahanmuuttajaryhmät ovat tuottaneet kirjaimellisesti päänvaivaa sekä meille suomalaiselle että yhteiskuntamme hallintakoneistolle. Tätä taustaa vasten Suomen maine suvaitsevaisena ja tasa-arvoisena maana on myös saanut melkoisen kolauksen. Itse mietinkin sitä, pidämmekö me suomalaiset kenties omaa kulttuuriamme automaattisesti parempana kuin "muiden". Mikäli näin on, on maassamme selkeä epätasa-arvon elementti. Ainakin muiden maiden koulutuksiin suhtaudumme tutkimusten mukaan väheksyen, ja toisaalta ennakkoluuloinen asenteemme vaikeuttaa maahanmuuttajien elämää monella eri tavalla.Ý Suvaitsevaisuuskasvatusta tulisi tätä taustaa vasten tulevaisuudessa lisätä sekä monikulttuurisuuden että kulttuurierojen paremman ymmärryksen suuntaan.

ÝKassandran toiminnan eräs keskeinen piirre on juuri suvaitsevaisuuden lisääminen ja pyrkimys rasismin torjumiseen. Tähän pyritään mm.Ý lapsille ja nuorille järjestettävien monikulttuurisuus taidetyöpajojen avulla, joissa kurssilaiset pääsevät tutustumaan maahanmuuttajiin sekä heidän rikkaaseen kulttuuriinsa. Lisäksi aikuisille naisille suunnatut taidetyöpajat ja koko kansalle suunnatut teatteriesitykset edesauttavat suvaitsevaisuutta ja antavat tietoa meille vieraista kulttuureista ja niiden arvoista. Kantaako tällainen työ hedelmää, onkin hyvä kysymys.

ÝTekemieni haastattelujen mukaan ainakin työpajoille osallistuneet naiset ovat olleet hyvin kiinnostuneita taidetyöpajaohjaajien kulttuureista, mikä mielestäni kielii ainakin kurssilaisten suvaitsevaisuudesta. Toisaalta naiset kokivat varsinkin naiskurssilaisten kanssa työskentelyn hyvin terapeuttiseksi, mikä kuvastaa kurssien hyvää ja suvaitsevaista ilmapiiriä.

Keskustellessani rasismista haastattelemieni naisten kanssa, haastateltavat totesivat, että monikulttuurisissa taidetyöpajoissa käy jo valmiiksi suvaitsevaisia ja ennakkoluulottomia naisia joiden asenteita "ei tarvitse muokata". Rasistisenasenteen omaavat ihmiset eivät näin ollen hakeudu Kassandran tai muiden monikulttuuristen yhdistysten toimintaan, mikä tuntuu hyvin luonnolliselle. Lapsille suunnatut taidetyöpajat uskoakseni toimivat ainakin hyvinä suvaitsevaisuuskasvatuksen edistäjinä. Muutamat naisista pohtivat haastattelun kuluessa kuitenkin sitä, tulisiko tällaisia ennakkoluuloisia aikuisia sitten houkutella mukaan toimintaa, vai ei.

Hankala kysymys, sillä ne ihmiset, ketkä tulevat mukaan Kasandra toimintaan ovat jo avoimempia. Eli miten me saisimme ne rasistiset tai epäluuloiset ihmiset mukaan? Tämä on meille se suuri haaste.[212]

Toisaalta haastattelussa nousi esiin myös se, että kulttuurien erilaisuus todellakin nostaa esiin voimakkaita tunteita, jotka voivat olla joko positiivisia tai negatiivisia. Puhetavat, liiallinen läheisyys tansseissa tai tottumattomuus vaikkapa draamaan voivat johtaa eri kulttuurien edustajat pahimmillaan törmäyskurssille keskenään. Monikulttuurisessa musiikinopetuksessa mukana oleva nainen pohti haastattelussa juuri sitä, mitä musiikkiyhtyeen ja kuuntelijan välillä tapahtuu. Lapset voivat haastateltavani mukaan oppia kuulemaan hyvinkin erilaisia musiikkeja, mutta voiko aikuisen ihmisen musiikkimakua enää muokata, onkin hyvä kysymys.

Ötämän monikulttuurisen musiikinopetuksen aikana mä olen miettiny paljon, kun meillä on semmoinen turkkilaista musiikkia soittava yhtye, jossa mä laulan ja me ollaan esiinnytty monta kertaa kaikkialla. Eli miksi me tehdään turkkilaista musiikkia ja miksi ihmiset kuuntelevat sen ja mitä siitä syntyy, voiko tämä monikulttuurinen musiikinopetus estää rasismia. Eli jos pientä lapselta aloittaa, lapsilla ei ole niitä epäluuloja paljon. Ja heille on jo positiivisen kokemuksen kautta mahtollista opettaa parempia käyttäytymistapoja tai kansainvälisyyskasvatusta. Mutta aikuisille se on hankalaa ja sitten jos jollakin ihmisellä on jo tietynlainen ajattelutapa Turkista eli hän vihaa Turkkia, ja tulee siihen työpajaan ja kuuntelee sitä musiikkia, se on hänelle se eristävä juttu.[213]

Taiteenkokeminen on pitkälti ns. makuasia, joten taide voi olla yhdistävä tai eristävä tekijä. Avoimen asenteen omaaville kurssilaisille, vaikkapa erilaisen musiikin kuuleminen maalaamisen taustalla, herättää parhaimmillaan uteliaisuutta ja ihastusta. Naiset korostivat kuitenkin haastatteluissa pääsääntöisesti sitä, että taide on hyvä pohja tutustumiseen. Taide kansainvälisyydessään yhdistää ihmisiä, ja taidetta on uskoakseni myös helppoa viedä muihin maihin. Tästä kielivät mm. kansainväliset laulu- ja tanssikilpailut sekä eri artistien ympäri maapalloa saama huomio. Ihmiset käyvät myös yhä enemmän esimerkiksi salsa tunneilla sekä kuuntelevat eri kulttuureista ja maista tulleita musiikkivirtauksia sekä syövät etnisissä ravintoloissa. Kulttuurivienti tuntuisikin olevan tällä hetkellä keskeisessä asemassa, ja ehkäpä uusi ja ennakkoluulottomampi sukupolvi on syntymässä. Taide moninaisuudessaan tarjoaa mahdollisuuden erilaisiin harrastuksiin ja yhdistää ihmisiä ympäri maapalloa.

Kyllä, ehdottomasti yhdistää. Se yksi kansainvälinen tapa yhdistää ihmisiä.[214]

Kyllä kun ihmiset saavat enemmän tietoa, eri kulttuureista ja eri ihmisistä. He näkevät tansseja, että kuinka hienoa ja mukavaa se on. Heti suhteet lämpenevät.[215]

Toisaalta naiset pohtivat haastattelun aikana syrjäytymistä ja sen estämistä, mutta totesivat syrjäytymisen olevan niin laaja aihe, että sitä vastaan taisteleminen on hankalaa. Voiko lyhytkurssi esimerkiksi aktivoida tarpeeksi syrjäytyneitä naisia - mielestäni se on ainakin alku aktiivisuudelle. Kyseessä on kuitenkin laaja ja monitahoinen yhteiskunnallinen ongelma, joka vaatii laajaa ja pitkäkestoista yhteistyötä. Kassandrassa tehtävä työ on vain yksiosatekijä muiden syrjäytymistä ehkäisemään pyrkivien tahojen joukossa. Mielestäni Moninaiset -hanke on kohdennettu onnistuneesti maahanmuuttajanaistaiteilijoille, ja heidän syrjäytymisen ehkäisyssä on ainakin tietyltä osin onnistuttu. Kurssien kautta taidetyöpajaohjaajat toivoivat myös kurssilaisten saavan hyvän pohjan tutustua muihin ja innostua muutoinkin taiteenharrastamisesta.

Olen kursseilla nähnyt muutamia syrjäytyneitä, mutta en tiedä, voinko itse vaikuttaa siihen. Se on niin suuri ja vakava asia, itse yksin en voi tehdä mitään![216]

On naivia uskoa, että taidetyö pelkästään estäisi syrjäytymistä, mutta sitä kautta ihmiset tutustuvat toisiinsa ja tutustumisessa on semmoinen positiivinen tutustumispohja. Eli ihmisethän voi tutustua toisiinsa myös jonkun riidan kautta.[217]

Sen sijaan moni taidetyöpajaohjaaja on välttänyt oman syrjäytymisen Kassandran avulla, ja tämä on tutkimukseni kannalta olennaista tietoa. Naiset ovat saaneet työtä, itsevarmuutta ja ystäviä, toisin sanoen avaimet hyvään elämään. Heillä on halu kehittää itseään, ja lisäksi he ovat saaneet tulevaisuutta varten tärkeitä kontakteja Kassandran kautta. Esimerkiksi taidetyöpajan maalausryhmän kanssa pitämä taidenäyttely Kontulan kirjastossa, poiki ohjaajalle mahdollisuuden oman näyttelyn pitämiseen kyseisessä kirjastossa.[218] Kassandra kirjaimellisesti aukoo naisille ovia, jotka muutoin pysyisivät tiukasti kiinni. Tämä työ estää mielestäni sekä rasismia että syrjäytymistä, sillä sosiaaliset suhteet auttavat naisia varmasti tulevaisuudessa työnhaussa ja näkyvyyden saamisessa.

Esimerkkinä tästä sosiaalisten suhteiden merkityksen tärkeydestä Suomessa voisin mainita sen, kuinka hankalaa Suomessa on esimerkiksi saada itselle taidegalleria käyttöönsä, jos on ulkomaalainen. Kassandran ja Moninaiset-hankkeen tuottajan Kaisa Hirnin avulla naiset kokivat taiteilijaelämänsä päässeen kirjaimellisesti vauhtiin. Lisääntynyt itsevarmuus yhdessä lisääntyneiden kontaktien kanssa antaa naisille myös hyvän pohjan tulevaisuuteen. Eli Kassandran avustamana naiset ovat onnistuneet saamaan paikkoja mm. taidenäyttelyilleen, mikä osaltaan kuvastaa mielestäni suvaitsevaisuuden tai ainakin mahdollisuuksien lisääntymisestä. Jäätä on näin ollen onnistuttu murtamaan jonkin verran.

No se helpotti tietysti! Se oli aluksi todella vaikeaa, kun en puhunut suomenkieli ja galleriassa kukaan ei halunnut maalauksia, kun kuulee, että en ole suomalainen. He eivät tienneet mistä olen kotoisin, mutta heti kun kuulivat että olen ulkomaalainen, he eivät halunneet, vain yksi galleristi otti töitäni. Muut EI, EI. Sitten Kassandran kautta se aukeni todella paljon, nyt on helppo päästä ihan minne vaan, kaikki on auennu todella paljon.[219]

Tällainen edellisessä puheenvuorossa ilmi tullut syrjiminen, on mielestäni selkeä osoitus rasismista, vaikka haastattelemani nainen kertoi kokeneensa vain kerran rasismia Suomessa. Tämä rasistinen kokemus liittyi siihen, että eräs nainen kieltäytyi taideteoksen ostamisesta kuultuaan taidemaalarin olevan ulkomaalaissyntyinen. Tieteelliset tutkimukset puoltavat sitä näkemystä, että ihmiset pikemminkin aliarvioivat syrjintä- ja rasismikokemuksensa, kuin että he lähtisivät yliarvioimaan niitä.[220] Tätä väitettä tukevat näkemykset, joissa henkilö vähättelee omia rasistisia kokemuksiaan mutta uskoo muiden samaa etnistä ryhmää edustavien henkilöiden kokevan itseään enemmän rasismia. Vastaavia tutkimustuloksia on saatu myös Suomesta, sillä maahanmuuttajaryhmien edustajat olettivat 51%:sesti, että muihin etnisiin ryhmiin kuin omaan kohdistunut rasismi ja syrjintä on lisääntynyt.[221]

Näin luvun lopuksi voisin todeta, että kaikki naiset pitivät Kassandrassa tehtävää työtä erittäin tärkeänä varsinkin maahanmuuttajille. He toivoivat, että toiminta jatkuisi ja maahanmuuttajilla olisi myös tulevaisuudessa paikka, jossa he saisivat toteuttaa itseään ja luoda kontakteja muihin maahanmuuttajiin ja valtaväestöön.

Yksi tarkoitus on juuri se, että maahanmuuttajataiteilijat saavat jonkun paikan, jossa he saavat toteuttaa itseänsä ja Kassandra antaa se pohjan heille. Ja tietysti on myös semmoisia, jotka eivät luule olevansa taiteilijoita, mutta löytävät sitä itsestään. Ja sateenkaarikuoroon raahataan myös mukaan ihmisiä, jotka sanovat, etteivät osaa laulaa. Ja kansanmusiikki on semmoista, ettei tarvitse olla musiikkitaustaa, jokainen laulaa omalla äänellään.[222]

Osa taidetyöpajaohjaajista on konkreettisesti välttänyt syrjäytymisen Kassandran avulla, mikä on hyvin merkityksellistä. Sen sijaan kurssilaisten syrjäytymisen syvyydestä tietoa lienee vain sosiaalitoimella, vaikka pääosa kurssilaisista lienee ns. normaaleja kansalaisia. Haastateltavat totesivat yksimielisesti, että taide on oiva pohja tutustua eri kulttuureihin, mutta eri kulttuurien kohdatessa tulee olla varovainen, sillä kulttuurierot saattavat olla myös eristävä tekijä.

4.4. Naisten tulevaisuuden suunnitelmat ja toiminnan kehittämisehdotukset

Kaikki naiset olivat halukkaita jatkamaan työtään Kassandrassa, mikäli heillä on siihen vain tulevaisuudessa mahdollisuus. He pitävät työskentelystä Kassandrassa, ja työ on kirjaimellisesti antanut heille hyvin paljon, mikä on tullut edellä selkeästi esiin. Naiset pohtivat haastattelun aikana mm. työpajojen kohtaloa, sillä EU:n rahoitus loppuu vuoden vaihteessa. Kysymykseksi nousi nimenomaan se, kuinka paljon kurssitarjonta vähenee merkittävän EU-hankerahoituksen loputtua. Koska taidetyöpajojen ensivuoden määrä on epäselvä kaikille, tiedustelinkin naisilta, millaisia tulevaisuuden suunnitelmia heillä on.

Kuten edellä totesin, osa naisista kouluttautuu kaikenaikaa, ja heillä on halu kehittyä paremmiksi taidetyöpajaohjaajiksi. Jos taidetyöpajat vähenevät ensi vuonna merkittävästi, on naisilla myös varasuunnitelmia mietittyinä. Koska naiset ovat saaneet Kassandran kautta tärkeitä kontakteja ja itsevarmuutta, on yksi naisista mm. pohtinut oman toiminimen hankkimista ja työllistymistä sitä kautta kansalaisopistoille tai muihin vastaaviin töihin.

Sitä mietin, jos nyt rekisteröin oman toiminimen, sitten se on helpompaa. Sitten voin tarjota kursseja.[223]

Osalla naisista on halua kokeilla siipiensä kantavuutta Kassandran ulkopuolella varsinkin, jos työ Kassandrassa vähenee merkittävästi. Heidän itseluottamuksensa ja kielitaitonsa ovat jo sen verran hyvät, että he uskovat ja toivovat saavansa työtä yhteiskunnaltamme. Varsinkin naiset joille taide on ammatti, pitävät Kassandraa hyvänä työpaikkana ja ponnahduslautana "oikeaan työelämään", vaikka irtautuminen Kassandrasta on varmasti vaikeaa ja niin on taidetyön löytäminenkin. Samainen nainen, joka piti toiminimen hankkimista mahdollisena, kertoi haastattelussa tulevaisuuden haaveistaan, joissa hän opetustyönsä lisäksi tekisi taidemaalauksia myytäväksi kuten aikoinaan "kotimaassaan".

Teen oman näyttelyn, en halua vain opettaa vaan esittää, olla taidemaalari. Tietysti myös lavastaja. Mutta taidemaalari on se. Serbiassa olen myynyt, Suomessa vain yksi. Mutta minulla on ollut vain yksi näyttely ja siinä yksi meni.[224]

Suomeen vastikään muuttanut taiteenlisensiaatti aikoo myös aktiivisesti jatkaa opettajantyön hakemista, ja hän piti mahdollisena myös työnhakemista Helsingin ulkopuolelta, sillä kilpailu Helsingin seudulla on kovaa.[225] Samoin yksi tanssinopettaja aikoo jatkossa myös kouluttautua lisää tanssijana ja pitää tanssikursseja mahdollisimman paljon myös tulevaisuudessa.

Kuitenkaan kaikki eivät korostaneet Kassandrassa tehtävässä työssä palkkatyön tärkeyttä, vaan heille rahaa tärkeämpää oli ilo tehdä taidetta. Kassandrassa tehtävä mieluinen työ tuo naisten elämään paljon muitakin toivottavia asioita kuin rahan. Rahaa merkittävämpiä seikkoja on mm. mahdollisuus taiteelliseen itseilmaisuun.

Se on vain harrastus, ei ole oikein aikaa. Tämä ei ole mun ammatti. Mä olen tehnyt tätä 15 vuotta ja voin sanoa, ettei tästä saa elantoa. Ja se on todella väsyttävää, tunti siellä toinen täällä ja palkka on huono.Ý Mä en tee tätä rahan takia, vaan se on se tanssimisen ilo! Muuten minulla ei ole enää aikaa tanssia. Tätä kautta mä luon sen ajan, että mä tanssin. Nykyisin mä en enää vaadi niin autenttisuutta vaan kun mä löydän hyvän musiikin, keksi siihen liikkeitä ja teen koreografioita ja opetan niitä eli leikin vähän niillä ja se tuo luovuutta.[226]

Ömutta Kassandrassa on paljon tällaista taiteellista toimintaa. Joka lauantai ja sunnuntai 3-4 tuntia, mistä ei makseta, mutta sehän on omaa taidetta. Me esiinnymme teatterikorkeakoulussa, siellä on kaksi esitystä ja kaksi Stoassa, siinä on ihan paljon aktiviteettia. Se pitää yllä sitä. Sitten käyn Tarinateatterissa se on ihan toisessa paikassa, siellä kerrotaan tarinoita, yleisö kertoo ja me teemme. Mulle riittää harrastuksia. Mulla on tämmöistä toimintaa ja ammatillinen kehitykseni ei laske jos työ Kassandrassa vähenee. Se pysyy. En elä tämän varassa.[227]

Kassandran toiminta on antanut naisille hyvin paljon sisältöä elämään. Kaikki naiset totesivat myös, että Kassandran toimita on kehittynyt heidän mukanaolonsa aikana valtavasti, ja mikä tärkeintä kehitys on ollut kaikkien mielestä positiivista.

Minusta tämä on hirveästi kehittynyt ja työpajoja on tullut paljon lisää. uusia ihmisiä tulee aina ja aika mielenkiintoisia tapahtumia kuten Kauneus kertoo ja ne on hyvin tehtyjä, korkeatasoisia. Nyt me tehdään Kalevalaa Teatterikorkeakoulun kanssa yhdessä. Olin sunnuntaina harjoituksissa, siitä tulee huhtikuussa esitys. Minusta tehdään paljon ja kaikki on laajentunut ja taso on noussut.[228]

Haastattelun lopuksi kysyin kaikilta naisilta ehdotuksia Kassandran toiminnan kehittämiseksi. Lähes kaikki naiset pohtivat Kassandran rahoituksen epävarmuutta, sillä Kassandran tulot koostuvat erilaisista tuista ja lahjoituksista. Naisten mielestä olisi hyvin tärkeätä, että ainakin osa tuloista olisi ns. vakinaista tuloa. Tämä rahoituksen epävarmuuden naiset kokivat jopa stressaavaksi.Ý Urban II-projektin myötä, monen tulotaso on noussut, sillä taidetyöpajoja on ollut tavallista enemmän. Osa naisista on kohottanut myös toimeentuloaan hetkellisesti näiden töiden avulla.

No, nyt tuli toimeen kun oli näitä Urban projekteja, mutta nehän kaikki päättyvät. Yksi päättyy tänä vuonna ja seuraava 2007, jatkosta en tiedäÖ[229]

Rahoitusta naiset hankkisivat mm. maksullisten kurssien ja uusien taidekurssien avulla. Tämän idean toimivuudesta ei tietenkään voi olla varma, mutta itse uskoisin Kassandran taidetyöpajojen houkuttelevan myös maksukykyisiä ja. uudismieleisiä ihmisiä mukaan kursseille. Toisaalta kysyä sopii, tavoittaisiko toiminta silloin enää syrjäytyneitä ihmisiä ja maahanmuuttajia joille koko Kassandran toiminta on kohdennettu!

Ý

Se on yksi asia, kun rahoitus loppuu, haluavatko naiset esimerkiksi maksaa. Nyt kun tämä on ilmainen niin se on helppo tulla, mutta katsotaan jos muuttuisi maksulliseksi, kuinka moni haluaisi tulla. Ikonimaalaus voi olla vähän kallista, koska puupohja ja värit, se on vähän kalliimpi kuin muu maalaaminen. Monet ovat sanoneet, että he haluavat jatkaa koska he eivät ole tottuneet siihen, että on ilmaista. Itse uskoisinkin, että monet jatkaisivat.[230]

Enemmän maalauskursseja, öljymaalausta..ja kukaan ei ole tehnyt esimerkiksi lasimaalaukset. Lasilevyllä öljymaalauksia, se on erikoinen tekniikka. Ihan uusia juttuja, uusia kokeiluja.[231]

Taiteellisen toiminnan lisäksi, yksi naisista toivoi erityisesti Kassandralta vahvempaa sosiaalipoliittista roolia. Kassandrassa on valtavasti tietoa erityisesti maahanmuuttajanaisten ongelmista ja asioista, ja tätä tietoa tulisi nimenomaan jakaa päätöksentekijöiden kanssa. Tämän tiedon kokoaminen olisikin ensiarvoisen tärkeätä kaikissa maahanmuuttajien asioita käsittelevissä tahoissa. Tietoa on varmasti paljon, mutta sitä ei löydy painetussa muodossa kovinkaan laaja-alaisena.

Kehittäisin sitä siihen suuntaa, että Kassandalta olisi aika keskittyä enemmän päätöksentekijöihin, että voisi yrittää vaikuttaa sosiaalipolitiikkaan. Lähtisi äänitorveksi. Tällä hetkellä on todella paljon kokemusta ja nyt on aika jakaa sitä tietoa ja myös tavallisten ihmisten kanssa.[232]

Hiukan samoilla linjoilla tiedonjakamisesta oli yksi nainen, joka toivoi Kassandralta tietoa eri maiden kansalaisten arvoista. Tiedon avulla varsinkin taidetyöpajaohjaajat voisivat välttää kulttuurien välisiä konflikteja ja yllättäviä tilanteita. Lisäksi naisten puheissa korostui se, että Kassandran tapaista toimintaa tulisi aloittaa yhä laajemmin myös muualla Suomessa. Tämä olisi varmasti suotavaa, sillä taidetyöpajaohjaajien kokemukset ovat ainakin haastateltavieni naisten mukaan hyvin positiivisia ja kannustavia. Tämä on toiminta muoto, jota kannattaa laajentaa ja kopioida myös muualle Suomeen ja Eurooppaan.

5. LOPPUSANAT

Suomeen kohdistunut maahanmuutto on yleistynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana rajusti.Ý Suomessa asui vuonna 2003 jo 107 003 ulkomaalaista, ja vuonna 2002 Suomeen saapui 3 321 ulkomaankansalaista.[233] Ulkomaalaistenosuus väkiluvustamme on näin ollen noussut 2 prosenttiin.Ý Ulkomailla syntyneitä ja Suomessa asuvia henkilöitä maassamme oli vuonna 2003 peräti 158 867 ja vieraskielisiä 124 817.[234] Tätä eroa ulkomaalaisväestön ja esimerkiksi vierasta kieltä äidinkielenään puhuvien välillä selittävät mm. Suomen kansalaisuuden saaneet maahanmuuttajat ja maassamme syntyneet maahanmuuttajien lapset. Vuonna 2003 Suomessa oli yli 160 eri ulkomaan kansalaisuusryhmää, joista suurimpana ryhmänä olivat venäläiset, 24 998 henkilöä, toisella sijalla virolaiset (13 397), kolmannella ruotsalaiset (8 124), neljännellä somalialaiset (4 642) ja viidennellä tilalla jugoslavialaiset (4 243).[235]

Koska maahanmuutto on ennusteiden mukaan kasvussa, olisi tulevaisuuden visioita maahanmuuttajista ideoitava kestävän kehityksen näkökulmasta, sillä maahanmuuttajien rekrytoiminen täysivaltaisiksi yhteiskunnan jäseniksi, lienee kaikkien tavoitteissa. Maahanmuuttajien kotouttamista ja työllistymistä on näin ollen tuettava entistä tehokkaammin ja monipuolisemmin. Maahanmuuttajien ja Suomen kansalaisten välillä on merkittäviä eroja mm. väestön ikärakenteen suhteen, sillä ulkomaalaisista peräti 77 % on työikäisiä. Maahanmuuttajaryhmien ikärakenteita maittain vertailtaessa eroja on myös löydettävissä, sillä esimerkiksi marokkolaisista työikäisiä oli peräti 94 prosenttia ja toisena ääripäänä ovat irakilaiset, joista 63 prosenttia oli työikäisiä.[236] Ikärakenteesta johtuen, maahanmuuttajien työllistyminen ja mielekkään vapaa-ajan järjestäminen kotouttamisen edesauttamiseksi olisi erittäin tärkeätä, sillä syrjäytyneen maahanmuuttajan kustannukset yhteiskunnalle voivat muodostua mittaviksi.

Koska tutkimusten mukaan ulkomailta Suomeen saapuneiden henkilöiden työllistyminen on yhä hankalaa, on varsinkin sosiaalipolitiikka korostanut ns. kolmannen sektorin mahdollisuuksia toimia maahanmuuttajien työllistäjänä. Kolmannen sektorin järjestöt ja yhdistykset ovat pienehköjä ja oletettavasti myös muuntautumiskykyisempiä kuin yritykset. Innovatiivinen Kassandra yhdistys on oiva esimerkki siitä, kuinka maahanmuuttajataiteilijoita autetaan työllistymään, sekä syrjäytymisuhan alaisille maahanmuuttajille luodaan mahdollisuus osallistua harrastustoimintaan. Tämä harrastustoimintaan osallistuminen edesauttaa sekä maahanmuuttajia luomaan kontakteja että sosiaalisia suhteita, ja lisäksi osa maahanmuuttajanaista voi kouluttautua esimerkiksi taidetyöpajaohjaajaksi, jolloin he myös työllistyvät harrastustoimintansa kautta.

Kassandra Ry:n toimintaan kuuluu mm. useita erilaisia projekteja, luentosarjoja, produktioita jne. mutta pro gradu työssäni tutustuin vain Kassandran Moninaiset -hankkeen taidetyöpajaohjaajiin ja heidän kokemuksiinsa monikulttuurisista taidetyöpajoista. ÝHaastattelemani naiset ohjasivat taidetyöpajoja naisille, päiväkotilapsille sekä koululaisryhmille. Kukin taidetyöpajaohjaaja toi kursseilla esiin omaa kulttuuritaustaansa sekä itselle vahvinta taidemuotoaan.

Osa taidetyöpajaohjaajista on suorittanut taidetutkinnon synnyinmaassaan, ja osa ohjaajista on taiteenlajinsa intohimoisia harrastajia. Mainitsemisen arvoista on myös se, että kaikilla haastattelemillani naisilla on korkeakoulututkinto suoritettuna. Suomeen naiset ovat muuttaneet vapaaehtoisina siirtolaisina, mutta kielitaidottomuus, sosiaalisten suhteiden puuttuminen sekä yhteiskunnan kyvyttömyys tukea maahanmuuttajia ovat aiheuttaneet haastattelemilleni naisille stressiä ja laaja-alaista avuttomuutta. Tämän lisäksi naiset ovat kokeneet lievää rasismia, ja heidän taitojaan on vähätelty. Nämä edellä mainitsemani seikat ovat osaltaan vaikeuttaneet Suomeen sopeutumista.

Edellä mainitsemistani syistä johtuen, kaikki naiset ovat korkeasta koulutus taustastaan huolimatta työllistyneet vaikeahkosti. Yhtenä työnsaantia vaikeuttavana tekijänä on naisilla varmasti ollut ulkomailla suoritettu tutkinto, jota suomalaiset työnantajat eivät tutkimusten mukaan juurikaan arvosta. Itse pohdin kovasti sitä, kuinka tutkintoja sitten voidaan ylipäätään verrata keskenään. Onko Suomessa suoritettu kääntäjäntutkinto parempi kuin Kolumbiassa tai vaikkapa Japanissa suoritettu? Entäpä millaisilla "testeillä" tutkintoja voidaan ylipäätään vertailla keskenään, vai voiko niitä lainkaan vertailla?

ÝTutkimuksessani kävi selkeästi ilmi se, että Kassandran kaltaisille yhdistyksille on olemassa maassamme todellinen tilaus, sillä maahanmuuttajien on vaikeata näyttää osaamistaan, mikäli heihin suhtaudutaan työmarkkinoilla epäluuloisesti tai heille ei anneta edes tilaisuutta näyttää osaamistaan. Kassandran kautta maahanmuuttajanaiset ovat saaneet siis konkreettisen tilaisuuden näyttää taiteellista osaamistaan, ja lisäksi naiset ovat työllistyneet Kassandran kautta taidetyöpajaohjaajiksi. Työn tekemisen tärkeyttä voi tuskin yhteiskunnassamme liioitella, sillä niin keskeisessä asemassa se on arvo asteikoissamme. Kassandrasta saadun työsuhteen avulla naiset ovat integroituneet yhteiskuntaamme entistä paremmin sekä saaneet itselleen ystäviä, itsevarmuutta ja yhteiskunnan hyväksyntää. Erityisen tärkeää roolia naisten työskentelyssä näytteli työn sosiaalinen puoli.

Haastattelemani naiset kokivat varsinkin naisille suunnatut taidetyöpajat itselleen hyvin terapeuttiseksi työksi. Yksinkertaisesti heidän oli hyvä olla työssä taidetyöpajoilla, ja haastatteluista kävi selvästi ilmi se, että haastateltavani uskoivat myös kurssilaisten pitävän heistä. Sen lisäksi kurssilaiset ovat olleet aidon kiinnostuneita haastateltavien kulttuuritaustasta. Mikäli työpajan luonteeseen suinkin sopii puhuminen, niin naiset tuntuvat puhuvan hyvin paljon keskenään kursseilla. Eräs haastateltavani nainen kuvasi kurssejaan eräänlaiseksi naistenklubiksi ja kurssille osallistunut nainen kuvasi kurssin merkitystä itselleen "henkireiäksi", jonka avulla perheenäiti saa vapaaillan arkiroolistaan. Lasten ja nuorten taidetyöpajojen ohjaamisen naiset kokivat myös mielekkääksi mutta vaativammaksi, sillä eri kehitysvaiheessa olevia lapsia ja nuoria on lähestyttävä eri työtavoin, lisäksi kuri luokissa oli vaihtelevaa. Erityisen tärkeäksi naiset kokivat lasten ja nuorten kanssa työskenneltäessä, tarhanopettajien ja luokanopettajien roolin, sillä heidän tulisi erityisesti tukea taidetyöpajaohjaajientyötä luokissa. Valitettavasti tätä tukea ei vain kaikkialta opettajilta saa.

Osalle naisista Kassandran taidetyöpajaohjaajan työ on mahdollistanut myös tutun elämäntavan jatkumisen uudessa kotimaassa, mikä on helpottanut heidän sopeutumistaan Suomeen ja tuonut tuttuuden tunnetta ja iloa heidän elämäänsä. Kotimaassaan aktiivisesti esimerkiksi tanssia harrastaneiden naisten on ollut helpohkoa jatkaa rakastamaansa harrastusta Suomessa, ja Kassandrassa he ovat vielä työllistyneet elämäntapansa ansiosta. Kassandrassa tehty työ on lisäksi selkeästi lisännyt naisten itseluottamusta ja itsevarmuutta. Maahanmuutosta seuranneet masennus ja avuttomuus ovat pikkuhiljaa väistymässä lisääntyneen itsevarmuuden tieltä. Toki kielitaidon kehittymisellä on myös vaikutusta naisten lisääntyneeseen itsevarmuuteen. Työn kautta saatu arvostus ja mahdollisuus itsensä toteuttamiseen ovat olleet omiaan vahvistamaan naisten omanarvontuntoa. Osalle naisista Kassandrasta saatu palkka ei ollut kovin tärkeässä roolissa, vaan sen edelle menivät mahdollisuus itseilmaisuun, työntekoon ja sosiaalisiin suhteisiin.

Lisäksi Kassandran kautta saadut kontaktit ovat mahdollistaneet naisille mm. omien taidenäyttelyiden pitämisiä, eri yhteistyötahojen kanssa. Omasta kulttuurista kertominen on naisille myös mieluisaa. Tämä oman kulttuurin esiintuominen lisää osaltaan naisten itsevarmuutta, sillä he ovat voineet purkaa kertomuksillaan suomalaisten ennakkoluuloja kansaansa kohtaan. Lisäksi kulttuuria vaalimalla pidetään yllä vanhemmilta opittua elämäntapaa.Ý Mahdollisuus tuoda esiin omaa kulttuuriperimää vahvistaa osaltaan naisten itsetuntoa, mutta ns. nationalistinen toiminta ei ole naisille työskentelyn päätarkoitus. Merkittävämpää lienee mahdollisuus itseilmaisuun ja taiteen tekemiseen yleensä. Erityisenä lisänä Kassandra on antanut naisille halun edelleen kehittää itseään, mikä on osaltaan myös edistää naisten integroitumista yhteiskuntaamme. Myös tulevaisuuteen naiset katsovat melko luottavaisesti, ja ainoa huolenaihe heillä tuntui olevan epätietoisuus taidetyöpajojen kohtalosta. Erityisesti naisia huolestutti se, väheneekö taidetyöpajojen määrä merkittävästi EU:n Urban II-projektin päättyessä.

Itse pohdin tutkielman useassa vaiheessa sitä, mistä ns. kolmannen sektorin toimijat voisivat saada vakinaista tuloa? Varsinkin sosiaalipolitiikan tutkimukset toivovat tukea tekemälleen työlle järjestöiltä ja muilta tahoilta, mutta tämä työ vaatisi mielestäni myös jatkuvaa taloudellista apua. Pelkkä "projektiraha" ei mielestäni ole riittävä taloudellinen tuki. Toisaalta pohdin myös sitä, kuinka taidetyöpajaohjaajat voisivat työllistyä yhä mittavammin. Voisiko Kassandra esimerkiksi tehdä yhteistyötä taideoppilaitosten kanssa, joissa varsinkin ns. valinnaiset opinnot voivat olla mitä erikoisimpia kursseja? Haastatteluissa nimittäin korostui naisten halu tehdä Kassandran taidetyöpajojen kaltaista työtä, mutta naiset ovat kokeneet epäluuloa työtä etsiessään ja näin ollen työllistyminen on saadusta työkokemuksesta huolimatta hankalaa.

Kassandrassa tehtävällä työllä on tutkimukseni mukaan monessa mielessä laajaa yhteiskunnallista merkitystä. Kassandran kautta maahanmuuttajat työllistyvät sekä pääsevät mukaan monikulttuuriseen harrastustoimintaan. Eräänlaisina kulttuurinlähettiläinä taidetyöpajaohjaajat osaltaan purkanevat myös valtaväestön ennakkoluuloja ja estävät parhaimmillaan rasismia. Varsinkin lapsille ja nuorille suunnatut taidetyöpajat kansainvälisyys kasvatuksessaan ovat oivia ennakkoluulojen murtajia. Erityisen ansiokasta Kassandrassa tehtävä työ on mielestäni siinä, että se ehkäisee osaltaan syrjäytymistä, joka on nyky-yhteiskuntamme suurimpia ongelmia. Haastattelemistani naisista osa on konkreettisesti välttänyt syrjäytymisensä pääsemällä mukaan Kassandran toimintaa. Kassandran kautta saatu työllistyminen, uudet sosiaaliset suhteet ja itsevarmuuden kasvu ovat merkittäviä tekijöitä maahanmuuttajanaisten elämissä. Osa heistä on kirjaimellisesti nostettu toimettomuuden suosta aktiivisiksi kansalaisiksi. Osalla haastateltavista oli myös muita työsuhteita, joten heidän aktiviteettitasonsa on noussut Kassandrassa pidettävien kurssien myötä, mutta varsinaisesta syrjäytymisestä tai sen ehkäisystä ei heidän kohdallaan voi suinkaan puhua.

Naisten kanssa käymissäni haastatteluissa korostui myös se, että taide on kansainvälisyydessään hyvä tutustumispohja, ja taide solidaarisuudessaan yhdistää ihmisiä helposti. Erot kulttuureissa ja kulttuurituotteissa voivat haastateltavieni mukaan kuitenkin olla myös eristäviä asioita. Outo musiikki tai vieras tanssitapa saattaa aiheuttaa torjuntaa tai peräti vihan tunteitakin. Erilaisten ja eri maista tulleiden ihmisten kanssa työskenneltäessä tulisi olla aina hyvin varovainen, ja kulttuurien kunnioittaminen on ensiarvoisen tärkeää. Tätä kulttuurien kohtaamista harjoitellaan nimenomaan Kassandran työpajoilla sekä myös muussa Kassandran toiminnassa. Koska monikulttuurisuus tulee maassamme tulevaisuudessa lisääntymään, Kassandran tapaisia toimintamuotoja olisi suotavaa ottaa käyttöön laajemmin ja laaja-alaisemmin.

Maahanmuutto on Suomessa vielä hyvin uusia asia, kuten olen edellä useasti todennutkin.Ý Tästä johtuen myös maahanmuuton tutkiminen on suhteellisen uusi asia maassamme. Useat eri oppiaineet ja tiedekunnat kylläkin tutkivat maahanmuuttajia yhä enenevässä määrin, mutta erityisesti maahanmuuttajien omasta kulttuurinvaalimisesta ja taiteen tekemisestä maassamme oli lähes mahdotonta löytää mitään tietoa. Vastaava ongelma koski myös yleisesti koko maahanmuuttajien vapaa-ajanviettoa.Ý

Maahanmuuttajien omat yhdistykset ja järjestöt sekä monikulttuuriset yhdistykset ovat varmasti pullollaan informaatiota, joka kannattaisi ehdottomasti kerätä tulevaisuudessa talteen. Jo tekemäni lyhyehkö haastattelututkimus toi esille mielenkiintoisia seikkoja Kassandran työpajaohjaajien monikulttuurisesta työstä, ja Kassandran toiminnassa riittäisi itsessäänkin laajasti lisätutkittavaa. Eri taidetyöpajat, kuten vaikkapa draama työskentelystä saadut kokemukset ja monikulttuuristen näytelmien herättämät keskustelut, olisivat mielenkiintoisia tutkimuskohteita moninaisuudessaan. Mielenkiintoista olisi selvittää, kuinka esimerkiksi draamaa hyväksikäyttämällä puretaan traumaattisia kokemuksia, ja miten draamatyöskentelyllä ja teatteritaiteenavulla opitaan ymmärtämään muita kulttuureja jne. Lisäksi nuortenkokemuksia taidetyöpajoista olisi erityisen kiinnostavaa selvittää.

Erityisesti mielestäni kannattaisi tutkia ja seurata myös sitä, mihin Moninaiset -hankkeessa mukana olleet naiset jatkossa sijoittuvat. Työskentelevätkö he jatkossakin Kassandralla, vai johtaako saatu itsevarmuus ja työkokemus heidät muualle töihin? Vain ja ainoastaan seurannalla on mahdollista saada tietoa projektin vaikutuksista. Esimerkiksi kuntien alaisia nuortentyöpajoja on tutkittu jonkin verran, mutta pidempi aikainen seuranta puuttuu kokonaan, mikä on tehdyissä tutkimuksissa todettu varsinaiseksi ongelmaksi. Hyvä alku, esimerkiksi työsuhteen tai opiskelupaikan saamisen myötä, ei välttämättä merkitse onnistunutta loppuelämää, kuten me kaikki tiedämme.

Vaikka Kassandran toiminnassa riittäisi jatkossakin tutkittavaa, on tutkittavaa myös koko maahanmuuttajien taiteessa, kulttuureissa ja vapaa-ajanvietossa.Ý Itselleni on herännyt pro gradua työstäessäni useita uusia ja itseäni kiinnostavia tutkimuskohteita. Koska olen ensimmäiseltä ammatiltani teollinen muotoilija, minusta olisi erityisen mielenkiintoista selvittää maahanmuuttajataiteilijoiden työtä laajemminkin kuten esimerkiksi taideoppilaitoksissa opettavien "ulkomaalaisten" antia taideopiskelijoille. Tuovatko he kenties erilaisella taustallaan lisäarvoa vaikkapa suomalaiseen muotoiluopetukseen, ja kuinka paljon ulkomaisia opettajia ylipäätään on taidekouluissa? Toisaalta olisi mielenkiintoista verrata suomalaista esim. muotoilukoulutusta johonkin ulkomaiseen vastaavaan koulutukseen. Mitä eroja koulutuksissa on, sillä ulkomaisia tutkintoja väheksytään varsinkin tietyillä aloilla. Vastaavia tutkimuskohteita riittäisi loputtomiin mm. tansseissa ja muissa eri taidelajeissa. Tutkittavaa tällä kulttuurinsaralla tuntuisi riittävän ja uskon sen myös tulevaisuudessa lisääntyvän, kunhan perustiedot muilta maahanmuuton aloilta on kartoitettu.ÝÝ Maahanmuuttajien kulttuuriperimällä on runsaasti vaikutusta maahanmuuttajien elämänlaatuun ja sopeutumiseen maassamme, joten sitä tulisi tukea ja tutkia mahdollisuuksien mukaan.Ý

LÄHDELUETTELO:

Haastattelut: Tehtiin aikavälillä 16.1. 2006 -2. 2. 2006. Litteroitu teksti tekijän hallussa.

Haastattelu n:o 1Ý 16.1. 2006

Haastattelu n:o 2Ý 24.1. 2006

Haastattelu n:o 3Ý 30.1. 2006

Haastattelu n:o 4 30.1. 2006

Haastattelu n:o 5Ý 2.2. 2006

Alkuperäislähteet:

Kassandra Ry. Toimintakertomus 2002 (Ritva Siikalan halussa Kassandran toimistolla).

Kassandra Ry. Toimintakertomus 2003 (Ritva Siikalan halussa Kassandran toimistolla).

Kassandra Ry. Toimintakertomus 2004 (Ritva Siikalan halussa Kassandran toimistolla).

Kassandra ry. Raportti kevään työpajoista 2004. (Ritva Siikalan halussa Kassandran toimistolla).

Kassandran Urban II-esisuunnitelma (Ritva Siikalan halussa Kassandran toimistolla)

Kassandra ry. Yhteenveto Moninaiset työpajoista. (Ritva Siikalan halussa Kassandran toimistolla)

Kassandra ry. Moninaiset raportti 1.1. 2005 -30.6.2005. (Ritva Siikalan halussa Kassandran toimistolla)

Sähköiset lähteet:

www.kassandra.fi

www.kassandra.fi/moninaiset

www.kassandra.fi/urban

www.juy/mclinic

Lehdet:

Matinheikki - Kokko: Monitori 1/2002.

Kouvolan Sanomat 20.10.2005. STT:n nuorisobarometri 2006.

Tutkimuskirjallisuus:

Alitolppa-Niitamo, Anne: Kun kulttuurit kohtaavat.Ý Otava. Keuruu 1993.

Forsander Annika: Luottamuksen ehdot - maahanmuuttajat 1990-luvun Suomalaisilla työmarkkinoilla. Vammalankirjapaino Oy. Vammala 2002.

Hautaniemi, Petri: Etnisyys ja kulttuuri. Teoksessa Monietnisyys yhteiskunta ja työ. Toim. Annika Forsander, Elina Ekholm, Petri Hautaniemi et la. Palmenia kustannus. Helsinki 2001.

Helne Tuula: Sosiaalipolitiikka ja kestävä kehitys. Teoksessa Sosiaalinen politiikka. Toim. Tuula Helne, Raija Julkunen, Jouko Katajanoja, Sini Laitinen - Kuikka, Tiina Silvasti ja Jussi Simpura. WSOY. Juva 2003.

Hirsjärvi Sirkka & Hurme Helena: Teemahaastattelu. Yliopistopaino. Helsinki 1988.

Jaakkola Magdaleena: Puolalaiset Suomessa. Teoksessa Maahanmuuttajat - kulttuurien kohtaaminen Suomessa. Toim. Karmela Liebkind. Hakapaino Oy. Helsinki 1994.

Jaakkola Timo: Maahanmuuttajat ja etniset vähemmistöt työhönotossa ja työelämässä. Hakapaino Oy. Helsinki 2000.

Jasinskaja-Lahti, Inga, Liebkind, Karmela & Vesala, Liisa: Rasismi ja syrjintä Suomessa-

maahanmuuttajien kokemuksia. Tammerpaino Oy. Tampere 2002.

Joronen, Tuula: Helsingin ulkomaalaispolitiikan teoria ja käytäntö, kansainvälinen kulttuurikeskus Caisa. Helsingin kaupungin hankintakeskus. Helsinki 2003.

Lahikainen Anja Riitta: Kontekstualisoitu perhe: miten perheessä tapahtuva sosialisaatio muuttuu informaation aikakaudella? Teoksessa Arvot, moraali ja yhteiskunta. Toim. Anna-Maija Pirttilä-Backman, Marja Ahokas, Liisa Myyry, Susanna Lähteenoja. Tammer-Paino. Tampere 2005.

Liebkind Karmela: Maahanmuuttajat ja kulttuurien kohtaaminen. Teoksessa Maahanmuuttajat - kulttuurien kohtaaminen Suomessa. Toim. Karmela Liebkind. Hakapaino Oy. Helsinki 1994. (Artikkeli 1)

Liebkind Karmela: Monikulttuurisuuden ehdot.Ý Teoksessa Maahanmuuttajat - kulttuurien kohtaaminen Suomessa. Toim. Karmela Liebkind. Hakapaino Oy. Helsinki 1994. (Artikkeli 2)

Liebkind Karmela: Eräitä kulttuurimoniarvoisuuden teorian ja soveltamisen ongelmia: etnisen identiteetin kompleksisuus. Teoksessa Suomen kulttuurivähemmistöt. Toim. Juha Pentikäinen ja Marja Hiltunen. Yliopistopaino. Helsinki 1997.

Liebkind, Karmela, Mannila, Simo, Jasinskaja-Lahti, Inga, Jaakkola, Magdalena, Kyntäjä, Eve ja Reuter, Anni. Venäläinen virolainen, suomalainen - Kolmen maahanmuuttajaryhmän kotoutuminen Suomeen.Ý Tammer-paino. Tampere 2004.

Niemelä, Tuija. Chilen pakolaisten sopeutuminen Suomeen. Työvoimaministeriö, Suunnitteluosasto. Lokakuu 1980.

Oinonen, Liisa. Vietnamilaisia, suomalaisia vai suomenvietnamilaisia? Pääkaupunkiseudun vietnamilaisten etnisyys ja identiteetti 1990- luvulla. Väestöntutkimuslaitos (Väestöliitto) Katsauksia E 6/ 1999.

Pohjanpää Kirsi: Maahanmuuttajat viranomaisten asiakkaina. Teoksessa Maahanmuuttajien elinolot Venäläisten, virolaisten, somalialaisten ja vietnamilaisten elämää Suomessa 2002.

ÝToim. Pohjanpää Kirsti, Paananen Seppo ja Nieminen Mauri. Edita Prima Oy. Helsinki 2003. (artikkeli 1)

Pohjanpää Kirsi: Sosiaaliset suhteet. Teoksessa Maahanmuuttajien elinolot Venäläisten, virolaisten, somalialaisten ja vietnamilaisten elämää Suomessa 2002.

ÝToim. Pohjanpää Kirsti, Paananen Seppo ja Nieminen Mauri. Edita Prima Oy. Helsinki 2003. (artikkeli 2)

Puuronen Vesa: Arkipäivän rasismi Suomessa. Teoksessa Monenkirjava rasismi. Toim. Simola, Raisa & Heikkinen, Kaija.Ý Gummerus Kirjapaino Oy. Saarijärvi 2003.

Pyykönen Miikka: Ristissä kaiken aikaa. Jäsenyydet nuorten maahanmuuttajien yhdistystoiminnassa. Teoksessa kamppailuja jäsenyyksistä etnisyys, kulttuuri ja kansalaisuus nuorten arjessa. Toim. Päivi Haranen. Hakapaino Oy. Helsinki 2003.

Sava Inkeri ja Katainen Arja: Taide ja tarinallisuus itsen ja toisen kohtaamisen tilana. Teoksessa Taiteeksi tarinoitu oma elämä. Toim. Inkeri Sava, Virpi Vesanen-Laukkanen.Ý WS Bookwell Oy. Juva 2004.

Siikala Ritva: Kassandra 2000 - Matka yli kulttuurirajojen. Teoksessa Kassandra kertomuksia suomalaisuudesta. Toim. Marita Muuukkonen ja Tuula Sakaranaho. Kääntöpiiri. Helsinki 2000.

Siikala Ritva: Kohti Kassandraa - matkapäiväkirja. Teoksessa Kassandra matka yli kulttuurirajojen. Toim. Hanna Suutela. Yliopistopaino. Helsinki 2002.

Silvasti Tiina: Alueellinen kehitys ja sosiaalinen tasa-arvo. Teoksessa Sosiaalinen politiikka. Toim. Tuula Helne, Raija Julkunen, Jouko Katajanoja, Sini Laitinen - Kuikka, Tiina Silvasti ja Jussi Simpura. WSOY. Juva 2003. (Atrikkeli1)

Silvasti Tiina: Kestävä kehitys- ympäristön, talouden ja sosiaalisen tasapaino. Teoksessa Sosiaalinen politiikka. Toim. Tuula Helne, Raija Julkunen, Jouko Katajanoja, Sini Laitinen - Kuikka, Tiina Silvasti ja Jussi Simpura. WSOY. Juva 2003. (Atrikkeli 2).

Tilastokeskus. Ulkomaalaiset ja siirtolaisuus 2003. Multiprint. Helsinki 2004.

Vaattovaara Mari ja Kortteinen Matti: Kohti käännettä kaupunkipolitiikassa? Teoksessa Sosiaalinen politiikka. Toim. Tuula Helne, Raija Julkunen, Jouko Katajanoja, Sini Laitinen - Kuikka, Tiina Silvasti ja Jussi Simpura. WSOY. Juva 2003.

Välipakka Inka. Tanssien sanat Representoiva koreografia, eletty keho ja naistanssi. Joensuun yliopistopaino. Joensuu 2003.

---

[1] Pyykönen Miikka 2003, 194.

[2] Pyykönen Miikka 2003, 195.

[3] www.kassandra.fi.

[4] Tutkimuksessani käytän sanaa taide, kaikesta taidetyöpajojen toiminnasta. Omapa sitten kyseessä kansantanssi, draama tai akvarellimaalaus tms. Myös lasten - ja nuorten tuotokset ovat taidetta.

[5] www.kassandra.fi/moninaiset.

[6] www.kassandra.fi/moninaiset.

[7] Hirsijärvi & Hurme 1988, 13. Koko kappale viittaa kyseisiin kirjoittajiin.

[8] Pentikäinen, Horn, Jaakkola & Yli-Vakkuri 1997, 195.

[9] Tilastokeskus 2004, 6.

[10] Niemelä 1980, 12.

[11] Liebkind 1997, 29.

[12] Oinonen 1999, 22.

[13] Oinonen 1999, 22.

[14] Liebkind 1997,31.

[15] Oinonen 1999, 19.

[16] Liebkind 1997, 29.

[17] Joronen, 2003, 20.

[18] JoronenÝ 2003, 20.

[19] Niemelä 1980, 11.

[20] Niemelä 1980, 12.

[21] Helne 2003, 67.

[22] Helne 2003, 67.

[23] Hallituksen etnisen syrjinnän ja rasismin vastainen toimintaohjelma 22.3. 2001.

[24] Allitolppa-Niitamo 1993, 15.

[25] Niemelä 1980, 27-29.

[26] Hautaniemi 2001, 29.

[27] Hautaniemi 2001, 30.

[28] Oinonen 1999, 16.

[29] Oinonen 1999, 16.

[30] Oinonen 1999, 15.

[31] Jyväskylän yliopisto, monikulttuurinen ohjausklinikka www.juy/mclinic

[32] Monitori-lehti 1/2002, Matinheikki- Kokko, Kaija.

[33] Monitori-lehti 1/2002, Matinheikki- Kokko, Kaija.

[34] Monitori-lehti 1/2002, Matinheikki-Kokko, Kaija.

[35] Monitori-lehti 1/2002, Matinheikki - Kokko, Kaija.

[36] Monitori-lehti 1/2002. Matinheikki- Kokko.

[37] Siikala 2002, 76.

[38] SiikalaÝ 2002, 75.

[39]SiikalaÝ 2002, 76.

[40] SiikalaÝ 2002, 76.

[41] SiikalaÝ 2002, 79.

[42] Kassandra - esite. Esittelee toimintavuotta 2003.

[43] Ibid.

[44] SiikalaÝ 2002, 87.

[45] Siikana, 2000, 6.

[46] Kassandra - esitelehti vuoden 2003 tapahtumista.

[47] Ibid.

[48] Kassandra esitelehti vuoden 2003 toimintaa.

[49] Kassandra ry. Toimintakertomus 2002.

[50] Kassandra ry. Toimintakertomus 2002.

[51] Kassandra ry. Toimintakertomus 2002.

[52] Kassandra ry. Toimintakertomus 2002.

[53] Kassandra ry. Toimintakertomus 2003.

[54] Kassandra ry. Toimintakertomus 2003.

[55] Kassandra ry. Toimintakertomus 2003.

[56] Kassandra ry. Toimintakertomus 2003.

[57] Kassandra ry. Toimintakertomus 2003.

[58] Kassandra ry. Toimintakertomus 2003.

[59] Kouvolan Sanomat 20.10.2005. Nuorisobarometri 2005.

[60] Kouvolan Sanomat 20.10. 2005. Nuorisobarometri 2005.

[61] Kassandra.ry. Toimintakertomus 2003.

[62] Kassandra ry. Toimintakertomus 2003.

[63] Kassandra ry. Toimintakertomus 2003.

[64] Kassandra ry. Toimintakertomus 2003.

[65] Kassandra ry. Toimintakertomus 2004.

[66] www.kassandra.fi/moninaiset

[67] Kassandra ry. Toimintakertomus 2004.

[68] Kassandra ry. Toimintakertomus 2004.

[69] Kassandra ry. Toimintakertomus 2004.

[70] Kassandra ry. Toimintakertomus 2002.

[71] Kassandra ry. Toimintakertomus 2002.

[72] Kassandra ry. Toimintakertomus 2002.

[73] Kassandra ry. Toimintakertomus 2003.

[74] Kassandra ry. Toimintakertomus 2003.

[75] Kassandra ry. Toimintakertomus 2003.

[76] Kassandra ry. Toimintakertomus 2003.

[77] Kassandra ry. Toimintakertomus 2004.

[78] Kassandra ry. Toimintakertomus 2004

[79] Kassandra ry. Toimintakertomus 2004.

[80] Raportti kevään 2004 työpajoista.

[81] Raportti kevään 2004 työpajoista

[82] Yhteenveto. Moninaiset.

[83] Yhteenveto. Moninaiset

[84] Sava ja Katainen 2004, 33 -34.

[85] SavaÝ ja Katainen 2004, 33.

[86] SavaÝ ja Katainen 2004, 33.

[87] Sava ja Katainen 2004, 33.

[88] Silvasti 2003, 301. Koko kappale viittaa Silvastin kirjoitukseen.

[89] Silvasti, 2003, 301.

[90] Kassandra ry. Toimintakertomus 2004.

[91] Kassandra ry. Toimintakertomus 2004.

[92] Kassandra ry. Toimintakertomus 2004.

[93] Kassandra ry. Toimintakertomus 2004.

[94] Moninaiset raporttiÝ 1.1. 2005 - 30. 6. 2005.

[95] Moninaiset raportti.

[96] Sava Inkeri ja Katainen Arja. 2004, 33.

[97] www.urbanfinland.info.

[98] Vaattovaara ja Kortteinen 2003, 339.

[99] Vaattovaara ja Kortteinen 2003, 345.

[100] Kassandra ry. Toimintakertomus 2004.

[101] Silvasti 2003, 105. (Artikkeli 2)

[102] Silvasti 2003, 106. (Artikkeli 2)

[103] Käsite kolmas sektori viittaa markkinoiden eli ensimmäisen sektorin ja julkisen vallan eli toisen sektorin väliin jäävään alueeseen. Sen toimijoita ovat ei-julkiset eli voittoa tavoittelemattomat vapaaehtoisjärjestöt ja -yhdistykset. Toisin kuin valtiolla ja kunnilla, kolmannen sektorin tehtävät eivät ole lainsäädännön velvoittamia.

[104] Liebkind 1994, 35. ( Artikkeli 1)

[105] Liebkind 1994, 225. (Artikkeli 2)

[106] Moninaiset raportti 1.1. 2005- 30.6. 2005.

[107] Moninaiset raportti 1.1. 2005.30.6. 2005.

[108] Moninaiset raportti 1.1. 2005 - 30.6 2005.

[109] Haastattelu 24.1. 2006

[110] Jasinskaja-Lahti, Liebkind & Vesala. 2002, 42.

[111] Liebkind, Mannila, Jasinskaja-Lahti, Jaakkola, Kyntäjä, Reuter, 2004, 58.

[112] Lahikainen 2002, 357.

[113] Jaakkola 1994, 136.

[114] Jasinskaja-Lahti, Liebkind & Vesala. 2002, 37.

[115] Jaakkola 2000, 18.

[116] Haastattelu 16.1. 2006.

[117] Pohjanpää, 2003, 79. (artikkeli 1)

[118] Pohjanpää 2003, 80.

[119] Haastattelu 24.1. 2006.

[120] Jaakkola 2000, 22.

[121] Jaakkola 2000, 23.

[122] Forsander 2002, 31.

[123] Forsander 2002, 31.

[124] Jaakkola 2000, 46; Forsander 2002, 55.

[125] Jaakkola 2000, 46.

[126] Forsander 2002, 54.

[127] Forsander 2002, 56.

[128] Haastattelu 16.1. 2006

[129] Haastattelu 16.1. 2006.

[130] Haastattelu 30.1. 2006.

[131] Jasinskaja-Lahti, Liebkind & Vesala. 2002, 45.

[132] Jasinskaja-Lahti, Liebkind & Vesala. 2002, 45.

[133] Jasinskaja-Lahti, Liebkind & Vesala. 2002, 45.

[134] Haastattelu 24.1. 2006

[135] Haastattelu 24.1. 2006

[136] Haastattelu 24.1. 2006.

[137]Ý Liebkind 1994, 34. (Artikkeli 1)

[138] Liebkind, Mannila, Jasinskaja-Lahti, Jaakkola, Kyntäjä, Reuter, 2004, 45.

[139] Forsander 2002, 121.

[140] Jaakkola 2000, 45.

[141] Haastattelu 16.1. 2006.

[142] Haastattelu 16.1. 2006.

[143] Haastattelu 30.1. 2006.

[144] Jaakkola 2000, 42; Forsander 2002, 58.

[145] Jaakkola 2000, 42.

[146] Haastattelu 16.1 2006.

[147] Haastattelu 24.1. 2006.

[148]Ý Haastattelu 16.1. 2006

[149] Haastattelu 24.1. 2006.

[150] Haastattelu 24.1. 2006.

[151] Liebkind 1994, 21.

[152] Haastattelu 16.1.2006.

[153] Välipakka 2003, 13.

[154] Välipakka 2003,13.

[155] Jaakkola 1994, 144; Pohjanpää 2003, 130-131. (artikkeli 2)

[156] Haastattelu 24.1 2006.

[157] Haastattelu 24.1. 2006.

[158] Välipakka 2003, 8.Ý Koko loppukappale viittaa Välipakan tekstiin.

[159] Haastattelu 30.1.2006.

[160] Haastattelu 30.1. 2006.

[161] Jasinskaja-Lahti, Liebkind & Vesala. 2002, 45.

[162] Haastattelu 16.1 2006.

[163] Haastattelu 16.1. 2006.

[164] Haastattelu 16.1. 2006.

[165] Haastattelu 30.1. 2006.

[166] Haastattelu 24.1. 2006.

[167] Haastattelu 30.1. 2006.

[168] Haastattelu 16.1. 2006.

[169] Haastattelu 30.1. 2006.

[170] Ks. sivu 25.

[171] Haastattelu 16.1.2006.

[172] Haastattelu 24.1 2006.

[173] Haastattelu 30.1. 2006.

[174] Haastattelu 30.1. 2006.

[175] Haastattelu 30.1. 2006.

[176] Haastattelu 16.1. 2006.

[177] Haastattelu 30.1. 2006.

[178] Haastattelu 30.1. 2006.

[179] Haastattelu 30.1. 2006.

[180] Liebkind 1994, 21. (artikkeli 1)

[181] Ibid., 22.

[182] Haastattelu 30.1. 2006.

[183] Haastattelu 24.1. 2006.

[184] Haastattelu 30.1. 2006.

[185] Haastattelu 30.1. 2006.

[186] Haastattelu 24.1 2006.

[187] Haastattelu 16.1. 2006.

[188] Haastattelu 30.1. 2006.

[189] Haastattelu 30.1.2006.

[190] Haastattelu 16.1. 2006.

[191] Haastattelu 24.1. 2006.

[192] Jaakkola 1994, 138.

[193] Jaakkola 1994, 138.

[194] Haastattelu 16.1.2006.

[195] Liebkind 1994, 22. (artikkeli 1)

[196] Haastattelu 24.1.2006.

[197] Haastattelu 30.1.2006.

[198] Liebkind Karmela 1994, 25. (artikkeli 1)

[199]Ý Liebkind Karmela 1994, 25. (artikkeli 1)

[200] Liebkind Karmela 1994,27. (artikkeli 1)

[201]Ý Liebkind Karmela 1994, 27. (artikkeli 1)

[202] Haastattelu 30.1. 2006.

[203]Ý Liebkind Karmela 1994, 27. (artikkeli 1)

[204]Ý Liebkind Karmela 1994, 27. (artikkeli 1)

[205]Ý Liebkind Karmela 1994, 27. (artikkeli 1)

[206] Haastattelu 24.1 2006.

[207] Haastattelu 30.1. 2006.

[208] Jasinskaja-Lahti, Liebkind & Vesala. 2002, 42.

[209] Puuronen Vesa 2003, 195-196.

[210] Liebkind, Mannila, Jasinskaja-Lahti, Jaakkola, Kyntäjä, Reuter 2004, 105.

[211] Liebkind, Mannila, Jasinskaja-Lahti, Jaakkola, Kyntäjä, Reuter, 2004, 107.

[212] Haastattelu 24.1. 2006.

[213] Haastattelu 24.1. 2006.

[214] Haastattelu 30.1. 2006.

[215] Haastattelu 30.1 2006.

[216] Haastattelu 30.1. 2006.

[217] Haastattelu 24. 12006.

[218] Haastattelu 2.2. 2006.

[219] Haastattelu 30. 1. 2006.

[220] Jasinskaja-Lahti, Liebkind& Vesala 2002, 44.

[221] Jasinskaja-Lahti, Liebkind & Vesala. 2002, 44.

[222] Haastattelu 24.1 2006.

[223] Haastatelu 30.1. 2006.

[224] Haastattelu 30.1. 2006.

[225] Haastattelu 2.2 2006.

[226] Haastattelu 24.1 2006.

[227] Haastattelu 30. 1 2006.

[228] Haastattelu 30.1. 2006.

[229] Haastattelu 30.1. 2006.

[230] Haastattelu 30.1 2006.

[231] Hastattelu 30.1. 2006.

[232] Haastattelu 24. 1. 2006.

[233] Tilastokeskus 5, 2003.

[234] Ibid.,5.

[235] Ibid.,5.

[236] Tilastokeskus 13, 2003.