 |
VÄRIKÄS ITÄ - 4.9.2004 Kuvia tapahtumasta
Kassandran Moninaisten työpajoissa voi tutustua naamioiden värikkääseen maailmaan sekä tutustua itseilmaisuun kuvataiteen keinoin. Ohjaajina toimivat tarpeistonvalmistaja Pipsa Haverinen Teatterikorkeakoulusta sekä irlantilainen kuvataiteilija Martina Cleary.
Värikäs Itä -tapahtuma järjestetään Itäkeskuksessa,
kulttuurikeskus Stoan aukiolla ja sen lähiympäristössä lauantaina 4.9.2004 kello 12-17.
Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Tapahtuman tavoitteena on yhteisöllisyyden kehittäminen alueen asukkaiden ja toimijoiden kesken;
tutuksi tuleminen ja yhdessä tekeminen. Suurin osa Helsingin maahanmuuttajista sijoittuu Itä-Helsinkiin.
Eri kulttuurien ja tapojen erojen tuntemus voi parhaimmillaan rikastuttaa jokaisen alueella asuvan elämää.
Stoan aukiolle rakennettavalla päälavalla on monikulttuurisia tanssi-, ja musiikkiesityksiä.
Stoan aukiolla on tapahtuman järjestäjien infopöytiä sekä kulttuuripöytiä, joissa on mm.
myynnissä eri maiden perinne-ruokia. Työpajoissa ympäri tapahtuma-aluetta voi opetella mm.
kiinalaisten kirjainten tekoa sekä senegalilaisten rumpujen soittamista.
Värikäs Itä -tapahtuman järjestävät Vartiokylän seurakunta,
Itäkeskuksen sosiaalipalvelu-toimisto, liikuntavirasto, nuorisoasiainkeskus,
Itäkeskuksen kirjasto, kulttuuriasiainkeskus, Kassanda ry ja Itäkeskuksen poliisipiiri. Tavoitteena on tehdä tapahtumasta jokavuotinen perinne.
Tapahtuman ohjelma
|