|
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
|||
|
|
ANNA JUSSILAINEN tanssitaiteilija, yhteisötanssiohjaaja äidinkieli: suomi
Anna on valmistunut tanssijaksi Outokummun kolmivuotiselta uuden tanssin linjalta ja filosofian maisteriksi Kulttuurien tutkimuksen laitokselta Turun yliopistosta. Hän on myös opiskellut vuoden kestävän yhteisötanssikoulutuksen. Hän on aina ollut kiinnostunut eri kulttuureista ja työskennellyt mm. Nicaraguassa ja Intiassa. Hän on toiminut myös elämänkatsomustiedon opettajana yläasteella. Anna työskentelee freelancerina tanssiproduktioissa ja opettaa luovaa tanssia ja tanssi-improvisaatiota erilaisille ryhmille. Hän työskentelee myös kokeellisen teatterin ja esitystaiteen parissa Todellisuuden tutkimuskeskuksessa sekä vetää yhteisötanssiprojekteja eri-ikäisille osallistujille. Tanssissa häntä kiinnostaa erityisesti kehollinen vuorovaikutus. Kassandrassa Anna on ohjannut työpajoja ikääntyville uussuomalaisille naisille ja ollut mukana Kassandrakuorossa. Tällä hetkellä hän työskentelee Kassandran hallinnoiman Koivu ja tähti -hankkeen projektikoordinaattorina.
|
|||